Tulosta syntyi juhlasyksyn arvoisesti.

Annetaan avausvuoro Jukka Taavilalle, joka oli visa-aktiivi jo silloin, kun Salama ensi kerran näillä foorumeilla esiintyi noin 24 jqa puoli vuotta sitten

“Vihjeitä tuutin täydeltä ja kaiken lisäksi kirjailijan tytär Laura Salama vierailee Kouvolan pääkirjastossa 19.10. Niin, Salamahan esiintyi Visassa ensimmäisen kerran maaliskuussa 1993. Sitaatti on teoksesta Pasi Harvalan tarina I.”

“30 vuoden takaakin resonoi erehtymättömästi katkelma Hannu Salamaa: Pasi Harvalan aamu Pasi Harvalan tarina I:stä. Vihjeenä oli ‘kolmas, mutta ensimmäinen’: siis otsikkonsa mukaan kaksoisniteen ensimmäinen osa, mutta Finlandia-sarjasta kolmas osa. Möhkäleestähän piti tulla trilogia, mutta tulikin – laskutavasta riippuen – viisi- tai kuusiosainen.

Ensimmäiset kaksi osaa olivat Kosti Herhiläisen perunkirjoitus sekä Kolera on raju bändi (monien mielestä kaikkien aikojen mieliinjäävin romaanin nimi, muuten). Neljäs osa oli loogisesti Pasi Harvalan tarina II, mutta kun kaikki lukijat olivat kadottaneet viimeisenkin juonensäikeen jutun loputtua, Salama kirjoitti neljännen osan väliin selittäväksi tarkoitetun kirjan Kaivo kellarissa. Näin siis kirjat ilmestyivät alkujaan viitenä kirjana 1976-1983, mutta yksiin kansiin kootussa Finlandia-sarjassa (1984) onkin kuusi osaa.

Äärimmilleen pelkistetysti voi kai sanoa, että jälleen on kyse Salaman perusteemasta: kommunismi olisi ihmiskunnalle paras, mutta ihminen ei kykene kommunismiin – ja siksi kommunisteista on usein pelkkää vahinkoa. Mestariteoksessa ‘Siinä näkijä, missä tekijä’ (1972) nälkiinnytetyt, sukupolvesta toiseen sorretut Pispalan kommunistit eivät sota-aikana pysty uskollisuuteen niin puolueelle kuin puolisolleen. Sukupolvi myöhemmin, hyvinvointi-Suomessa taiteilija-älymystö ja akateemiset nousukkaat (ennen kaikkea ahdistunut lakimies Pasi Harvala) kykenevät yhtä vaivoin uskomaan proletariaatin diktatuuriin. Finlandia-sarja onkin ennen kaikkea vieraantumisen kuvaus: mutta ei vain kapitalismista, vaan myös kommunismista vieraantumisen.

Ja paljon muuta, kuten kirjailijan 50-vuotissyntymäpäiväksi tekemässäni kriittisessä teoselämäkerrassa ‘S – Markiisi de Salaman vuodet’ (1986) sain todeta.”

Maijaliisa Mattila on joutunut tiosissaan ratkomaan asetettua yhtälöä.

“Olipas visaista epämatemaattiselle ihmiselle! Miten voi olla kolmas osa, mutta ensimmäinen? Olin vähällä nostaa kädet pystyyn tässä vaiheessa. Mutta ei vanha kirjallisuudenharrastaja voinut antaa periksi. 56 vuoden tuotanto oli kuuma vihje! Jäljet johtivat tekstitankki Hannu Salaman luo. Sieltä on vuosien varrella tullut vaikka mitä ja nimi iskostui ihmisten mieleen jo Juhannustanssi-oikeudenkäynnin yhteydessä. Niin paljon kuin prosessi kirjailijan mieltä katkeroittikin, se taisi lopulta kääntyä voitoksi. Tukea ja kannustusta tuli ulkomailtakin.

Sitaatti on Finlandia-sarjasta, Pasi Harvalan tarina 1, luvusta 3, sivulta 342. Sitä edelsivät Kosti Herhiläisen perunkirjoitus ja Kolera on raju bändi. Näin ratkesi myös matemaattinen kryptogrammi!”

Matikka on niin helppoa! (Sanoo visaukko, joka keikkui vitosen kipurajalla koko lukioajan, mutta sai päästötodistukseen seiskan, joko säälistä tai hetkellisestä kiinnostuksestaan tilasto- ja todennäköisyyslaskentaan).

* * *

Mauri Panhelainen heittää peliin mielenkiintoisen referenssihenkilön.

“Hannu Salama on nykyään eräänlainen kaunokirjallisuuden Matti Klinge, joka on samanikäinen ahkeroitsija tieto- ja muistelmakirjallisuuden puolella. Klinge on lähes kaikkea päiväkirjoissaan kommentoiva ja valtavirtaa vastaan pyristelevä vuosikirjuri, josta tulee paralleenina mieleen Salaman tapa tehdä terävästi sivaltelevaa kaunokirjallisuutta politiikasta, arkielämästään, kavereistaan ja naisistaan. Tosin Salama hakeutuu usein katutasolle, Klinge on ohjelmallinen elitisti. Asemoiduttuaan nuoruusvuosiensa jälkeen politiikan ylä- ja ulkopuolelle Salamasta löytyy enemmän anarkistia kuin tällä nimellä itseään kutsuvasta kravattikaulaisesta Klingestä.

