Eero Reijonenkin päätti juuri tällä kertaa olla lyhytsanainen, kun tilaa olisi ollut. Mutta kuningaspallon katselu teki hänelle temppujaan…

”Pesiskatsomoissa kipeytyneet kurkut ja oheiskuumeet on saatu hoidettua. Kuuden kuukauden evakko Karjalassa päättyi Niipperin porteille hetki sitten… Ja muutenkin opus visakallolle vähän vaikeaa kirjallisuutta. Siispä kerrankin lyhyesti. Visakirjailija on Emily Brontë (Ellis Bell), kirja Humiseva harju vuodelta 1847, suomentaja Juhani Lindholm.”

Vastaavasti yleensä aika ytimekkäitä vastauksia pudotteleva Matti Kärkkäinen avaa tällä kertaa sana-arkkuaan enemmän, joten otetaan hänen tuumintansa tähän liki koko mitassaan.

Huomiota teoksessa kiinnittää aluksi teoksen kertojarakenne, jossa kertojana on pääasiassa perheen palvelija ja kertomuksen kuulijana tilapäinen vuokralainen, joka on myös tapahtumien nykyajan kertoja. Lisäksi huomiota kiinnittää ihmiskuvaus, erityisesti pahojen ihmisten suuri määrä sekä erityisesti (yhden) päähenkilön Heathcliffin häikäilemättömyys. Teosta pidetään rakkausromaanina, mutta sellaisenakin se on aika poikkeuksellinen, koska teoksen ydintä ovat pettymys ja ristiriidat.

Yhdellä tasolla teos on luokkayhteiskunnan ja naisen aseman kuvaus. Cat\hherine (vanhempi) menee naimisiin varakkaan naapurin pojan kanssa, koska tämä turvaa hänelle elämisen edellytykset. Avioliitto rakastetun (Heathcliff) kanssa olisi merkinnyt taloudellista kurjuutta.

Tämä ratkaisu lienee selitys myöhemmille tapahtumille, koska Hethcliff sai pettymyksestä oikeutuksen kostaa. Tosin taustalla on ennen tätä Heathcliffin huono kohtelu perheen pojan taholta kasvatti-isän kuoleman jälkeen.
Heathcliff on mielenkiintoisin hahmo, ainakin minulle. Onko hän muiden tuhoaja vai itse uhri? Varmaan molempia, mutta mikä on syy ja mikä seuraus? Mitä symboliikkaa on siinä, että heitteille jätetystä ja perheeseen adoptoitusta lapsesta tulee kahden maatilan omistaja oveluutensa ja häikäilemättömyytensä ansiosta.”

Sirpa Taskinen on toki laihallakin viikolla mukana.

”Humiseva harju (1847) on niin tiukkaa tavaraa, että en ole palannut sen ääreen ensimmäisen lukukerran jälkeen. Tuolloin ymmärsin kyllä, että nämä nk. nummiromaanit (joita väristyksellä luin) ovat jo määritelmällisesti synkkiä.
Emily Brontë (1818–1848) julkaisi sen ensin miehisellä salanimellä, ja kun asian oikea laita paljastui, jo aikalaiset ihmettelivät, kuinka suojatuissa oloissa kasvanut papin tytär on voinutkin kehitellä niin hurjan tarinan.”

Visasitaatti 15

Asteriskitehtävillä eli jo visassa esiintyneillä kirjailijoilla mennään ainakin vuoden loppuun asti. Runoilijoita ei tässä setissä ole vielä näkynyt, joten nyt on korkea aika. Tekijä tulee, totta kai, sieltä kanonisoiduimmasta päästä, vaikka riitti hänellä vihaajiakin.

Siis kuka on hän ja mistä maineikkaasta runosta löytyvät nämä alkusäkeistöt? Vastaukset viimeistään 5.10. klo 14 mennessä osoitteella kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Eläimistä tuli
susia,
millä liikaa häntää, millä iso
murheellinen pää.
Vähä vähältä ne alkoivat sopeutua
kävivät maisemaan taloksi,
saivat täpliä, somistuivat.

Kissa,
kissa yksin
ilmaantui valmiina
ja ylpeänä:
se oli heti syntyään täydellinen,
kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi.”