Ensimmäinen vastaus tulee tällä kertaa poikkeuksellisesti kuvamuodossa Veli-Pekka Salmisen lähettämänä. Signeeraus on saatu kuulemma Helsingin Kirjamessuilla 2001:

Definitiivinen kirjavisavastaus. Yksi kuva kertoo…

Tulihan niitä vastauksia kaikkinensa ihan kohtuullisesti, mutta enemmenkin olisi lootaan mahtunut.

”Jäätyään kahden kauden jälkeen vuonna 1994 ’vapaaherraksi’ Koivisto kirjoitti runsaassa vuosikymmenessä huomattavan joukon merkittäviä muistelma- ja historiateoksia. Niiden historianfilosofinen ydin kiteytyi Venäjän ideassa.

1940- ja 50-luvuilla Koivisto taisteli niin Turun satamassa kuin kirjoittamalla Turun Päivälehdessä kommunistinen poliittisia työpaikkaoffensiiveja vastaan. Sitten hän innostui opiskelemaan Venäjän kieltä päästäkseen itse autenttisille lähteille. Koko ajan häntä vaivasi Suomen historiallista kehitystä ja tulevaisuuden kohtaloa ajatus siitä, mihin Venäjä pyrkii. Mitkä ovat sen tarkoitusperät ja voiko niitä lukea Venäjän historiasta?

Erkki Tuomiojan mukaan Koivisto näki Venäjän ekspansiopolitiikassa kolme tekijää: pyrittiin saamaan haltuun arvokasta maa, pyrittiin levittämään uskoa, pyrittiin yhdistämään slaaveja Venäjän johdolla. Se on Venäjän idea, joka on saanut historian kulussa välillä ideologisempia, toisinaan sotatoimiin johtaneita agressiivisempia muotoja.

Näyttää siltä, että Putin on ottanut kansainvälisistä sopimuksista piittaamatta korjatakseen Neuvostoiiton ja Venäjän kahden edeltävän johtajan virheitä ja palauttaakseen Venäjän historiallisen aseman suurvaltana. Tässä katsannossa Ukrainan valtaaminen sotatoimin on vasta alkua.”

MYÖS EMERITUS rauhantutkija Unto Vesa on aiheen parissa omimmillaan.

”Mauno Koivisto on presidenteistämme Paasikiven ohella varmaan parhaiten Venäjän historiaan perehtynyt, opetteli venäjän kielenkin jo 50-luvulla voidakseen itse perehtyä venäläiseen tutkimuskirjallisuuteen. Se käy hyvin ilmi tästäkin teoksesta, joka ulottuu Venäjän synnystä 2000-luvun alkuun. Koivisto pohtii kiinnostavasti mm venäläisen imperialismin juuria, tärkeimpien päättäjien ajatusmaailmaa ja tietysti Venäjän ja Suomen suhdetta.

Poimin pari näytettä Koiviston pohdinnoista:

’Asteikossani Sergei Witte [valtiovarain- ja pääministeri 1800-luvun lopulla] nousee monessa suhteessa hyvin korkealle. Minulle hän on Väinö Tannerin jälkeen ehkä merkittävin poliitikko. Hänellä oli kyky hallita suuria kokonaisuuksia.’

Ja:

’Venäjä on ollut meille yleisesti ottaen hyvä naapuri, monilla mailla on paljon hankalampia naapureita. Historiallisessa katsannossa raja on railona auennut vain tilapäisesti. Hyvin tavallisesti tällä rajalla on vallinnut järjestys ja jonkinlainen jännitys.’ (Tuossa kohtaa siteerausta oli lehtiversiossamme pieni kommähdys – visauk. huom.)

Koiviston mietiskelyt tulevaisuuden vaihtoehdoista uuden vuosituhannen alkaessa ovat edelleen tutustumisen arvoiset!”

Sirpa Taskinen jatkaa ikään kuin suoraan edellisestä.

”Manun fundeerauksia kannattaa edelleenkin lukea. Hän on paneutunut Venäjän historiaan ja siinä sivussa väläyttää välillä myös omia kokemuksiaan itänaapurista – myös sen, kuinka hän tuli lausuneeksi sellaisen ihmisen nimen, jota ei olisi saanut muistaa. Trotski on siellä noita valokuvistakin pois pyyhittyjä epähenkilöitä.

