Mauri Panhelainen saa olla vastaajista numero yksi, ja erittäin hyvästä syystä, joka selviää vastauksen lopusta.

“Tuskinpa on tyypillisempää pohjoiskarjalaista sukunimeä kuin Turunen. Sen vuoksi on mukava arvata ilman varmistusta, että visan päähenkilö on suomalainen kirjailija Saara Turunen. Etsitty teos lienee hänen proosaesikoisensa Rakkaudenhirviö, jonka vastaanotossa vuonna 2015 maan suurimman päivälehden kulttuuriosasto näytteli merkittävää roolia. Lehden johtava kriitikko kirjoitti Turusen kirjasta suorasukaisesti, että ‘harvoin tapaa näin kaavamaisesti rakennettua kasvutarinaa.

Kirjailija vastasi tähän seuraavan romaaninsa sivuhenkilön kautta kertomalla, millaiseen epätoivoon esikoisteoksen saama ymmärtämätön kritiikki saattoi aloittelevan kirjailijan. Kirjallisuuspoliittisen näytelmän kruunasi se, että kaikesta huolimatta Turunen sai teoksestaan Hesarin kirjallisuuspalkinnon.

Kiitos itsellesi, Mauri. Tämän rajapyykin saavuttaminen tietää sinulle kierroksen ekstrapalkintoa.

VAKIOVISALAINEN Juhani Niemi tuumaa näin:

“Annettujen vihjeiden perusteella ensimmäiseksi tuli mieleen kirjailija ja teatterintekijä Saara Turunen, jonka romaaneihin en aiemmin ole tutustunut, teatteriesityksiin kyllä, manittakoon vain Puputyttö ja Broken Heart Story.

Visakirja on Turusen esikoinen Rakkaudenhirviö, episodimaisten lukujen varaan perustuva mielenkiintoinen ja omaleimainen tarina nuoren tytön matkasta elämässä eteenpäin. Ihminen etsimässä itseään kotimaassa ja ympäri maailman, kuulumatta oikeastaan mihinkään, mutta kuitenkin johonkin. Minusta vaikuttavinta kirjassa on kieli ja kerronta. Kirjassa on paljon kiinnostavaa, kuten pimeä huumori, Turusen tapa kuvailla asioita ja tapahtumia. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen uusi tuttavuus.”

Raila Rinne on seurannut silmä kovana Q-teatterin ohjelmistotiedotteita.

“Saara Turusen ja kantaesitykset tehneen Q-teatterin erinomaisia yhteisiä juttuja ovat olleet Tavallisuuden aave, Medusan huone ja Järjen hedelmät. Ne kaikki ovat saavuttaneet menestystä ja kutsuja myös ulkomaille. – – –

Yksi selitys tuotteliaisuuteen ja onnistumiseen on kirjoittajan lahjakkuuden ohella hänen opiskelunsa Teatterikorkeakoulussa. Näytelmiinsä tekijä kertoo ammentaneensa ideoita niin elokuvista, kirjallisuudesta kuin mytologiastakin. Eihän mikään estä luovaa ihmistä ottamasta, lainaamasta ja varastamasta kunhan tekee sen taiten ja tyylillä, ei kopioimalla.

Hauskaa että Kirjavisa on taas löytänyt yhden aikalaiskirjallisuutemme helmen. Niistä nautin erityisesti, sillä saan taas asiaa kipaista kirjastoon tai vaania suosikkiteatterien ohjelmistouutisia.

Kirjastoon on mennyt varaus, kertoo Eero Pirttijärvi.

“Ajattelin alkuun kahta vaihtoehtoa, Heikki Turusta ja Simo Hämäläistä. Kumpikaan se ei ole. Esim. kieli ei ole Heikki Turusen kieltä, tyyli sopisi hänelle. Joensuusta on lukuisia erinomaisia kirjalijoita.
Etsimällä löytyi Joensuussa syntynyt kirjailija, Turunen. Aloin lukemaan tekstinäetteenä hänen esikoisteostaan Rakkauden hirviö. Ja televisiosarjan etsivää Sisar Bonifacea lainaten: Bingo. Sivulla 21
löytyy rottapyydys.

Nyt olen varannut Rakkaudenhirviön myös kirjastosta.”

