Vähän useamman olisi näin sesongin alkuun toivonut kuitenkin tarttuvan tehtävään, mutta ehkä se, että sitaatti ei päätynyt verkkosivulle, rokotti palauteaktiivisuutta.

Mutta näin Unto V. ytimekkäästi:

“Syksyn avaus on Jenni Linturin teoksesta Isänmaan tähden (2001), joka ylti Finlandia-ehdokkaaksi, mikä ei esikoiselle ole ollut varsin tavallista. Yhtä kiitettyjä ovat olleet seuraavatkin kaksi.”

“Jenni Linturin esikoinen Isänmaan tähden oli aikoinaan jäänyt minulta lukematta, vaikka se oli Finlandia-ehdokkaana tämän vuosikymmenen alussa. Vaikutelma kirjasta jäi nyt nopeasti luettuna valjuksi. Teos on päältä katsottuna osaavaa kirjallista proosaa sota-ajan suomalaisen SS-panttipataljoonan tapahtumista, toisena juonteena sotaveteraaneiksi ikääntyneiden miesten elinpiiriä ja muistoja lähes nykyajassa. – – -.

Linturin proosa tuntuu niin tutulta ja sujuvalta, että sille voisi helposti keksiä kotimaisia esikuviakin. Jotain olennaista siitä kuitenkin puuttuu. Kirjan tarina ei oikein vedä eikä vakuuta, vaikka Ylen kirjallisuustoimittajat netin mukaan hehkuttivat sitä kunnian, sankaruuden ja rohkeuden oivana kuvauksena. Ehkäpä ei kuitenkaan, sillä kirjan loppusivuilla teema avataan niin suorasukaisesti, että se hämmentää 230 sivua kahlannutta lukijaa: ‘Syyllisyys. Siinä se oli. Elämä ja kuolema, toisella pidempi ja toisella lyhyempi ja niiden välissä syyllisyys.’

Ehkä Linturin kirjasta saamani vaisu vaikutelma johtuu myös vertailusta Elina Sanan poikkeuksellisen vaikuttavaan uuteen dokumenttiteokseen ‘Isän sota’, jonka olin juuri lukenut.  Saman genren Tieto-Finlandialla 2013 palkittu Ville Kivimäen tietoteos ‘Murtuneet mielet’ raivasi julkisuuteen sotakirjallisuuteen polun, jota Jenni Linturi koetti kulkea esikoisteoksessaan kaunokirjallisuuden keinoin jo pari vuotta aikaisemmin. Tässä tapauksessa dokumenttiteokset päihittävät kirkkaasti romaanin.”

Sirpa Taskinen tuumiskelee visakirjan vastaanotosta näin:

“Osittain kiinnostus liittyi siihenkin, että tuon ikäpolven kirjailija ja vieläpä naispuolinen kirjoitti sotatraumasta ja dementoituneesta vanhuksesta. Hänen seuraavatkin kirjansa eli ‘Malmi, 1917’ (2013) ja ‘Jälleenrakennus’ (2017) puivat sotaa ja sen vaikutuksia. Rankkoja teemoja ja tilanteita, joissa ihmissuhteet voivat olla yhtä vaurioittavia kuin sota.”

* * *

Ritva-Leena Viitapohja on pyörittänyt mielessään ihan samaa kirjailijaaa, jonka romaanien kiero visamaakari arveli ehkä hämäävän vastaajia.

“Tehtävä oli sillä tavalla haastava, että ensi lukemalta olisi voinut veikata myös Tommi Kinnusen ‘Neljäntienristeys’, ‘Lopotti’ ja ‘Pintti’ melkein sopivat vihjeisiin .

Uusia kirjailijoita kumpikin ja hyviä.

Nuo sotien pitkät varjot ovat nostaneet esille sukupolvikokemukset aiheiksi moniin uusiin romaaneihin, kuten edellä mainitut sekä esimerkiksi ‘Veriruusut’, ‘Sandra’, ‘Lahtarit ‘ym.”

Pertti Vuorela löysi vielä yhden vertailukohdan.

“Kun vastausaikaa oli, sain Jenni Linturin (s.1979) kirjan Isänmaantähden (2011) lainattua ja luettua. Ihmettelin aluksi, että nuoret naiskirjailijat, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia sodasta, ovat innostuneet kirjoittamaan aiheesta romaaneja. Muun muassa Katja Ketun ‘Kätilö’ ilmestyi samana vuonna kuin Isänmaan tähden. Eipä silti, sota ja sen jälkipyykit äärimmäisenä poikkeustilana tarjoavat runsaasti aineksia romaaneihin, vaikka omaa kokemusta ei olisikaan. – – –

Isänmaan tähden on väkevä kuvaus sodasta, syyllisyydestä, ihmisten valinnoista ja dementiasta. Dialogi on napakkaa ja kerronta etenee vetävästi.”

