Aloitetaan vuosi vastaajakaartin kokeneimmasta päästä. Sirpa Taskinen, ole hyvä.

”Maiju Lassila tai Irmari Rantamala tai J. I. Vatanen, oikeastaan Algot Untola (alun perin Algoth Tietäväinen) (1868-1918) harjoitti monia ammatteja: renki, kansakoulun opettaja, liikemies, toimittaja jne. Parhaiten hänet muistetaan näytelmistä, joista Tulitikkuja lainaamassa on kestosuosikki.

Sen sijaan visassa kysytty Kun lesket lempivät (1911) ei ole noussut samaan asemaan. Siinä tietenkin sekoitetaan kaksi Suso-nimistä naisleskeä, ja päädytään naimaan se kipakampi – jolla on peräti 670 markkaa ja 19 penniä käteistäkin! Tottahan raha kääntää miehen pään – ja ’mistäpä sitä ihan enkeleitä ottaa!’

Tarmo Tikalle sitaatti on henkilöitä myöten hyvinkin mielessä. Hänelle on myös noista kirjailijan naisasioista tietoa.

”Visan teksti oli tuttu. ’Näyttelin’ ammoin eräässä harrastajateatterissa tässä komediassa kosiomatkalle lähtenyttä Simo Kämäräistä. Näytelmä etenee verkkaisesti. Tapahtumat menevät eteenpäin Lassilalle tyypillisesti erehdysten ja väärinymmärrysten kautta onnelliseen (?) loppuun. Kosija saa naisen mutta ei sitä, jota hän tavoitteli! – – –

Naisasioissaan hän ei menestynyt. Ainoan vihityn vaimonsa hän hylkäsi kertoman mukaan heti vihkimisen jälkeen. Kysymyksiä herätti ja herättää edelleenkin se, että miksi hän avioitui naisen kanssa, joka oli osoittautunut inttersukupuoliseksi. Toinen suhde, susiparina, päättyi heidän lapsensa kuoleman jälkeen ankaraan riitaan, jonka jälkeen puoliso kaatoi rikkiihappoa hänen sukukalleuksilleen. Juha Hurmeen mukaan hän ei tämän jälkeen kirjoittanut näytelmiä miehen nimellä.

Kaikesta päätellen hän eli hyvin värikkäästi. Nykyisille paparrazzeille ja roskalehdille hän olisi ollut todellinen kultakaivos, vaikka hän yritti pysyä tuntemattomana, jopa niin, ettei hän liene tavannut kustantajiaan koskaan henkilökohtaisesti. Ehkä siitä syystä hänen tekijänpalkkionsa olivat pienet. Itse hän oni kertonut kirjoittavansa näytelmiä siksi, että Irmari Rantamala pysyisi hengissä.
Tohmajärvellä on hänen kunniakseen laadittu Maiju Lassilan reitti, joka tosin ei ole yhtenäinen vaan liiittyy nihin paikkoihin, joissa hän oleskeli.”

LASSILA OLI helppo pala Riitta Korhoselle, joka on niin visakirjailijan kuin visakirjaajankin kollega Työmies-lehden myöhempien perillisten toinituksesta.

”Lehden historiaan kuuluva komedian taitaja on tietysti Maiju Lassila ja Finlandialla palkittu ohjaaja Juha Hurme. Lainattu tekstinpätkä pani puolestaan heti arvailemaan, että kysytty teos olisi Kun lesket lempivät. Asia varmistui helposti kotisohvalta käsin, sillä nelinäytöksinen huvinäytelmä löytyy Kansalliskirjaston digiaineistoista näköispainoksena vuodelta 1911. Meno ja kielen käyttö on niin hulvatonta, että saman tien oli luettava koko 92-sivuinen komedia. – – –

Sortavalan opettajaseminaarista valmistunut tuleva kirjailija ehti elää värikkään elämän mm puutavarakauppiaana Viipurissa ja osallisena Venäjän vallankumouksellisten hankkeissa vuosisadan alun Pietarissa.

