“Alaviitteiden käytön mestariksi sanotaan nuorena kuollutta amerikkalaista kirjailijaa ja esseistiä David Foster Wallacea (1962-2008), jonka järkälemäinen pääteos, nykyklassikoksi määritelty Infinite Jest ilmestyy ensi vuonna Siltalan ja kirjailija Kari Hotakaisen omistaman pienen kustantamon Sanavalinta Oy:n yhteisenä ponnistuksena. Näin kertoo kustantajien ennakkoinfo, joka vei visakirjailijan jäljille.

Hauskaa, muttei koskaan enää – tämä on visakirjan nimi, joka viittaa tekijän Karibian risteilyyn loistolaivalla sanomalehden lähettämänä reportterina. Kokemuksesta syntynyt essee on täynnä sattuvia huomioita amerikkalaisesta elämäntavasta ja loistoristeilijän tarjoamasta kimaltelevasta luksuskokemuksesta, jonka Wallace pirstoo ironisessa tekstissään pilkkeiksi ja päreiksi. Tarina on täynnä hauskoja havaintoja ja omituisia sattumuksia. Kirjailija kertoo kuulleensa vakavaraisten Yhdysvaltojen kansalaisten kyselevän infotiskillä, kastuuko snorklatessa, ammutaanko savikiekkoja ulkotiloissa, yöpyykö miehistökin laivalla ja moneltako keskiyön seisova pöytä on. Jne. Jne. – – –

Rento ja häpeämätön kirjoittaja piirtää visakirjaan sisältyvässä 60-sivuisessa tarinassaan suorasukaisen kuvan Yhdysvaltojen pornoteollisuudesta ja aikuisviihde-elokuvien Oscar-gaalaa vastaavasta massiivisesta tapahtumasta 1990-luvulla. Teksti on paikoitellen sen verran roisia, että joutuu ihmettelemään, millaisessa lehdessä se aikoinaan julkaistiin.”

“Wallacen pääteoksena pidetään massiivista romaania Infinite Jest, joka on nyt päätetty suomentaa kustannusosakeyhtiö Siltalan ja Kari Hotakaisen Sananvalinta Oy:n kustantamana. En ole varma, mutta voisi olettaa, että Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -teoksen valtava menestys on mahdollistanut tämän kulttuuriteon.

Vielä en ole valmis sitoutumaan siihen, että lukisin Infinite Jestin, mutta näiden lyhyempien tekstien lukemista olen jo kauan suunnitellut ja uskon, että luen ainakin yhden teoksen jo lähiaikoina. Ennen Infinite Jestiä pitäisi selvittää voitokkaasti muutamia pitempään vireillä olleita lukuhaasteita kuten juuri aloittamani Pynchonin Painovoiman sateenkaari, Joycen Ulysses /Odysseus ja Šiškinin Neidonhius.”

* * *

Sirpa Taskinen on poikennut tavoistaan.

“Harvoin suosittelen mitään lukemaani, mutta tämän kirjan kohdalla olen tehnyt poikkeuksen. Hauskaa, mutta ei koskaan enää on melkoinen lukukokemus. Ehkä ei nyt erikoisesti kirjavisan valitseman tekstin vuoksi – kyseinen essee käsittelee aikuisviihdettä, joka kaksinaismoralistisissa Yhdysvalloissa on kohonnut sananvapauden nimissä aivan omiin sfääreihinsä: ‘Se seikka, osasivatko Yhdysvaltain perustuslain laatijat hurjimmissa mielikuvissaankaan ennakoida sellaisia seikkoja kuin Anal Virgins VIII tai 900-666-FUCK, kun he miettivät millaisia ilmaisunvapauden ilmenemiä halusivat suojella…’

David Foster Wallacen (1962-2008) tyyli on aivan omanlaisensa pitkine alaviitteineen ja vielä näidenkin alaviitteineen. Kieli on joka tapauksessa notkeaa ja vaivihkainen huumori hauskaa.

Infinite Jest -kirjan suomentajalla on edessään melkoinen urakka, kun romaani pitää sisällään yli 1000 sivua. Kaikki kunnia Kari Hotakaiselle, joka sijoittaa siihen Kimi-kirjastaan saamiaan varoja.”

Pertti Vuorela taas ei poikkea käytännöistään: hän on jälleen kerran ottanut tehtäväkirjan lukuun.

David Foster Wallacen kirja löytyi Espoon Tapiolan kirjaston tiedekirjojen hyllystä. Kirja on novelli-ja esseekokoelma, yksi on puhe.

Sitaatti on novellista Iso punainen poika. Se on kuvaus pornoalan filmi-ja palkintogaalasta.

Olihan se luettava. – – –

Tennistä harrastava visakirjalija kärsi elämänsä aikana yli 20 vuotta masennuksesta ja päätti päivänsä 46 vuotiaana hirttäytymällä. Itsemurha tapahtui vain kolme vuotta sen jälkeen kun hän oli pitänyt huomiota herättäneen valmistujaispuheen Kenyon Collegen humanististen aineiden opiskelijoille 2005. Puheessaan Wallace tuo esiin humanistisen koulutuksen merkityksen ja humanistin tehtävän. Se on vapaus ajatella moniarvoisesti ja on muistettava myös itsestäänselvyyksien merkitys.

