Kirjallisuus
2.12.2025 13:07 ・ Päivitetty: 2.12.2025 13:07
Kirjavisa: Runoseppo kadonneen aarteen metsästäjänä
Nyt koitti kirjavisamaassa rauha, ja ihmisillä hyvä tahto. Ja paljon lahjoja päätellen runsaasta tietämyksestä. Vuoden toiseksi viimeinen visakierros tuotti näet kauden parhaan tuloksen, eli vastauslukema alkaa pitkästä aikaa kakkosella!
Julvisatomten arveli visavihjeitä asetellessaan, että joululaulu olisi tämän kirjailijan kohdalla se, mihin ensinnä tartuttaisiin, mutta niin vaan karjalaiskaiho löi jouluklassikon.
Veli-Pekka Salminen kuittaa heti näppärästi molemmat.
”Lehtii puu vai kattojen päällä lunta… Visamestarin tonttu- ja vuosivihjeet olivat riittäviä, vaikka suoraan Karjalan kunnaille meitä ei sentään taluteltu. Maanmittari ja kulttuurimies Valter Juva on jäänyt kotimaisen kirjallisuuden historiassa lähinnä alaviitteeksi, mutta kahdesta paljon käytetystä sanoituksesta ja joistakin käännöstöistä hänet yhä siis voi muistaa – yli sata vuotta kuolemansa jälkeen.”
Veikko Huuska innostuu näin:
”Nytpä oli viehättävä, eikä liian helppo, visatehtävä! Valter Juvelius (1865-1922), kirjailijanimi Valter Juva, ja hänen ilmeisesti toinen kokoelmansa Runoja – Uusi sarja (1902).
Teoksen parhain ja ehdottomasti eniten laulettu ja parhaiten tunnettu runo on tietenkin meidän karjalaisia sukujuuria omaavien ikioma ’maakuntalaulu’, Jo Karjalan kunnailla lehtii puu. Se tässä tietysti kiinnitti minut Juvaan jo lähtökohtaisesti – onhan hänen muutakin tuotantoaan tullut tutkailluksi.
Nykyisin Valter Juva taidetaan tuntea parhaiten väitöskirjatyönsä (1906) tiimoilta intoutumastaan etsintäseikkailusta Jerusalemissa, Salomonin temppelin aarteen, liiton arkin, etsinnöissä. Hänhän oli vakuuttunut ratkaisseensa aarteen salaisuuden ja sijainnin.”
Tarkempia elämäkertatietoja saa tällä kertaa pudotella Riitta Korhonen.
”’Suviyössä mi tuoksuu ja värjyy…’ Onhan se pakko synkkänä marraskuun päivänä ruveta ottamaan selvää, kuka nämä sulosäkeet on riimitellyt.
Vihjeen mukaan hän on kääntänyt Runebergia, Topeliusta, Goethea ja Heinea. Ehkä vähiten on suomennettu Heinrich Heinea, joten aloitetaan tämän teoksista. Ensinnä tulee vastaan kääntäjänä Oskari Uotila – ei syntynyt 160 vuotta sitten. Tuntomerkkeihin ei käy myöskään Otto Manninen. Sitten tärppää: Valter Juva.
Visaisännän vihjaama rakastettu joululaulukäännös on Viktor Rydbergin Tonttu. Yhtä rakastettu taitaa olla myös Juvan oma runo Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.
Pyhäjoella vuonna 1865 syntynyt Valter Juvelius kuoli Viipurissa joulupäivänä 1922. Isänsä tavoin hän toimi aluksi maanmittarina, mutta luki sitten filosofian maisteriksi ja lopulta väitteli tohtoriksi aiheenaan juutalainen ajanlasku. Lähi-itä kiinnosti Juvaa, ja hän osallistui arkeologisiin kaivauksiin Jerusalemissa.
Juva aloitti runoilijana, mutta proosaakin tuotantoon sisältyy, mm yksi salapoliisiromaani. Merkittävimmän työnsä hän teki kuitenkin maailmankirjallisuuden kääntäjänä, etenkin runouden.
Päivätöinään Juva toimi Viipurin työväenopiston rehtorina 1908-1918 ja sen jälkeen Viipurin kaupunginkirjaston hoitajana kuolemaansa asti.”
TONTTUAIHEISEN KORTIN vastaukseensa mukaan laittanut (näkyy myös tämän jutun kuvituksessa) Esko Hellsten kertoo näin:
”Runo oli minulle tuntematon ja siksi lähdin selvittämään runoilijaa joululaulun kautta. Ja vastaus löytyy oheen liittämästäni joulukorttikuvasta. – – –
Juvan suomentamista Topeliuksen saduista minulle kaikkein tutuin on Adalminan helmi, jota lapsilleni olen lukenut. Kun tutustuin nyt Juvaan tarkemmin, niin huomasin, että minulle hyvin tuttu runo Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, on myös hänen kirjoittamansa. Äitini oli kotoisin Karjalasta, ja tuo laulettiin hänen hautajaisissaan.”
Rauni Anita Martikainen liitää runouden siivittämänä La Manchaan asti.
