Aloitusvuoron saa Jari-Pekka Vuorela, joka lähtee liikkeelle prinsessavihjeestä.

”No, Pauliina Haasjoen tuorein teos on Nausikaa, ja hän täyttää ensi vuonna 50. Hetken jaksoi ihmetyttää, miksi syntyperältään ja kieleltään niin länsisuomalainen runoilija olisi saanut itäsuomalaisen Vuoden kynä -palkinnon, mutta kyseessä olikin saman niminen Koneen säätiön tunnustus.

Runonäyte on kuitenkin Haasjoen tuotantoa ajalta ennen palkintoja, kokoelmasta Epäilyttävät puut.

”Pauliina Haasjoen runossa pilleriä pyörittää apteekkari; itse olen astunut pillerinpyörittäjän tarvitsemaan massaan mummolan niituilla ja pihateillä, kuten varmaan moni muukin.

Runossa kirjoitetaan ympäristöön sopeutuvasta väriä vaihtavasta jäniksestä ’silti sen on tämän tästäkin juostava’. Viikolla hoitoalan töissä oleva henkilö kertoi siitä, kuinka käytävällä juostaan. Kiireen tuntu tarttuu, jos antaa.”

Mauri Panhelainen poimii runoilijan samasta kokoelmasta säväyttävän säkeen:

”Haasjoen kertomaa lapsuuden idylliä kuvastaa rauhallinen retki veneellä, tyynissä vesissä. Kunnes runoilija kertoo ikävän totuuden: ’/ Tyrskyt kastelevat lopulta jokaisen, / ihmisen ja kovakuoriaisen / lintukirjat, kylmälaukun ja pelastusliivin.’”

Veikko Huuska on löytänyt lisää siteerattavaa toisaalta tuotannosta.

”Pauliina Haasjoella on erilaisten ulottuvuuksien taju kompaktissa, mielikuvitusta – ja mielikuvia – generoivassa muodossa, kuten:

’Uimalassa puut kuvastuvat alas veteen, ihmisten puoleen. Lapset hyppäsivät laudalta ja sitten potkivat auringossa kuin äkkiä vastustaisivat putoamista. Ja sitten jäsenet lepäävät vettä vasten, vesi niitä vasten. Tämän enempää ei ole, varmastikin tässä on kaikki.’ (Pauliina Haasjoki: Pääskynen ja lepakko, Otava, 2009)

Runo väläyttää tajuntaani hetken Venäjällä, kerran kesällä, pitkän metsätaipaleen jälkeen, kylä, väkeä, rannalla vilkas meno. Vino lankku tuettu rantatörmään: lapset, juoksevat, hyppäävät, kieppuvat ilmassa, läiskähtävät veteen, nauravat, kirkuvat. Otan kameran vyöltäni ja katson lasin läpi, painan laukaisinta. Myöhemmin, käytyäni itsekin uimassa, vietettyämme hetken kaksikielistä kesää, katson majapaikassa kameraa: juuri se lapsi kieri volttia hypyn korkeimmassa seisahduskohdassa. Mietin sitä hetkeä, kun luen Haasjokea.”

Mauri Niemi antaa oivallisen tiivistyksen Haasjoen runouden olemuksesta.

”Epäilyttävät puut on Pauliina Haasjoen kolmas runokokoelma. Teos käsittelee lapsuutta, aikuistumista ja luonnon merkitystä. Runoissa on arkipäivän havaintoja, filosofista pohdintaa ja mystiikkaa. Runot onnistuvat tekemään lapsuuden ihmetyksen ja ilmiöt eläviksi. Kieli on tarkkaa, luovaa ja monimerkityksellistä.

Helena Nurmio taas kuittaa, jotta ” kylläpä on paljon saatu asiaa sullottua kevätrunoon hauskasti.”

