Visamaakari vaikeroi tämän tehtävän lehtiversiossa, että mikä on kun vastauksia ei kuulu. Niin sanotusti ”perästä kuului”, sillä tehtävän eräpäiväksi oli hutiloitu viikkoa liian myöhäinen päivämäärä – painokoneet siis jylläsivät jo lehteä maailmalle, kun vastausaika oli vielä päällä. Niinpä lehdessä jäi noteeraamatta neljä tietäväistä henkilöä, jotka kaikki ovat tässä verkkoversiossa mukana.

Sirpa Taskinen saa kuitenkin aloittaa

”Visasitaatissa mainittu ’suurin ja kaunein’ kirjallisuuspalkinto johti aluksi ajattelemaan Nobelin kirjallisuuspalkintoa, mutta ei, Ruotsin August (Strindberg) -palkinto on ilmeisesti se, mitä tarkoitettiin.

Mainitulla palkinnolla näyttää olevan merkitystä Jari-Pekka Vuorelan mielessä.

”Suvussa kulkevan perintönimen vuoksi kiinnitän aina huomiota siihen, kuka saa August-palkinnon. Yhdeksän vuotta sitten se oli Jonas Hassen Khemiri. Palkittu teos oli visassa kysytty Kaikki se mitä en muista”

Taina Ukkonen hämmästelee ja ihastelee teosta.

”Kirjan rakenne on minusta erityisen kiehtova ja samalla haastava. Alussa lukija on vähän ymmällään (ainakin minä olin), mutta kun on päässyt loppuun, voi lukea uudestaan alun – ja ymmärtää vähän paremmin. Hieno kirja.”

MAURI NIEMI oli niitä, jotka jäivät niin sanotusti lehdelle soittelemaan eli tässä tapauksessa lehdestä pois.

”Vuoden 2015 August-palkinnon saanut romaani Kaikki se mitä en muista on mielenkiintoinen rakennettaan ja kerronnaltaan. Kirjan henkilöitä valotetaan useasta näkökulmasta ja draaman jännitys säilyy loppuun asti. Käsitellyt aiheet ovat ajankohtaisia, monikulttuurisuus, irrallisuus ja luottamus yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ovat murroksessa. Jonas Hassen Khemirin teos on hieno lukukokemus, niin kuin Ruotsin tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon saajan kuuluu ollakin.”

Samaa joukkoa on Juhani Niemi, joka vielä harmitteli, että ”huomasin juuri, että vastausaika hupenee vauhdilla, enkä ole päässyt kirjassa juuri alkua pidemmälle”. No nyt hän pääsi sentään alkuun, oikealla päiväyksellä tuskin olisi.

”Kaikki se mitä en muista rakentuu pienistä palasista, ihmisten muistikuvista päähenkilö Samuelista ja hänen kuolemastaan auto-onnettomuudessa. Romaanin keskiössä on muistaminen, miten kukin muistaa toisen henkilön ja onko muisto oikea vai kertojan itsensä värittämä.

Takakannessa luvataan, että kun tämän kirjan lukee, sen ikuisesti muistaa, mutta siitä en olisi niinkään varma. Kelpo teos kuitenkin, ehkäpä muutan arviotani vielä, kunhan saan teoksen kokonaan luetuksi.”

Tarmo Tikan kommentti kirjan mieleen jäämisestä on samaa sarjaa, jopa vähän jyrkempi.

”Tämän kertainen teos on melko omalaatuinen. Juoni on poukkoileva, paikat ja henkilöt vaihtuvat niin, että tuotti vaikeuksia seurata kuka on kyseessä ja missä kulloinklin jotain tapahtui. Eipä tuo ole ihme, sillä olen unohtanut lähes kaiken mitä luin!”

Jaana Pikkarainen-Haapasalo oli vielä se neljäs lehdestä ulos pullahtanut.

AIKA KOVANA lukukokemuksena Khemiriä näyttää pitävän Mauri Panhelainenkin.