”Terät liitävät kirsikkapuista on Valter Juvaa, joka myöhemmin käytti proosaa kirjoittaessaan salanimeä Heikki Kenttä. Kokoelma Runoja sisältää mm. runon nimeltään Cervantesin Don Quijote -kirjasta. En oikein ymmärrä runon tarkoitusta. El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha on alkuperäiskielellä minulta lukematta (ja varmasti jääkin), suomeksi sen ääressä olen nuorempana huvittunut.
Juva käänsi ruotsista ja saksasta. Nykyään, ja tuolloinkin, jotkut paheksuivat kirjailijan vihreää oksaa; Juva, kuten useimmat, teki kirjailijanuransa päivätyön ohessa.
Kouluaikaan muistan lauletun Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, Juva siis on kaihomieltä nostattanut minussakin, savolais-stadilais-tamperelaiseksi maanasukkaaksi kasvaneessa.”
Tuohon supersankarimaiseen/jarkkolainemaiseen (Laine käytti u-touhuissaan Teräsmieheltä eli Clark Kentiltä lainattua nimimerkkiä Lauri Kenttä) kirjailijanimen tuotantoon on Juhani Niemi tutustunut jopa lähemmin.
”Runoteosten lisäksi Juva kirjoitti salanimellä Heikki Kenttä salapoliisiromaanin Maahengen salaisuus: tohtori salapoliisina. Tohtori tulee taloon sorsajahtiin ja päätyy selvittämään maanparannuksen saloja (ja rakastuu tietenkin talon tyttäreen), sekä novellikokoelman Valkoinen kameeli ja muita kertomuksia itämailta. Ei kyllä varsinaisesti mitään maailmankirjallisuutta.
Jälkimmäisessä oli pitkähkö kuvaus, joka perustuu Juvan kokemuksiin Jerusalemin kaivauksilla ja kuvaa tapahtumia Juvan näkökulmasta. Juva ei noussut kuolemansa jälkeen maineeseen, mutta hänen käännöksiään arvostettiin: muun muassa Uuno Kailas hyödynsi Juvan käännöstä suomentaessaan Tegnérin Fritiofin tarun.”
Antti Parkkonen antaa kiinnostavan lukuvinkin.
”Aivan uuden puolen Juveliuksesta toi minulle Timo R. Stewartin kirja Valter Juvelius ja kadonneen aarteen metsästys (Gaudeamus 2020). Teos oli 2020 Tieto-Finlandia-ehdokkaanakin. Tämä kirja kertoo varsin perusteellisesti Raamatun Vanhassa Testamentissa kerrotusta Liitonarkista ja sen katoamisesta ja etsinnöistä, joissa Juveliuksella oli 1910- luvun alussa varsin keskeinen osa. Hän oli yhtiökumppaneineen aktiivisesti kaivamassa ja etsimässä Liitonarkkia Jerusalemissa aivan Temppelivuoren tuntumassa.
Mielenkiintoinen historiateos näin Kirjaviran ’sivutuotteena’, erityiskiitos siitä.”
Jari-Pekka Vuorelan ajatuksiin nousi toinenkin runoilija-kääntäjä.
”Vaikka vastaus näin joulun alla on intuitiivisesti selvä, asiaa pohtiessa tuli mieleen myös aikalainen Severi Nuormaa, jonka runotyyli oli melko samanlainen. Ei hän kai kuitenkaan Heinea ja Goethea kääntänyt. Rydbergiä hänkin suomensi, kuten visarunoilijakin.”
TUTUN LUKIJAPORUKAN kirjuri Kirsti Luova välittää ilosanomaa Lappilasta.
”Lappilan kirjapiirissä riemastuttiin – meidän ikäpolvelle osuva tekijä: kotimainen, vanha, kulttuurivaikuttaja, vuosilukuvihjeestä päätellen siis 1900-luvun alkua. Kaunis lyyrinen luontoruno. Ja tunnetun kotiseuturunon tekijä keksittiin kohta: Jo Karjalan kunnailla lehtii puu. Lauluksi meni. Se on Valter Juvan teksti! Kokoelmasta Runoja vuodelta 1902.
Sitten etsittiin tietoa Valter Juvasta. Mielenkiintoista. Olihan sentään monipuolinen mies, maanmittari ja filosofian maisteri, runoili ja käänsi suomeksi maailmankirjallisuutta, Shakespearea, Heinea, Goethea, jopa Robert Burnsia! Just siks, just siks, lauloi Tuomari Nurmiokin. Hyvä visavalinta.”
Niin, ja siis suomensi myös sen Rydbergin iki-ihanan runon Tomten, joka on kehnona jouluihmisenä tunnetun visaukon ehdoton (ja ainoa) suosikkijoululaulu, molemmilla kielillä yhtä mainio:
”Midvinternattens köld är hård,
stjärnorna gnistra och glimma.
Alla sova i enslig gård
gott intill morgontimma.
Månen sänker sin tysta ban,
snön lyser vit på fur och gran,
snön lyser vit på taken.
Endast tomten är vaken.”