Eero Reijonen purkaa visalomalla kertyneitä paineita massiisisella vastauksella, josta tässä vain muutama haarukointi:

“Laadukkaasti visakisa starttaa. Parhaita esikoisteoksia Suomenmaassa naismustiin ja ‘sotakirjojen’ ehdotonta A-ryhmää. Kaikkien isänpäivänä tarjottavien sotaprosaistien tuottaman moskan seasta tämä opus erottuu kuin aitanpolulla asteleva emäntä Viertolan sonnista…
Itse asiasta kuultuna tämä nuori, romaanin kirjoitusaikaan 32- vuotias kirjailija kertoo Yle Areenasta löytyvässä taltioinnissa, että hän halusi vielä ennen kuin sotasukupolvi on kokonaan hävinnyt näkyvistä kuvata siitä jotain oleellista. Hän myös sanoo, että mitään sotasaagaa ei hänellä ole ollut tarvetta kirjoittaa, niitä on jo piisalti.

Jossain muussa yhteydessä visataiteilija tunnustaa, että teoksen 50 ensimmäistä sivua tuli puristamalla kirjoitettua, ihan vain omaa seminaariduunia varten.

Ilman tätä pakkoa kirja olisi jäänyt tekemättä. Jatko oli sitten puolestaan pakko kirjoittaa, koska Antin, Leilan, Kaarlon ja kaikkien kolmen Erkin kuvaus olisi muutoin jäänyt vajaaksi. – – –

Ensimmäinen opuksessa kaatunut Erkki, rehvakas ja rohkea Erkki Rajanperä, ehtii ennen varhaista kuolemaansa todeta: ‘Sota on järjestetty kaaos. Järjestetty se on niille, jotka tekevät, ja kaaos niille, jotka katsovat.’ Tämän kaaoksen läpi vaeltaa ukkoikään asti aatteellinen Antti Vannas. Hän on päähenkilö, joka käy läpi tappiolle joutuvan ihmisen keskeisen prosessin, sen jonka pitäisi synnyttää häpeän tunteen eli kasvavan tietämyksen siitä, että eliitti (joka SS-uran jälkeen on yhtä kuin suomalainen upseerikoulu) johon hän halua kuulua, ei huoli häntä. – – –

Aihe on taas ajankohtainen. Presidentti Sauli Niinistö pani, israelilaisten pyynnöstä, Valtioneuvoston kanslian kevättalvella tutkimaan suomalaisten SS-miesten mahdollisia juutalaisiin kohdistuneita veritekoja Ukrainassa. Asia heivattiin Valtionarkistolle, joka ilmoitti selvityksen valmistuvan 15.11.2018 mennessä.

Visakallo pystyy Rääkkylän salomaiden keskellä lukemaan vaikkapa Jerusalem Post-lehteä. Ja tosiaan, 15.1.2018 Tamara Zieve -niminen reportteri oli saanut julkaisun etusivulle hätkähdyttävän jutun suomalaisten SS-sotilaiden mahdollisesta osallistumisesta Ukrainan juutalaisten joukkosurmiin Saksan Itärintamalla 1941-43. Ilmeisesti tämän jutun herättämä Simon Wiesenthal -keskus lähetti talvella 2018 presidentti Niinistölle kirjeen, johon presidentti siis reagoi.

Pääasiallinen lähde ko. jutulle ovat ilmeisesti kirkkohistorian dosentti ja Suomen kirkkohistoriallisen seuran puheenjohtaja André Swanströmin tutkimukset”.

Kuinka ollakaan, sillä aikaa, kun visatyöläinen paketoi vastauksianne, oli hänen sähköpostiinsa ilmestynyt tiedote 17.1. julkaistavasta kirjasta: André Swanström: “Hakaristin ritarit – Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto, sotarikokset”.

Palkinto Ritva-Leena Virtapohjalle.

Viikon 40 sitaatti
Tämän viikon lyyrikko oli uransa alussa visaukon mielestä olemukseltaan kuin runotytön prototyyppi – käsitteen parhaassa merkityksessä. Hänellä on myös oivaa soivaa sukutaustaa: äidin puolella sukupuun oksistosta löytyy niin maineikas runonlaulaja kuin suomalaisen sielunmaiseman vahva säveltulkki.

Kuka hän on, mikä teos? Vastaukset viimeistään 10.10. mennessä osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki. Yhdelle tuttu palkinto.

“Tytöt ovat tehneet katsomon hankeen
enkelinkuvia, lunta ne ovat,
sillä peli on menetetty.
                     Säännöistä tuli sellaiset,
että vain voittajat osuvat oikeaan,
rytmistä niin kaunis ja kiivas
että häviäjät alkoivat pysyä perässä,
                     vain perässä, nyrjähdellen,
kunnes katosivat kokonaan valkealta kentältä.
Estetiikka koituu kohtaloksemme.
Lämää kiekko
kerran toisensa jälkeen maalin ohi.
Muuta tapaa viheltää peli poikki ei ole.”