”Strindbergistä nimensä saanut Ruotsin Finlandia eli August-palkinto annettiin 2015 teokselle nimeltään Kaikki se mitä en muista. Tekijä on isän puolelta tunisialaistaustainen Jonas Hassen Khemiri, Ruotsissa syntynyt keski-ikäinen kirjailija. Teos on kokoonpantu ikäänkuin muistin palasista, joista kutoutuu vähitellen tarina kertojan lähipiiristä mutta myös ruotsalaisesta yhteiskunnasta.

Katkelmista kokoonpantu romaani on monesti lukijan kannalta vaativa pitkäänkin, kunnes palaset alkavat loksahdella paikalleen. Romaanin tässä metodissa on myös mukana enemmän kuin pisara tajunnanvirtaa, joka oli kirjallisuudessa pinnalla jossain vaiheessa, taisi olla 1960-luvulla. Vielä ei kirjan palapeli ole lopullisesti selkeä, sillä olen päässyt visakirjan lukemisessa vasta puoliväliin.”

Veikko Huuska muistaa Khemirin vissin kirjeen.

”En lukenut sitä tuoreeltaan, mutta muistijäljen jätti hänen avoin kirjeensä Ruotsin silloiselle oikeusministeri Betrice Askille: (jokseenkin näin) ’Hyvä Beatrice. Kirjoitan sinulle yksinkertaisen toivomuksen. Haluan meidän vaihtavan nahkojamme ja kokemusympäristöjämme. Älä viitsi torjua. Vain yhdeksi päiväksi.’

Takuuvarma keino saada huomiota, mutta etevä ja tehokas keino konkretisoida näkökulmien erilaisuuden merkitys siihen, mitä näemme, mitä koemme, mitä muistamme.”

Tietoa oli myös Jukka Eero Wuorisella. Vesa Kauton tarjokas puolestaan oli fiksu mutta väärä: Johannes Anyuru – monet vihjatut asiat osuivat kohdalleen tai lähelle.

Palkinto menee nyt Veikko Huuskalle.

Visasitaatti 12

Seuraavan numeron teatterispesiaalin tähden tehtäväksi sitä lajia. Tämän genrensä huippuihin kuuluneen kirjailijan kuolemasta tuli viime keväänä kuluneeksi tasavuosia. Näytelmän ensisuomennos saatiin jo 60 vuotta sitten, mutta tämä tuoreempi käännösversio on viime vuosikymmenellä Kansallisteatterissa nähdyn esityksen tiimoilta.

Kuka lajinsa huippu, mikä näytelmä? Vastaukset viimeistään 2.9. klo 12 mennessä sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

L (nöyrästi ja mielistellen): Saanen toivottaa Teidän Majesteetillenne hyvän huomenen. Ja esittää parhaat toivotukseni.

M: Pelkkiä korulauseita tässä vaiheessa.

K (M-telle ja sitten M-elle): Hyvää huomenta, M-ie. Hyvää huomenta, M-te. Vielä täällä? Tai siis nyt jo! Mitä kuuluu? Minulle kuuluu huonoa! Mikä lie outo vaiva, jäsenet vähän kohmeessa, oli vaikea nousta sängystä, ja jalkoihin sattuu!. Käyn vaihtamassa tohvelit! Ehkä mä oon kasvanu! Nukuin huonosti. Maa rasahtelee, rajat loittinee, karja mylvii, sireenit ulvoo kerta kaikkiaan liikaa meteliä! Tähän on saatava jokin järjestys. Yritetäänpä hoitaa asia. Au, mun kylkiluut! (lääkärille) Huomenta tohtori. Noidannuoliko tämä on? (muille) Odotan insinööriä… ulkomailta. Ei näistä meikäläisistä ole enää mihinkään. Niille on aivan se ja sama. Eikä meillä sitä paitsi ole insinöörejä. Miksi me lakkautettiin se teknilllinen korkeakoulu? (Roolihahmojen nimet on katkelmassa piilotettu.)