Kirjallisuus
30.7.2024 10:40 ・ Päivitetty: 30.7.2024 10:41
Kirjavisa: Menetyksen syviä tuntoja
Laihaksi jäi kesätauon ajaksi asetetun kesävisan anti. Asteriskitehtävän eli jo aiemmin visassa esiintyneen kirjailijan kun olisi kuvitellut ratkeavan kohtalaisen helposti.
Piristystä visasepän pajaan toi se, että vastaajajoukkoon liittyi Johanna Rintala, noviiseja kaiketi. Uudet vastaajat ovat aina enemmän kuin tervetulleita mukaan leikkiin
”Visaruno on Aino Kallaksen Suviehtoo. Löysin sen vuonna 2017 julkaistusta Jenni Haukion toimittamasta Katso pohjoista taivasta -antologiasta. Sitten piti turvautua lähikirjaston apuun ja Wikipediaan. – – –
Avioiduttuaan virolaisen Oskar Kallaksen kanssa he muuttivat 1904 Viroon. Aino Kallas kuvaakin useissa teoksissaan Viron myrskyisää historiaa. Puolison toimiessa Viron suurlähettiläänä perhe asui 1918 alkaen Helsingissä ja 1920 luvulta alkaen 12 vuotta Lontoossa. Vuonna 1934 he muuttivat Viroon ja asuivat ajoittain Tallinnassa. Ensimmäisen neuvostomiehityksen aikana perheen viidestä lapsesta tytär sai surmansa puna-armeijan harhaluodista ja poika teki itsemurhan, koska hän ei halunnut suostua NKVD:n palvelukseen. Yksi lapsista oli kuollut jo vauvana.
Lastensa menetyksestä Aino Kallas julkaisi 1940-luvulla kolme runokirjaa. Suviehtoo-runo sisältyy 1943 julkaistuun Kuun silta -kirjaan. Runo kuvaa koskettavasti äidin tuntoja. Loppukesän iltana, varjojen pidentyessä runoilijaäidin mielen täyttää kaipaus, murhe ja tuska, sydän itkee heitä, jotka varhain meni. Kukkien tuoksu ja suven täysi syli eivät lohduta. Jäljelle jää tyhjyys.”
Sirpa Taskinen kertaa edellä luetellut synkät tapahtumat Kallaksen elämästä, ja jatkaa:
”Aino Kallaksen (1878-1956) runo Suviehtoo kokoelmasta Kuun silta (1943) on lohduton, samoin kuin edellinen kokoelma Kuoleman joutsen (1942). Mutta lohduton oli tilannekin: – – -Kallaksen viidestä lapsesta vain yksi eli äitinsä jälkeen. ’…nyyhkytys äidin,/kun hän kuollutta lastansa itkee/ypöyksin maailman yössä.’
Jo ennen näitä tapahtumia Kallas oli kirjoittanut varsin dramaattisia romaaneja – osakunnan näytelmäkerhosta muistiini on jäänyt Sudenmorsiamen aloitus: ”Tain kaltainen on tarina…” Vanhoilla päivillään hän julkaisi myös päiväkirjansa, josta kiinnostuneet saattoivat lukea myös suhteesta Eino Leinoon.
Aino Kallas oli Krohnin älymystösukua. Erotukseksi Svanin joutsenista nämä tietysti olivat kurkia. ”
Tarmo Tikka jatkaa vähän Krohnien sukupuusta.
”Kansallisteatterissa jatkuu vielä näytelmä Kurjet, joka kertoo kolmesta Krohnin perheen tyttärestä. Visan kohde on yksi heistä: kyseessä on Julius Krohnin tytär Aino, myöhemmin Kallas, joka käytti kirjailijana samaa nimeä kuin isänsä eli Suonio. Krohnit ovat laaja kulttuurisuku, jonka suomalaiset juuret ovat Pohjois-Saksassa. Sen eräs sivuhaara ovat Kurki-Suoniot. ”
VIHJEET TAISIVAT olla Raila Rinteellekin helpot.