Agitaattoksi Untolan palkkasi ensimmäiseksi Suomalainen puolue vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Sosialidemokraatiksi hän vaihtoi vuonna 1916 ja ryhtyi kirjoittamaan Työmies-lehteen. Sen 12.4. 1918 ilmestyneen viimeisen numeron Untola joutui laatimaan yksin, muu toimitus oli siinä vaiheessa jo paennut tai pidätetty.”

Juhani Niemi kiinnittää huomionsa visateoksesta näkyvään työn ja huvin suhteeseen

”Kirjailijaksi Untola ryhtyi varsin myöhään, kun Irmari Rantamala julkaisi teokset Harhama ja Martva vuonna 1909. Seuraavana vuonna Maiju Lassila julkaisi Tulitikkuja lainaamassa -romaaninsa. Lassilalla ja Rantamalalla oli tyystin erilaiset kirjoitustyylit. Lassila kirjoitti kansanomaisemmin ja Rantamala maalaili maailmaa Danten, Dostojevskin ja Goethen tapaan. – – –

Untolan näkemys Suomen kansasta oli realistinen. Hän tunsi jo lapsuudestaan asti sen ankaran työn, jota tavallisen rahvaan piti tehdä henkensä pitimiksi. Hyvässä terässä olevat kirves ja saha kuuluivat elämän perusedellytyksiin. Pulska työhevonen ja kaksi lypsävää lehmää navetassa tekivät mökin asujasta jo kaltaistensa silmissä rikkaan miehen. Juoni sijoittuu 1900-luvun alun köyhiin maalaismaisemiin, joissa puolison työteliäisyys oli tärkeintä ja romantiikka tuli siinä sivussa, jos oli tullakseen.”

V-P. Salminen muistelee vanhaa kunnon Televisioteatteria.

”Laaja kirjallinen tuotanto vain kymmenessä vuodessa. Värikkäitä elämänvaiheita ja yllättäviä käänteitä, kuolemasta puhumattakaan. Samankaltaisuutta on Eino Leinon hahmon kanssa, ei kuitenkaan ollut Leinon tapainen ’esiintyvä renessanssifiguuri’.

Haetusta näytelmästä Kun lesket lempivät teki Televisioteatteri mainiosti jahnustelevan produktion 1974.Oiva Lohtander, Harri Tirkkonen, Anja Pohjola ym. Olen hyvinkin voinut nähdä jo silloin, mutta ainakin katsoin sen muutama vuosi sitten Yle Areenasta. (On nyttemmin poistettu Areenasta, ikävä kyllä.)”

Orvo Vitikaisella on kiinnostava kiitoksen kohde.

”Tekstinäyte on niin aitoa Maiju Lassilaa, ettei siitä jäänyt epäilyä, eikä Finlandia-voittajan ja teatterimiehen yhdistelmä voi olla muu kuin Juha Hurme. Hänen Lassila-ohjauksistaan ei Wikipedia mainitse sopivaa, mutta Ylen verkkosivuilta löytyy vuodelta 2013 tieto, että Hurme ja Porin teatterikerho sopivat neljän Maiju Lassilan näytelmän esityksestä, joista Kun lesket lempivät esitettiin vuonna 2015, ja jonka aihepiiri näytti sopivan visapähkinässä esitettyyn. Sen esityksen askeettisuutta sanotaan lisänneen, että vaikka tarinassa liikutaan kosioretkellä Savon sydänmailla, tarinan roolihenkilöt puhuivat jonkinlaista yleissuomea. Outo ratkaisu!

Muistan aikoinaan epäilleeni Helsingin yliopiston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmin pontevasti ajaman Suomessa julkaistujen painotuotteiden digitoinnin onnistumista, koska omat vähäiset kokemukseni automaattisen tietojenkäsitttelyn tuloksista kyllä vahvistivat tietojen säilyvän hyvin lerppujen, korppujen ja CD-levyjen uumenissa, mutta niiden esiin ottaminen hankaloitui tai kävi mahdottomaksi ohjelmien ja laitteiden yhteensopimattomuuden, vanhenemisen ja tarpeellisten tukien kuihtumisen vuoksi.

