Keskeinen kuvio oli, rakentuuko hallitus punamultapohjalle SDP–keskusta vai sinipunapohjalle SDP–kokoomus.
Aiemmin on annettu ymmärtää, että keskusta oli menossa rankan vaalitappion jälkeen oppositioon pitäen hallituksen ovea vain ”viisi senttiä” raollaan.

Kirja avaa kuitenkin, että keskustan hallitushalut ovat olleet tiedettyä voimakkaammat, ja jo ennen eduskuntavaaleja.

Kirjan mukaan vielä kaksi ja puoli viikkoa ennen eduskuntavaaleja puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) piti kokoomusta todennäköisimpänä hallituskumppanina kuin keskustaa.

Petteri Orpo on kokoomuksen puheenjohtaja.

Eduskuntavaalit pidettiin 14.4. Kirjassa kuitenkin kerrotaan, miten muutama päivä ennen vaaleja keskiviikkona 10.4. eduskunnassa kahvitellaan vaalikauden päättäjäisissä. Tuolloin kirjan mukaan Rinne sai ”keskustan johdolta” viestin, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) todennäköisesti ilmoittaa erostaan vaali-iltana tai heti alkuviikosta vaaliviikonlopun jälkeen.

Kirjan mukaan viesti annettiin siksi, että keskustalaiset halusivat hallitukseen.

Tämän jälkeen kirjailijat nostavat esiin myös nimiä keskustan johdosta: ”Orpon ja Rinteen lämpimät välit eivät ole salaisuus Antti Kaikkoselle, Antti Kurviselle ja Annika Saarikolle. Silti keskusta olisi Rinteelle mieluisampi kumppani, kunhan keskustassa tapahtuisivat vaalien jälkeen käännös vasempaan päin ja vallanvaihdos”, Nurmi ja Mörttinen kirjoittavat.

– Todennäköisesti yritän muodostaa punamultahallituksen, Rinne puolestaan on kertonut kirjaa varten kotimatkallaan Yleisradion suuresta vaalikeskustelusta torstai-iltana 11.4. – siis tämäkin jo ennen vaaleja ja niiden jälkeisiä hallitusneuvotteluja – jonka kiemurat saavat luonnollisesti tämän kirjapaljastuksen jälkeen uusia sävyjä.

Sipilä ilmoitti kaksi päivää vaalien jälkeen eroavansa puolueensa johdosta. Kirjan mukaan vasemmistoliiton puheenjohtaja, nykyinen opetusministeri Li Andersson maanitteli keskustaa hallitukseen.

Rinne julkisti hallitustunnusteluun liittyvät kysymykset kaikille puolueille perjantaina 26.4.

Myöhemmin keskustalaiset yrittävät saada Rinteen ilmoittamaan julkisesti, että kokoomuksen kanssa tunnustelut ovat umpikujassa. Nurmen ja Mörttisen mukaan tämä oli keskeinen strateginen tavoite Sipilän eroilmoituksesta lähtien. Rinne ei kuitenkaan tähän vaihtoehdottomuuden jalkarautaan, kuten kirjailijat kuvaavat, astunut.

Lopulta, hallitusneuvotteluiden seurauksena Rinne päätyy aloittamaan neuvottelut keskustan, vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n kanssa.

– Keskustalaiset tekivät peliarvion, että he eivät pärjää oppositiossa läheskään niin hyvin kuin hallituksessa, jossa he pääsevät rakentamaan sosiaalisesti oikeudenmukaista Suomea, Rinne sanoo kirjassa.

– Puolueessa oli kova paine sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta Sipilän jälkeen. Tämä on todellinen syy, miksi keskustalaiset ovat hallituksessa. Alkiolainen maalaisliitto on ollut lähellä työväenliikkeen ajattelua, mikä on auttanut hyvinvointivaltion rakentamisessa. Ensimmäisen kerran sotien jälkeen keskustasta tuli oikeistopuolue Sipilän aikana, Rinne toteaa.