Aino Krohnin syntymäpäivä osuu elokuuhun, 2.8.1878. Hän syntyi Viipurin läänin Kiiskilän talossa, jota perhe kutsui kartanoksi ja haikeasti muisteli jälkeenpäin. Kiiskilä on keskeinen tapahtumapaikka Kansallisteatterissa kuluneena keväänä esitetyssä näytelmässä Kurjet, joka kertoo Krohnin lahjakkaista sisaruksista. Yksi heistä juuri Aino.”Juhani Niemen lopputiivistys on hyvä.”Todennäköisesti Kallas muistetaan parhaiten romaanistaan Sudenmorsian, mutta kyllä hänen muukin tuotantonsa on lukemisen arvoista. Onpa parista hänen näytelmästään sävelletty oopperaakin.Aino Kallaksen tuotanto tarjoaa suomalaisessa kirjallisuudessa harvinaisia sisäisiä ulottuvuuksia ja epätavallisia näkymiä.”
V-P Salmisen asenteet Kallaksen runoutta kohtaan ovat vuosien vieriessä lientyneet.
”Nyt osuivat visamestarin vinkit kohdalleen. Talvella näin Kansallisteatterissa Krohnin kulttuurisuvusta kertovan näytelmän Kurjet. Ja kyllä olen lukenut Aino Kallaksen runoja aikoinaan, nuorena miehenä. Valikoima ’Aino Kallas – Kauneimmat runot taisi’ olla peräisin lapsuudenkotini kirjahyllystä. Rehellisesti on todettava, että näitä runoja en silloin arvostanut, en yhtään. Jatkuvasti toistuva ah-voihkaisu ärsytti suuresti…
Nyttemmin, ikäihmisenä, en varmaan olisi yhtä ankara. Onhan tuossa visarunossakin jylhästi muotoiltuja menetyksen tuntoja.
Olisiko kuitenkin niin, että Kallaksen proosa on kestänyt ajan kulutusta paremmin kuin lyriikka? Ja ah, enhän ole tuota proosaa lukenut muuta kuin yhden matka- kirjan verran (Marokon lumoissa, 1931). Niinpä lisään nyt, parhaiden perinteiden mukaisena Kirjavisan jälkiseuraamuksena, lukulistaani Surmaava Eros -trilogian.
Myös Kallaksen päiväkirjat kiinnostavat.”
Mauri Panhelainen veikkaa A. Oksasta, ei toki merkkipäiväänsä tänä kesänä viettänyttä Aulikkia vaan tätä kivenmurtajaa, August Ahlqvistia.
Oikean vastauksen sen sijaan löysivät vielä Helena Nurmio ja Unto Vesa. Palkinto Johanna Rintalalle. (rb)
Visasitaatti 11
Poikkeuksellisesti tietokirjallisuutta syyssesongin alkuun. Tässä niukat vihjeet: merkittävän tekijän merkittävä teos, josta kustantaja sanoi englanninnoksen hiljan julkaistessaan, että teos on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Siis mikä teos? Kuka teki? Mitä muuta? Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti. fi viimeistään 5.8. klo 12. Yhdelle palkinto.
”Kiovan Venäjä loppui tataarien hyökkäykseen. Lopullisesti Kiovan tuhosi 1300-luvulla riehunut musta surma. Moskovan Venäjä alkoi kasvaa ja vahvistua. Kiovan Rusista tuli Moskovan Rossija. Kun Kiovan Venäjä oli tuhoutunut, kysymys oli siitä, minne uskon tukikohdat siirtyisivät. Venäjä alkoi siirtyä pohjoiseen. Venäjä syntyi uudestaan pohjoisessa, koska arot kävivät vaikeiksi elää. Asukkaat etsivät turvaa metsistä, jotka olivat suomalais-ugrilaisten heimojen harvaan asuttamia ja joilla mongolipaimentolaiset eivät Kirjallisuussitaattien voineet toimia kuten aroilla.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.