Mauno Koiviston mukaan Venäjän ideassa (2001) yhdistyi kolme tekijää: pyrittiin saamaan haltuun arvokasta maata, pyrittiin levittämään uskoa, pyrittiin yhdistämään slaaveja Venäjän johtoon. Hän katsoo, että Venäjä on meille yleisesti ottaen ollut hyvä naapuri, raja on railona auennut vain tilapäisesti. ”

VISA-AREENALLE iloksemme palaava Jukka Eero Wuorinen on tarttunut Manun kirjaan ystävän pain… suosituksesta.

”Olin selaillut kirjaa aiemmin useampia vuosia sitten, mutta aivan hiljattain päätin lukea sen kokonaan. Inspiraation tähän sain luettuani Tapio Bergholmin Koivisto-historioita, ja kun ystäväni Kalle Haverinen erityisesti tyrkytti kirjaa.

Teos kertoi vahvasti Koiviston perehtyneisyydestä Venäjään, sen kieleen, kulttuuriin ja historiaan. Ehkä eniten yllätyin, miten syvällisesti Koivisto tunsi anarkismin eri koulukuntia ja niiden vivahteita. Hänhän ei itse ollut ainakaan päällisin puolin mikään anarkian ystävä.”

Raila Rinne pitää kirjan kestävyydestä.

”Minusta presidentti Mauno Koiviston teos on edelleen pätevä perusteos. Totta kai se huokuu kirjoitusvuosiensa arvomaailmaa, mutta runsas historia-aineisto kestää ja on lähdeteoksista tarkistettavissa. Nyky-Venäjän harjoittama sotapolitiikka tekee järkyttävää tuhoa myös tieteessä ja kulttuurissa. Katkomalla kaikki yhteydet ja vääristelemällä tosiasioita Venäjä pelaa itsensä ulos Euroopasta ja kansainvälisestä yhteisöstä. Vahinko on murskaava myös itse venäläisten kannalta.”

Tauno Telaranta on aika lailla samoilla linjoilla Rinteen kanssa.

”Venäjän idea -kirjassa Koiviston kunnianhimoisena tavoitteena on kuvata 300 sivulla itäisen naapurimme koko historia ja sen myötä valottaa sitä, miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii.

Kirja on tänään ajankohtaisempi kuin konsanaan ilmestyessään.”

Vexi Lehto saa päättää tämän Venäjä-session hieman arvoituksellisesti.

” Visakirja on hyvä tutkimus mysteeristä.

Koivisto uskonnollisena ihmisenä korostaa Venäjän eroa katolilaisesta kirkosta. Ero kirkosta tarkoittaa myös eroa eurooppalaisesta valtio- oikeus- kulttuuri- ja muustakin käsityksestä.

Venäjä on toista maata.

Venäjä tuo esiin itseään dynaamisena valtiona, vaikka maassa on aina vallinnut pysähtyneisyyden aika.

Venäjä on itse valinnut tiensä ja jatkakoon sillä tiellä, kunhan pysyy omien rajojensa sisäpuolella.

Ei hyvältä näytä, maantietä pitkin troikka kiirehtää… minne?”

Tietäjiä olivat tällä kertaa myös Yrjö Nihtilä, Tarmo Tikka, Veikko Huuska, Helena Nurmio ja Juhani Niemi. Palkinto Jukka Eero Wuoriselle.

Visasitaatti 12

Tämä kirjailija on voittanut kotimaassaan jota kuinkin kaikki siellä jaossa olevat kirjallisuuspalkinnot, myös sen ”suurimman ja kauneimman”. Hänen nimensä voisi viedä ajatukset johonkin toiseen kulttuuriin, mutta Pohjolassa hän on syntynyt ja varttunut – nyt jo 45-vuotiaaksi.

Siis kuka, mikä teos on haussa. Vastaukset viimeistään 26.8. klo 12 sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Kyllä minä sen tajuan. Ihmettelen vaan, miksi olet haaskannut niin paljon aikaa. Mikset tullut aiemmin? Miksi puhuit ensin Laiden ja Pantterin ja Samuelin vanhojen koulukavereiden kanssa? Ennen minua? Miten ihmeessä saatoit kuvitella, että Samuelin mummon hoitsut siellä dementiakodissa voisivat auttaa sinua tajuamaan, mitä tapahtui? Miten ihmeessä mummon naapuri tähän liittyy? Jos lähden mukaan juttuusi, haluan, että pidät minut mukana alusta loppuun. Kukaan ei nimittäin tuntenut Samuelia paremmin kuin minä.”