Puhe loppuu sanoihin: ‘On käsittämättömän vaikeaa elää tietoisena, aikuisena päivästä päivään. Ja se muistuttaa meitä jälleen yhdestä suuresta itsestäänselvyydestä: teidän koulutuksenne todellakin on koko elämän mittainen asia, ja se alkaa nyt. Toivotan teille paljon enemmän kuin onnea'”.

* * *

“Vanha Visakallo” Eero Reijonen lyö tällä kertaa vähän jarrua yleensä vinhasti etenevälle assosioinnilleen.
“Tämä pähkinä olisi normaalisti vienyt Visakallon saatanallisille harharetkille. Ei nyt ihan visakirjailijan syntymäkaupunki Ithacan nimikummin asuinpaikan sankari Odysseuksen veroisille, mutta kuitenkin. Karsiminen on aiheellista, koska ihan omaakin materiaalia piisaa, nyt Visakallo on poikkeuksellisesti jo valmiiksi lukenut kaikki kolme tämän Illinoisin tennistoivon suomeksi käännettyä opusta. – – –

Visakirjan novelli Iso punainen poika ei ole ehkä kokoelman parasta antia. Maukas se on silti ja pirun ajankohtainen sikäli, että jättimäinen aikuisviihdebisneksen tulenjohtokeskus on nyttemmin solminut isäntämaasopimuksen jokaiseen maailmaan kolkkaan. Sivuliikkeitä on kaikkien kuvapinnan haltijoiden himassa ja tukiasemia kaikissa Telluksen hisseissä ja sovituskopeissa. Valtuuksia ei ole kysytty, eikä toisaalta myöskään pahemmin vaadittu.

Tämän tekstikokoelman kuuluisin essee on todennäköisesti Tämä on vettä eli päätöspuhe Kenyon Collegesta valmistuville humanisteille. Se esitettiin toukokuussa 2005. Toisin kuin Sokrateen puolustuspuhe, tämä puhe on kuultavissa ihan aitonakin… Siihen kannattaa tuhlata 24 minuuttia elämästään, ainakin tänä aikana, jolloin humanistiset aatteet on, pintapuhetta lukuun ottamatta kuopattu syvälle ns. viihteen takapihojen hautausmaalle, tämä kai oli DFW:n suuri kammo – ihan omakohtaisten addiktioidenkin perusteella.”

Juhani Niemen Wallace-tutka oli herkällä.

“Tässä pari vuotta sitten kirjaston hyllyjä kolutessani törmäsin kirjaan, novellikokoelmaan, nimeltä Kummatukkainen tyttö. Nimen perusteella se lähti mukaan. Pidin siitä melko paljon, vaikka ei se aina niin helppoa tekstiä ollutkaan. Kirjailijan nimi oli David Foster Wallace. Ei kuitenkaan tullut luetuksi häneltä mitään muuta. Kunnes tämä visasitaatti tuntui olevan samasta kynästä lähtöisin, eikä se pieleen mennytkään.”

Veli-Pekka Salminen pohtii mammuttisyndroomaa.

“Riviäkään en ole David Foster Wallacelta lukenut mutta ei tunnistaminen kovin vaikeaa ollut, niin paljon esillä häntä on kuolemansa jälkeen pidetty lehdistössä, kirjoissa, elokuvassa. Huumeet, depressio, itsemurha – ennenaikaisesti kuollut kirjailija, paras kirjailija? – – –

On tietysti kiintoisaa, että Infinite Jest yritetään saada mielekkäästi suomen kielelle. Lieneekö tuhatsivuinen, ilmeisen runsaasti höpötttävä tekstimassa kiinnostavin tapa hahmotella ivamukaelmaksi muuttuvaa maailmaa, enpä tiedä. Kovassa käytössä näyttää tämä resepti olevan, niin meillä kuin muualla: päihteet, mielenterveysongelmat ja mammuttitautinen proosa.”

Visasitaatti 12

Tämänkertainen kirjailijamme, jota on suomennettu ihmeellisen vähän, toimi pitkää myös maansa hallituksessa kahdellakin ministeripostilla. Häntä on luonnehdittu myös seikkailijaksi, mitä ilmentää myös tämä omakohtaisiin kokemuksiin perustuva sisällissotakuvaus. Sitä on kutsuttu jopa lyyriseksi sotareportaasiksi.

Siis mitä, ja kuka kirjoitti? Visaisännän lyhyen lomailun tähden vastausaikaa on ruhtinaallisesti torstaihin 7.6. asti. Tämä visa puidaan valmiiksi 20.6. lehdessä. Vastausosoite lie tuttu: sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi tai perinnepostitse Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki. Yhdelle palkinto.

“Ensiksi tuli esiin sotilaita, jotka heiluttivat syndikaatin jäsenkorttiaan, monilla yläruumis paljaana. Yksi ensimmäisistä horjahteli ja väkijoukon ahdistellessa häntä kysymyksillään hän laskeutui nelinkontille ja joi katuojasta. Sitten tulivat upseerit kädet päänsä päällä. Muutamat näyttivät tai koettivat näyttää hulettomilta; yksi heistä piilotti kasvonsa upseerinlakkiin, toinen hymyili niin kuin kaikki olisi ollut pelkkää leikkiä. Hän piti käsiään vain olkapäiden korkeudella, ja näytti siltä kuin menisi miliisien luo syleilemään heitä.”