Myös Sirpa Taskinen pähkäili omalla tavallaan Turusen kirjailijanimeä.

“Yritin etsiä netistä, onko Saara Turunen (s. 1981) jotain sukua sille toiselle joensuulaiselle Turuselle, mutta sitäpä tämä ei tiennytkään.

Vierastan kirjan kantta, jossa on lehmänpäinen naishenkilö ja nimeä Rakkaudenhirviö, ja ilahduin, että kirjailija itse olisi halunnut nimeksi Matkakertomus. (Rakkaudenhirviö on sellainen, joka pakenee etsien paikkaa, jonne kuuluisi, ja ihmistä, joka rakastaisi sitä niin paljon, että tyhjä kohta sydämessä täyttyisi.) Teksti sinällään on aivan kelvollista. Se saikin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2015.

Kirjailija itse on kertonut: ‘Ryhtyessäni kirjoittamaan Rakkaudenhirviö-romaania halusin käsitellä ennen kaikkea suomalaisuutta, omaa ristiriitaista ja jollain tapaa inhon täyteistä suhdetta kotimaahani. Mitä jos vihaa kotimaataan? kirjoitin paperille. Mitä jos vihaa itseäänkin?’

Suomalaisuudessa häntä vaivaa erityisesti tasapäisyys, kaiken poikkeavan ja erilaisen pelko. Lapsena minäkertoja havainnoi ihmetellen aikuisten merkillistä maailmaa, aikuisena kertoo siitä ironisesti kuin ulkomaalaisen silmin (itsenäisyyspäivää vietetään talvella, totisina) ja vertaa sitä iloisempiin maihin.”

TURUSEN TYYLI on kolahtanut Mauri Niemelle. Hänkin noteeraa sen kirjailijalta HS:lle lähteneen romaanin kokoisen kritiikkikuittauksen.

“Saara Turusen Rakkaudenhirviö on nuoren ihmisen kasvutarina lapsuudesta nuoreksi aikuiseksi. Se rakentuu välähdyksen omaisista episodeista. Jokainen on pieni tarina ja ne yhdistyvät vähitellen kokonaisuudeksi. Dramaturginen ote, mainiosti kuvatut tilanteet ja sujuva teksti auttavat lukijaa pysymään mukana ilmeisen autofiktiivisessä tarinassa.

Lisänäytöksen kirjaan tuo Turusen seuraava romaani Sivuhenkilö, jonka syntyyn vaikutti Rakkaudenhirviöstä HS:ssa kirjoitettu lyttäävä arvostelu. Negatiivisesta arvioinnista huolimatta Rakkaudenhirviö voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. ”

Helena Nurmiokin näyttää vaikuttuneen:

“Sellaisen vaikukutuksen tuo Rakkaudenhirvö aikoinaan teki, että kaikki kolme seuraavaakin Saara Turusen teosta on tullut luettua.”

Turusen tiesivät myös Veikko Huuska, Tarmo Tikka ja Satu Kaarenoja, jolle viikon varsinainen palkinto ja (rb)

Visasitaatti 16/2024

Peruutetaan edellisestä tehtävästä muutama vuosi taaaksepäin, ja pysähdytään romaaniin, jota silloin hehkutettiin ja palkittiin rutkasti, ulkomaita myöten, sillä se on saanut käännöskirjapalkinnot muun muassa Norjassa ja Latviassa. Kirjailija on ollut sittemmin ollut esillä monessa valossa.

Siis kuka, mikä läpimurto? Vastaukset viimeistään 28.10. klo 12 mennessä sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“Ennen kuin ehdin paeta, olivat silmäsi jo minussa, pupillit laajentuivat ja kulmat rypistyvät niin kuin rypistyvät luonnontieteilijän kohdatessa jonkun tunnistamattoman limakkolajin. Sitten, silmänräpäyksen verran, tunsin jonkun muuttuneen ja hetken se oli koiran katse, vaatimen vainunneen hirvaan katse, joka heti sammui, mutta minä olin jo sulanut, liuennut, uponnut jonnekin syvälle alkumereen, jossa merikoirat nuolevat kantapäitä ja tulinen tähti saa lihan kärventymään. Tuntui kuin minuun olisi katsottu niinkuin kukaan ei ennen olisi minua katsonut.”