”Pakkasyö on ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo
Kansaa kartanon hiljaisen
Aamuhun unta kiskoo
Ääneti kuu käy laskemaan
Puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta
Tonttu ei vaan saa unta”
Noin tunnelmallisesti kulkevat alkuteksti ja käännös Tonttu-runosta, jonka meille tuttuun lauluuversioon on kelpuutettu vain neljä säkeistöä alkuperäisestä kahdestatoista.
Hauskaa että visatehtävät loikkivat ajassa ja kartalla pitkiäkin matkoja!
Joulurunosta päätyy lopulta kertomaan – ensin laveasti liiton arkin etsinnästä ja Juveliuksen kehittelemästä salakieliteoriasta tarinoituaan – myös Eero Reijonen.
”Viktor Rydbergin Tomten- jouluruno vuodelta 1881, jonka monitaituri Juva suomensi 1906 kokoelmaansa Valikoima runoelmia, on upea taideteos ja tällä kertaa myös hyvin uskollinen alkuperäistekstille.
Rydbergin proosamuodossa kertomalla alkuperäistekstillä vuodelta 1875 ja siitä myöhemmin kirjotetulla runolla on merkittävä vaikutus nykyisten tonttujen ja myös joulupukin ulkonäköön. Valter Juva oli tässäkin projektissa vähintään liepeillä kulkija, koska tarinan jatko olisi hyvin voinut tapahtua myös hänen loistavan käännöksensä siivittämänä. Runon aihio julkaistiin alun perin silloin, vuonna 1875, vasta 17-vuotiaan Jenny Nyströmin kuvittaman Rydbergin kirjan tarinassa, jossa toki esiintyi tonttuja.
Näin se jatko tähän joulunihmeeseen suurin piirtein meni: kulttimaineeseen nousseen runoilija Rydbergin Tomten-runo haluttiin myöhemmin julkaista Ny Illusterad Tidning-lehdessä, mutta tarina kaipasi kuvitusta.
Jenny Nyström valikoitui taas Rydbergin tonttujen kuvittajaksi, mutta runoilija halusi tontuista inhimillisemmän näköisiä. Tämän duunin ansiosta Jenny Nyström nousi maailmanlaajuisen joulukuvaston keskeiseksi vaikuttujaksi. Jennyn isä, Daniel, ryhtyi malliksi, ja nuori nainen piirsi samaan syssyyn myös kuvan joulupukista.
Taiteilija Jenny Nyströmin kanttorifaija on siis maailman kaikkien punanenäisten valkopartojen kantaisä ja malli. Vyöry lähti liikkeelle siitä, että englantilaiset, tuon maailmanajan satraapit ja johtavat korttien lähettäjät, näkivät Jennyn kuvat – ja olivat heti myytyjä.”
”Hauskaa että visatehtävät loikkivat ajassa ja kartalla pitkiäkin matkoja!” huudahtaa puolestaan Raila Rinne, ja tähän kannanottoon on tehtävien laatijankin helppo yhtyä ja päättää pitkä purkuhomma. Aika- ja tyylihaitarin palkeita on visatontunkin mielestä kiva revitellä sydämensä kyllyydestä.
Kierroksen muita tietäjiä on pitkä rivi, vastausjärjestyksessä nämä: Merituuli Maanoja, Reijo Laurila, Lasse Saharinen, Pekka Jäntti, Tarmo Tikka, Mauri Panhelainen, Ossi Lehtiö ja Sirpa Taskinen (joka oli muuten Koskenniemellään vastaamassa jo historiallisesti väärin, kunnes oikaisi kurssiaan ihan viime tingassa) sekä Pirjo Leinonen, joka taas veikkasi Aaro Hellaakoskea. Palkinto Esko Hellstenille.
Visasitaatti 21/2024
Kun kerran hyvin tuloksin runolle ryhdyttiin, niin otetaan kauden loppuun asteriskitehtävänä (*kirjailija jo aiemmin visassa esiintynyt) vielä se perinteinen jouluruno.
Kirjailijan syntymästä on noin viikon päästä kulunut 110 vuotta ja hänen perheestään on tullut muitakin tuotteliaita kirjailijoita.
Siis kuka on tämä kirjallisuudenlajinsa kaikilla mahdollisilla palkinnoilla huomioitu tekijä, mistä runo, josta ohessa alkuosa? Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 8.12. klo 12. Yhdelle palkinto.
”Harakka hankki mopedin
ja lähti oitis ajelemaan.
Lumi vain pöllysi solkenaan
kasaksi mopedin tarakkaan.
Oli näet talvi ja jouluaatto.
Tarakalla oli harakalla
pulskea pussi pullollaan
sitä ja tätä kiiltävätä,
kalisevata ja kilisevätä.
Näet kiiltävän varas on harakka paras.
Oli sormuksia ja riipuksia,
pellinpaloja, kultakaloja,
mitaleita ja pikareita,
mitä kaikkea lie ollutkaan.
Kyllästyttyänsä huristeluun
harakka etsi suuren puun,
ja sen lumiset oksat koristi noilla
tarakan turhilla tavaroilla.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.