Annetaanpa Eero Reijosen kerrankin aloittaa, kun yleensä hänen vyörytyksiensä lyhennelmät ovat visan loppupäässä.

“Tämä klassikko-opus, shocker, vakoojakirjojen edelläkävijä, kävi enemmän vaellus ja eräkirjasta, kuin thrilleristä.

Visakallon varsinaisen mielenkiinnon herätti tämän imperialistiseksi konservatiiviksi kuvatun kirjailijan kuvaaman kirjan päähenkilön, Richard Hannayn, suuhun kirjoittama kuvaus tämän kokemasta maailmasta: ‘Kapitalistit keräsivät rahat taskuihinsa ja tekisivät omaisuuksia ostamalla hylkytavaraa. – – – Pääomalla ei ollut omaisuutta, ei isänmaata.’

Näin siis nelikymppinen sotakirjeenvaihtaja menestysdekkarissaan… Milloinkahan tästä meidän nyt rakennetusta, uudesta, jääkylmästä sodasta, joku uskaltaa julkaista yhtä terävän analyysin? Kimmo Kiljusen hieno artikkeli joulukuun Demokraatissa on kyllä rohkaiseva. Olen aina pitänyt demareita ennen kaikkea rauhanliikkeenä, Tanner, Koivisto ja Sorsa näyttivät esimerkkiä. Tämä usko on kyllä viime aikoina ollut kovalla koetuksella.

Äijää, siis visakirjailijaa piti tarkemmin katsastaa ennen opukseen tarttumista. Mielenkiintoinen persoona tämä Gladstonen ihailija todellakin oli, eikä mihinkään valmiiseen kaavaan sijoitettava mies alkuunkaan. Hän vastusti, ainakin aluksi, liberaaleja ajatuksia ihan yhteiskunnallisen rauhan nimissä, eli kapinoinnin pelosta. Toisaalta tämä skottilainen mies oli Kanadan autonomian puolustaja, silloinkin kun vastapuolena olivat Britannian tunnetusti äkkiväärät, todelliset imperialistit. Tai vielä hienohelmaisemmat, Montrealin kieli-ja rotukysymyksissä kyklooppimaiset päivälehdet, jotka tulittivat tulevaa Baronettia oikein kunnolla.

Demokraatin visapähkinän kohteeksi valmistautuva juristi-tohtori kannatti naisten äänioikeutta ja oli rotuasioissa hyvinkin edistyksellinen( juutalaisten arvostelu lasketaan tätä miestä arvioitaessa yleisesti ajan ilmiöihin). Hämmästyttävän modernia, ja sitä Montrealin aviiseja erityisesti ärsyttänyttä käsitystä edusti kirjailijan, joka oli itse yläluokkaa, ajattelu rotuvähemmistöistä: “Etnisten ryhmien tulisi säilyttää yksilöllisyytensä ja jokaiselle olisi annettava paikkansa kansallisen luonteen luomisessa.’  Ja sitten se ydinmehu: ‘Vahvimmat kansakunnat ovat niitä, jotka koostuvat eri rodullisista elementeistä.’  Näin sanoi kenraalikuvernööri kolme vuotta ennen kuolemaansa vuonna 1937.

Sanottiinhan tästä Perthissä syntyneestä miehestä sekin, että hän otti ensimmäisenä käyttöön sanan ” monikulttuurinen”, ja vieläpä ihan kunnioittavassa merkityksessä.

Omituisen kaksijakoinen mies tämä eränkävijä-dekkaristi-kuvernööri oli: hän piti ylemmästä aatelista, johon hän itse ylsi kiinni vasta avioliiton kautta, ja sitten pahnanpohjimmaisista duunareista. Keskiluokka ei kirjailijaa kiinnostanut, sitä hän piti tylsänä.- – –

Vielä muutama vuosi sitten hyvin arvostetusta brittiläisestä sanomalehdestä löytyy kuvaus visakirjan päähenkilön, John Hannayn esikuvasta. Tämä tähän rooliin kelpuutettu nuori mies oli tulevan visakirjailijan vaelluskumppani Etelä-Afrikan veideiltä ja nimeltään Edmund Ironside. Buurisodassa kunnostautuneesta miehestä koulutettiin myöhemmin kivikova ammattimies ankariin kenttähommiin. Hän oli tosi kusisessa duunissa, nimittäin Venäjällä toimivien länsimaisten interventiojoukkojen johtajana vuonna 1918. Tämäkin homma hoitui ja nuorukaisesta tuli sitten aikamiehenä Britannian pääesikunnan päällikkö, jona hän toimi II maailmansodan alussa. Mies ylennettiin sotamarsalkaksi ja hän komensi sodan loppuun kodinturvajoukkoja, koska oli jo liian iäkäs kenttäolosuhteisiin. Ironside kuoli v. 1959.