Juhani Niemi on analyysissaan monisanaisempi

”Verrattuna hänen esikoiseensa Ikkunassa on huone, Epäilyttävissä puissa lauserakenteita on hiottu enemmän runokieleen sopiviksi raikkauden silti kärsimättä. Teos on jaettu kuuteen osioon: Mittausoppi, Puu ja epäily, Unen postitoimisto, Papan saari, Suojaväri ja Avaruusseikkailu. Ne tarjoavat eri lähestymistapaa runoihin. Haasjoen voima runoilijana perustuu hänen olemassaoloa pohtiviin näkökulmiinsa. Tässä mielessä hänet on mainittu jopa sukupolvensa parhaaksi runoilijaksi Suomessa. Haasjoen kieli on runoissaan upeaa, vaikka kokonaisuus onkin eteerinen.”<

”PALJON ON vettä jäänyt virtaamatta Saimaan kanavassa sitten viime osallistumiseni visaan”, kirjoittaa lappeenrantalainen Orvo Vitikainen. Kun hänen tämä vastauksensa tuli vähän myöhässä, jäi hän printtiversiosta ulos, mutta pääsee mukaanverkkovisaan.

”Päätin yrittää ratkaisua, vaikka pähkinä osuikin epämukavuusalueeni keskiöön eli runouteen. Runonäyte näytti näet miellyttävästi poikkeavan monista uuden runouden tuotteista: selkeää ilmaisua, luontokuvastoa, mutta yllättäviä ja osuvia takapotkuja sisältävän. Lapsuuteni runoelämyksien huippua – loppusointuista riimittelyä Kalle Väänäsen Max ja Moritz -suomennoksen tyyliin en jäänyt kaipaamaan.

Runoilija Pauliina Haasjoki ja kokoelmaa Epäilyttävät puut vuodelta 2005 ei olisi ilman Kirjasamopoa minulle paljastunut. Kun hänen teoksensa näyttävät ilmestyneen kahden- kolmen vuoden välein, lieneekö seuraava odotettavissa ellei tänä niin sitten ensi vuonna, ehkäpä hänen 50-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi?!”

Stefan Ek on löytänyt muun muassa kielipoliittisia syitä kiinnostua tästä kirjailijasta.

”Haasjoki on paitsi yhteiskunnallisesti suuntautunut syväluotaava runoilija myös tuottelias monella muulla kirjallisuuden alalla. Minua suomenruotsalaisena.ilahduttaa erityisesti hänen kiinnostuksensa suomenruotsalaisiin varhaismodernisteihin Hagar Olssoniin ja Gunnar Björlingiin. Vuonna 2015 hän saikin yhdessä Peter Mickwitzin kanssa YLE:n Kääntäjäkarhu-palkinnon Björlingin monivivahteisen Solgrönt-teoksen suomennoksesta.”

Visatehtävällä voi joskus olla myös nuoruuden lähteen kaltaisia ominaisuuksia, kuten Tarmo Tikka osoittaa tämänkertaisen istunnon mainioksi päätökseksi.

”Boomerina olen pitänyt enemmän perinteisistä loppusoinnillisista runoista, joissa on myös selkeä juoni. Kuitenkin on myönnettävä, että myös vapaamuotoiset runot, kuten tässäkin kirjassa, avaavat upeita näköaloja ja tuntemuksia. Ei paha!”

Ja tokihan myös Sirpa Taskinen tämän tehtävän selvitti. Palkinto joka tapauksessa Rauni Anita Martikaiselle. (rb)

Visasitaatti 6

Sangen kypsässä iässä esikoisromaaninsa julkaissut kirjailijamme teki lyhyen, mutta intensiivisen prosaistin uran, josta sai paljon kiitosta ja yhdestä teoksesta Finlandia-ehdokkuudenkin. Tätä ennen hän ehti tehdä yli puolivuosisataisen uran toisen taiteenlajin palvelijana, ja julkaisi noina vuosina niin essee- kuin muistelmateoksia.

Kuka on hän, mikä teos? Vastaukset s-postilla kirjavisa@demokraatti.fi 31.3. klo 12 mennessä. Yhdelle palkinto.

”Hän herää aamulla kuudelta ja pujottautuu ulos lakanoiden välistä. Varovasti, niin ettei petausta tarvita. Juuri niin kuin paremmissa strasbourgilaisissa perheissä oli tapana ja on varmaan vieläkin. Juuri niin kuin suvun naiset, hän itse, hänen äitinsä ja tämän äiti ja niin edespäin ovat tehneet koko elämänsä. Itsepintaisesti, välittämättä siitä, että Suomessa peitto ja lakana on tapana jättää löysäksi patjan päälle.”