Sirpa Taskinen saa taas toimia päänavaajana.

“Jäljet johtavat Veikko Haakanaan (s. 1923), joka kävi syntymässä Parikkalassa, mutta muutti kirjailijapuolisonsa kanssa ensin Rovaniemelle ja sitten Sodankylään. Haakana lienee harvoja elossa olevia sodan käyneitä kirjailijoita; hän haavoittui Siiranmäen legendaarisessa taistelussa.

Lapinkuume tuntuu Haakanaa sitkeästi vaivaavan ja siitä on syntynyt kirjoja metritolkulla, jokunen myös sodasta ja kivikaudesta. Runo- ja novellikokoelmiakin löytyy. Kahlattuani niitä turhaan lävitse juolahti mieleen, että kysymyksessä saattaisi olla myös nuortenkirja (jonka visaisäntä kenties on lukenut herkässä iässä?) Koska liikutaan Lapissa, mahdollinen voisi olla esimerkiksi ‘Tavoitteena tunturi’.”

Eero Reijonen vaelteli aluksi tovin Pentti Haanpään matkassa, kunnes…

“Nyt visailija malttoi purra pähkinän kunnolla ja luki vihjeet tarkemmin… No, ei niitä vielä elossa olevia ikäihmisiä, kaikki kriteerit täyttäviä kirjailijoita, jäänyt etsinnässä lopulta kuin yksi käteen. Appiukon, myös eräkirjallisuuteen perehtyneen miehen jäämistöpussukoista löytyy kosolti paitsi sotakamreeri Lehväslaihon tuotantoa, myös jokunen pino kalapainotteisia eräkirjoja.

Eikä tilanne pahalta näyttänyt, sillä Veikko Haakanan myöhäisemmät opukset, joissa eränkäynti ei enää ollut pääosassa, olivat ihan käsillä. Kaikki muut olen tietysti roudannut mökille Pohjois-Karjalaan, tavoittamattomiin… No pähkinänpurijan mielestä juuri nämä viimeisimmät näyttivät olevan visavisiirin sanoin ‘ihan omassa luokituksessaan’, erityisesti novellikokoelma ‘Unien kirja’ vaikutti lupaavalta. – – –

Muusta tuotannostaan tuttu visataiteilijaksi poimimani veteraani tosiaan oli, viidenkymmenen vuoden takaa. Tyyli ei ollut jäänyt mieleen, nyt ei kokemuksesta ollut apua. Nuorten kirjojen osastolta, Kallion iki-ihmeellisestä kirjastosta. – – –

No, harvoin pähkinänsärkijä on joutunut visakohteen hatusta, edes kalastusreuhkasta, tempaisemaan, aina on varmistus joltain perältä löytynyt, mutta nyt täytyy saalista yrittää muilla vieheillä…”

Näin tuskailee Reijonen ja päätyy teokseen “Inarilta itään ja Paatsjoelta pohjoiseen”.

Myös Veli-Pekka Salminen teki uutterasti jäljitystyötä kunnes pääsi oikeille jäljille. Mutta kysyrtty teos jäi häneltäkin löytämättä

“No, lopulta osasin napata omasta kirjahyllystä esiin 34 vuotta sitten ostamani oppaan ‘Lapin matkailutieto’. Sen kirjallisuusluettelosta löytyy Veikko Haakana, ja nyt olen sitä mieltä että tämä naula vetää. – – –

Yleisesti ottaen kokemukseni on, että isomman julkisuuden katveeseen jääneiden kirjailijoiden ja kirjojen lukeminen tuottaa usein myönteisen yllätyksen. Niin on käynyt tutustuessani esimerkiksi Martti Merenmaahan, Kaarlo Isotaloon, Marja Kyllöseen ja Kjell Askildseniin.”

Tuota aiemmin mainittua Inari/Paatsjoki-kirjaa oli valmis veikkaamaan myös Pertti Vuorela.

“Hämärästi muistelen lukeneeni poikasena Veikon erätarinoita ja puhuneeni niistä naapurin poikien kanssa innostuneesti. Mielikuvani mukaan kiistelimme kerran ankarasti siitä, pitääkö turkin karvapuoli olla ulos- vai sisäänpäin.”