Aatelisarvon hän sai Albertan baronettina. Ei ihan turha mies esikuvaksi visaopuksen Richard Hannaylle”

Matti Kärkkäinen täsmentää vielä,mikä ja  kuka oli kyseessä.

“Visasitaatti 22 on John Buchanin (1875-1940) teoksesta 39 askelta (1915). Alfred Hitchcock ohjasi teoksen pohjalta samannimisen elokuvan (1935).

Wikipedian mukaan Buchan oli skottilainen kirjailija, historioitsija ja poliitikko, joka toimi Kanadan kenraalikuvernöörinä vuosina 1935-1940.

Kirjailija on minulle tuntematon ja tätä Hitchcockin elokuvaakaan en ole nähnyt.”

* * *

Sirpa Taskinen pohtii mennyttä ja nykyistä maailmantilaa.
“Onko paljonkaan maailman politiikassa muuttunut, jos jo yli sata vuotta sitten ‘tavoitteena oli yllyttää eurooppalaiset toisiaan vastaan’? Visakirjassa 39 askelta pahiksia ovat saksalaiset, mutta näkökulmaa vaihtaen niitä varmaan ovat olleet monet muutkin.

Päähenkilö Richard Hannay on melko tavallinen, tapauksettomaan elämäänsä ikävystynyt mies, joka osoittautuu neuvokkaaksi joutuessaan sekä poliisin että konnien jahtaamaksi. Vauhdikasta menoa riittää, jopa lentokone ja nopeat autot ovat jo mukana, joten juoni on hyvin sopinut elokuviin; Hitchcock tietenkin ensimmäisenä (1935). Hannay on esiintynyt kirjailijan myöhemmissäkin jännäreissä.”

Unto Vesan pistämätön päättelykyky vie ratkaisun äärelle kuin Sherlock Holmesia konsanaan

Ensin olin aivan varma, että kyseinen sitaatti on Conradin Anarkisteista. Kaikki näytti sopivan: anarkisteja, vakoilijoita, salaliittoja; kirjoitettu yli sata vuotta sitten; Hitchcock tehnyt aiheesta elokuvan 1930-luvulla – vaan eipä löytynyt kyseistä kohtaa.

No, sitten toinen Hitchcock 1930-luvulta, taas salainen agentti ja juonitteluja Lontoossa, Somerset Maughamin kirja pohjana, vaan kirjapa ei olekaan kyllin vanha.

Mutta kas, Hitchcock ohjasi kolmannenkin samaan aihepiiriin liittyvän elokuvan 1930-luvulla: 39 askelta, jonka kirjallinen pohja John Buchanin samanniminen teos. Ja tämäpä Buchan kohosi Kanadan kenraalikuvernööriksi, joten täyttää sen annetun tärkeän vihjeen, joka olisi kannattanut noteerata heti, siis ennen kuin aloin kahlata Conradia eestaas.”

Ossi Lehtiö tunnisti nopeasti.

“Tietenkin kyseessä on Tweedsmuirin ensimmäinen paroni John Buchan ja hänen teoksensa 39 askelta, joka ilmestyi vuonna 1915. Kirjan on suomentanu Anssi Hynynen ja se ilmestyi vuonna 2011 ja Faros-kustannuksen toimesta. (Visassa eri suomennos ja painos,visatoim huom.)

Kyseessä on agenttitarina, jossa on genrelle tavanomaiset ja luontaiset piirteet mukana. Se kertoo vuoden 1914 ajasta, jolloin maailma on suursodan partaalla ja oikeastaan valmis väkivaltaiseen yhteenottoon eri kansojen välillä.

Pertti Vuorelaa ei varsinaisesti kylmännyt tämän kirjan äärellä.

“39 askelta mainostetaan ‘vauhdikkaana, jännittävänä ja viihdyttävänä vakoilutarinana’. Varsinaista jännitystä ja vauhtia löytyi oikeastaan kahdesta viimeisestä luvuista, joissa 39 askeleen arvoitus ratkeaa. Takaa-ajossakaan ei ole todellista vaaran tunnetta ja Hannay ehtii hyvin tarkkailla maisemia ja miettiä asioitaan. Jollain kummalla tavalla tarinan veto kuitenkin säilyi ja nokkela loppuratkaisu palkitsi lukemisen.”

Mauri Panhelainen pohtii laajemmin koko genren nykyolemusta.