Olin onneksi väärässä ja nyt kovin tyytyväinen, kun samoilta istumasijoiltani pääsin katsomaan Kansalliskirjaston digiaineistoista, miltä näyttää luettuna nelinäytöksinen huvinäytelmä Kun lesket lempivät.”

LOPPUSANAT SAA Eero Reijonen, joka käsittelee liki kokoillan näytelmän mittaisessa komeassa vastauksessaan muun muassa vihjeissä mainittua Lassila-tuntijaa.

”Juha Hurme valikoituu lukuisten Algot Untola/ Maiju Lassila tulkitsijoiden joukosta kenties pätevimmäksi, mutta ennen kaikkea johtopäätösten osalta myös ymmärrettävimmäksi selvitysmieheksi. Hurme, Visataiteilijan näytelmien ykköstulkki, teki 5-vuotisen Maiju Lassila-projektinsa eri vaiheissa kattavan analyysin erityisesti Lassilan kansankomedioista. – – –

Hurme, itsekin vaikeimman kautta nykyiseen asemaansa päässeenä, on oikea ja toimikelpoinen henkilö kaivamaan elämän koulun kaikki tarkkailuluokat läpikäyneen miehen taiteilijakuvasta raikkaan, positiivisen tulkinnan: ’Algot Untola nautti varmaan siitä leikistä, että meillä oli leppoisan ilkeä ’naiskirjailija’, Maiju Lassila, synkeän poliittinen Irmari Rantamala ja vakavan pateettinen J.I. Vatanen, sekä ne kymmenet lehtinimimerkit siihen päälle. Tuo kaikki on taituruutta, joka hakee vertaistaan maailmassa.’

Hurme sijoittaa Visakirjailijan empimättä kirjallisuutemme yhdeksi suunnannäyttäjäksi:’Kyllä hänen panoksensa on samantapainen kuin Aleksis Kiven eli hän on määritellyt meidän positiomme maailmassa, jopa meidän, jotka elämme paljon hänen jälkeensä.’ Kieltämättä viljalti adjektiiviattribuutteja, mutta Juha Hurmeelle tämän voi hyvin suoda.”

Ykköskierroksen muita tietäjiä olivat Mauri Panhelainen, Tauno Telaranta, Helena Nurmio ja Jari-Pekka Vuorela. Palkinto Tarmo Tikalle, ja lisää visaa verkkoversiossa. (rb)

Visasitaatti 1/2026

Visa kiepsahtaa nyt pallon toiselle puolelle. Kuusikymppiä tänä vuonna täyttävä kirjailija on monille tutuin viime vuosikymmennellä tehdystä menestyneestä, nimekkäiden naisnäyttelijöiden tähdittämästä HBO-tv-sarjasta, joka tehtiin tämän romaanin pohjalta, ja joka on saamassa nyt jatkoa. Triviavihjeenä vielä, että Sherlock Holmesin maailmoistakin voi päästä jäljille.

Kuka on tämän, muun muassa New York Timesin best seller -listaykköseksi nostetun ja tv-sarjana runsaasti Emmy-palkitun teoksen kirjoittaja? Vas­taukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 12.2. klo 12.

”Pienen sinisen auton takaikkunassa näkyi huolettomassa kulmassa aloittelijan P-tunnus, ja auto näytti olevan pullollaan nuorisoa. Takana oli ainakin kolme, heidän päänsä ponnahtelivat puolelta toiselle, kädet viuhtoivat. Heiluiko siellä jonkun jalka? He kerjäsivät onnettomuutta. Heidän pitäisi keskittyä. Madeline oli poikennut edellisen viikon shokkiaalto-jumppatunnin jälkeen pikaiselle kahville ja lukenut lehdestä, kuinka nuoret tappoivat itsensä kirjoittamalla ratissa tekstiviestejä. ’Tulossa. Kohta siellä!’ kuuluivat heidän typerät (ja usein väärin kirjoitetut) sanansa.”