Mauri Panhelainen kirjoittaa näin:

“Haakana on 94-vuotias suomalainen kirjailijaveteraani, jonka tuotanto ällistyttää: kymmeniä kaunokirjallisia teoksia ja tuotoksia kuten romaaneja ja sotaromaaneja, runoja ja näytelmiä, lehtipakinoita ja eräkertomuksia, paljon nuorisokirjallisuutta ja kansatieteellistyyppisiä teoksia kuten raportti Ruijasta, Jäämeren rannan suomalaisista. Hän kirjoitti jo 1950-luvulta alkaen useita nuorille lukijoille suunnattuja paleohistoriallisia romaaneja, kertomuksia kaukaisesta aikakaudesta ennen esihistoriallista aikaa. Trendi vahvistui, kun suomalainen paleontologi Björn Kurtén kirjoitti 1970-luvun lopulta alkaen tuohon samaan aikakauteen sijoittuvia romaaneja (‘Musta tiikeri’, ‘Mammutin suojelija’).”

Juhani Niemellä on muistoja noista esihistoriallisista seikkailuista.

“Joskus kauan aikaa sitten luin Veikko Haakanan nuorisoromaaneja ‘Luolamiehen pojista’ ‘Kiviseen biisoniin’. Aivan kuin juuri minulle tehtyjä. Pitäisi oikeastaan lukea ne uudelleen, tarkistaa, vieläkö taika on tallella. Ainakin siihen aikaan pidin niistä kovasti, yhtä paljon tai jopa enemmän kuin Bengtssonin ‘Orm Punaisesta’, joka oli ensimmäinen kirjastosta omalla kirjastokortillani lainaamani kirja.”

Otetaan loppuun vielä Raila Rinteen kannustavat sanat:

“On joka viikko hauska havaita, miten paljon ihmiset kirjallisuudesta tietävät. Moni kiinnostava kirjailija on visasta pujahtanut listalleni kirjastosta haettavaksi. Ihailen visan rakentajan laajaa alan tuntemusta. Itselleni nuo erätarinat, Lapin jutut, suuri osa nykyrunoudesta on aivan kahlaamatonta polkua. Jatketaan seikkailuja!”

Laajaa alan tuntemusta… no jaa, aika vähiin Haakanan lukeminen oli visatirehtööriltäkin jäänyt ennen kuin kirja antikvariaatissa osui käsiin. Se muuten oli “Meren soutajia”, joka on alaotsikoitu “Raportti Ruijasta” – siitä siis tuo vihje poikkeuksesta muuhun tuotantoon nähden.

Palkinnon saa tällä viikolla Eero Reijonen. (rb)

Viikon 44 sitaatti

Kun on koko syksy paineltu kotimaisissa merkeissä, niin nyt on vuorossa ikään kuin katkelma sarjasta “Eurooppalaisia puheenvuoroja”. Viikon teoksen ilmestymisestä on tosin kulunut melkoisesti aikaa, pitkästi päälle 300 vuotta. Sen kirjoittaja oli lahjomaton yhteiskunnan tarkkailija, jonka terävät huomiot saattoivat tuntua piikkinä erään kuuluisan kuninkaan hovissa. Mikä ovelinta, hän oli päässyt myös hovin suosioon ja sinne opetushommiin.
Kuka on hän, mikä maineikas teos? Vastaukset viimeistään 8.11. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“On ihmisiä, jotka puhuvat hiukan aikaisemmin kuin ovat ajatelleet. On toisia, jotka tarkkailevat tympäisevästi omaa puhettansa ja joiden kanssa keskustellessa joutuu kärsimään heidän henkisestä ponnistelustaan; he näyttävät olevan täpötäynnä fraaseja ja pieniä ilmaisutapoja, eleiltään ja käyttäytymiseltään väkinäisiä; he ovat puristeja eivätkä uskalla lausua pienintäkään sanaa, kun sen pitäisi aikaan mitä kaunein vaikutelma; heidän suustaan ei tule mitään onnistunutta, mikään ei virtaa lähteestä eikä vapaasti: he puhuvat oikein ja ikävystyttävästi.”