“Teoksen esittelyssä suomentaja palautti mieleeni, että poikavuosina kauan sitten hyvin monenlaista jännityskirjallisuutta kutsuttiin nimellä ‘jännäri’. Nimitys oli minulta jo unohtunut; nykyään jännityskirjallisuuden alaotsikkoja on runsain mitoin historiallisista dekkareista poliisiromaaniin aina kauhuun saakka. Näiden kirjojen nykyinen tulva on saanut jotkut puhumaan kirjallisuuden ‘dekkarisoitumisesta’, sillä hyvin monenlaiseen proosaan ympätään nykyään jännityselementtejä. Perinteinen toiminnalllinen jännäri on lajissaan aidompi ja lyö laudalta monet nykyiset yritelmät.”

* * *

Juhani Niemi muistelee vanhaa kunnon Punainen Sulka -poikakirjasarjaa

“Buchanin poliittinen ura huipentui nimityksellä Kanadan kenraalikuvernööriksi, jolloin hän sai myös aatelisarvon, Tweedsmuirin paroni. Tunnetuinta Buchania on kuitenkin seikkailukirjat, itsekin olen lukenut teokset Sinisen antiloopin lähde ja Suuren käärmeen luola.

Visakirja on Buchanin kenties tunnetuin jännäri, 39 askelta, joka on kaikkien aikojen varhaisimpia vakoilutarinoita ja varmasti niistä tunnetuimpia. Juonen peruskuviota on sittemmin lainattu moniin kirjoihin, elokuviin ja televisiosarjoihin, tunnetuimpia niistä lienee Takaa-ajettu, jossa Harrison Ford näyttelee tohtori Richard Kimbleä.

Kirjasta on tehty useita elokuvasovituksia, muun muassa Alfred Hitchcokin läpimurto-ohjaus vuodelta 1935.”

Lopuksi Vexi Lehto kertoo hyvästä harrastuksestaan.

“Visaisäntä on ehkä huomannut, että keräilen kirjoja. Komean (persoonallisen, omituisen, veximäisen) kotikirjaston voi hankkia hyvin edullisesti kirpputoreja kiertäen. Kirjan nykyinen olematon arvostus vain itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Klassikkoteoksia olen pelastanut jopa paperinkeräyksestä.

Kirjojen metsästyksessä on kuitenkin omat yllätyksensä. Tunnettu klassikkokirja saattaa loistaa poissaolollaan. Dorothy L. Sayersin Mainosmurhaa en ole koskaan edes nähnyt. Veijo Meren Manillaköyden löysin Turun torilta (silloin kun Turulla vielä oli tori) vuosien saalistuksen jälkeen. Frederick Forsythen Shakaali sen sijaan kuuluu kuppaisimmankin kirpparin vakiokalustoon.

Onni on kuitenkin etsimisessä, ei niinkään löytämisessä. Visakirja on ollut “most wanted” -listallani jo vuosia. Viime syksymä tärppäsi. Hinta oli yksi euro, josta sain vielä 50 prosenttia alennusta.”

Palkinto Pertti Vuorelalle. (rb)

Visaitaatti 1/2020

Taakse jätetyn vuosikymmenen suuria menestystarinoita oli muuan romaanisarja, jonka tekijän henkilöllisyyttä arvaillaan yhä. Niinpä vihjeitäkään ei ole paljon annettavissa – paitsi että hänen esikoisromaaninsa ilmestyi jo 1990-luvun alussa, ja siitä tehty elokuva nähtiin muun muassa Cannesin festivaalin kilpasarjassa.

Kuka bestselleristi, mikä teos? Vastaukset 3.2.  mennessä (seuraavassa lehdessä ei visaa) sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. tai postitse Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI. Yhdelle palkinto.

“En ikävöi lapsuuttamme, se oli täynnä väkivaltaa. Tapahtui kaikenlaista, kotona ja kodin ulkopuolella, joka päivä, mutta en muista koskaan ajatelleeni, että elämämme olisi ollut erityisen kauheaa. Elämä nyt vain oli sellaista, ja meillä oli pienestä pitäen velvollisuus tehdä se vaikeaksi toisille ennen kuin toiset ehtivät tehdä sen vaikeaksi meille. Tietenkin ystävällinen käytös ja hyvät tavat, joista opettaja ja pappi saarnasivat, olisivat olleet mukavia, mutta tunsin ettei sellainen soveltunut meidän naapurustoomme, edes tytöille. Naiset tappelivat vielä enemmän kuin miehet, kiskoivat toisiaan tukasta, satuttivat toisiaan.”