Harri Salminen on Salaman tunnettu alter ego, mutta häntä ja hänen kavereitaan voi tunnistaa myös hänen kirjoissaan seikkailevista Paavo Kenttäläisestä, Kosti Herhiläisestä ja Pasi Harvalasta ynnä muista kirjallisista hahmoista. Niin omasta itsestään, kavereistaan kuin lähellä eläneistä naisistaan romaanit antavat kaunistelemattoman kuvan, vaikka värikynää on tietysti kuvauksissa mukana. Salama itse on puolestaan joutunut Anita Konkan romaanien ja muutama vuosi sitten ilmestyneiden muistelmien yhdeksi ristiriitaiseksi päähenkilöksi. Konkka kertoo muistelmissaan, että Hannu Salama on ollut hänelle (kääntäjä-kirjailijaisä Juhani Konkan jälkeen) elämän tärkein mies.”

Ja nyt esiin hän, joka sen ensimmäisen visakevään Salama-sitaatin taisi aikoinaan lehteen laittaa, emeritus-seremoniamestari Tapani Suominen, var så god.

“Laiskalle miehelle sopiva tehtävä: ei tarvinnut kuin vilkaista sitaattia kun silmään osui ilmaisu “poliittista silmäänsohimista”. Kuulin sen heti Hannu Salaman äänellä. Koko sitaatin lukeminen vahvisti vaikutelmaa. ‘Matti Väärinmaja.’ Taattua Salaman henkilögalleriaa Kaapriel Karkonsolan malliin.

Jaa, mikä kirja? Sanoinhan että kyseessä on laiska mies. Omat kirjahyllyt sekaisin eikä kirjasto sateessa kutsu. Jätetään visa-ammattilaisille.

Mutta vielä pieni muisto Salamasta. Istuin joskus 1970-luvulla Hannun vieressä sohvalla, muistaakseni Arvo Salon kotona. Kirjailija selitti ja selitti, puhui ja puhui. Ja jokaista virkettä piti vahvistaa lyönnillä käsivarteeni. Taisi siihen tulla kirjallinen mustelma. Mutta sehän oli nuorelle miehelle pelkkä kunnia.”

Arvo Salo on noussut Salaman kautta mieleen Tuulikki Lepomäki-Lahtiselle.

“Salaman tuotannosta mielikirjani on Siinä näkijä missä tekijä. Luin sen ensimmäisen kerran opiskeluaikana Tampereella, autenttinen ympäristö siis. Salama on aina ollut kiisteltykin henkilö. Osaan vieläkin ulkoa Juhannustanssi-oikeudenkäynnistä Arvo Salon tekemän laulun: “Kirjasta Hannun syytteeseen pannun, mahtava melu maaan yli käy jne.” Ja loppu vaikuttavasti:”kukkia tuhannetkin kukat saa, lukeakin saa ja jopa kirjoittaa. Kun lukutaidon, viimeinkin aidon, kansamme omistaa”

Viimeisin Salama, jonka olen lukenut on ‘Sydän paikallaan’ vuodelta 2010. Se on hankittu Tampereen Työväen kirjallisuuden päiviltä samana vuonna. Salama oli ylivertaisen karismaattinen päivien haastattelussa. Itse kirja oli aika vaikealukuinen lähes sivun pituisine virkkeineen. Keskittyminen kuitenkin kannatti.”

* * *

Eero Reijonen vastaayhä Kreikasta, mutta “pakkohan tähänkin visapähkinään on tarrata, vaikka Finlandia ja Finlandia – sarjakin on tuhansien kilometrien päässä.

“Hannu Salaman motto nuoruudesta asti on ollut Albert Camus’n ” Kapinoin siis olen”. Eikä se siis pelkkä sattuma ole, että Pasi Harvala vertaa itseään Camus’n teoksen ” Putoaminen” romaanihenkilöön nimeltä Jean Baptiste Clemence, joka on Pasin tavoin ammattiaan halveksiva, alkoholisoitunut ja epämääräisten syyllisyydentunteiden ja pakkomielteiden riivaama asianajaja.

Pasi Harvalan stooria aikanaan lukiessani koin kai lievää samaistumista. Pasin ammatinkin vuoksi; en ollut tosin sotkeutunut Kosti Herhiläisen perunkirjoituksen kaltaisiin juttuihin, mutta itse olin jo tuolloin nuorena auskultanttina joutunut tuomitsemaan Harri Salmisen liepeillä liikkuvien tyyppien kaltaisia ihmisiä, laittamaan joitakin jopa lusimaankin. Liian varhain tuumii tämä visakallo. Oli tosiaan kaksi nuijaa samassa tuomarinnuijan varressa, poikanuija oli se toinen.

Sen muistan selvästi, mikä minut Salamasta vieroitti. Finlandia-sarja (1976-1983 ) oli jo päättynyt, kun luin jotain Salaman vanhemmista teoksista, epäilen, että se on ollut ‘Tapausten kulku’. Salaman luoma kertoja, todennäköisesti Harri Salminen, kuvasi härskisti Arvo Turtiaisen vaimoa Brita Polttilaa, salanimillä tietysti. Pidin kuvausta harvinaisen mauttomana, olin lisäksi Turtiaisen ihailija, äitini perintönä sitäkin.

Pasi Harvalakin oli vastenmielisimmillään kohdellessaan naista väkivalloin alistettavana objektina ja karmeimmillaan umpihumalaisena raiskaajana. Muutenkin Salaman naista alentava kirjoitustapa tuntui vastenmieliseltä. Ja kai kahden pienen tyttären isä muutenkin oli vieraantumassa Harri Salmisen ja kumppaneiden maailmasta. Kipakka yhteiskuntakritiikki tuntui sitä paitsi laimenevan, kun sitä esittivät moraalisesti ja eettisesti kieroutuneet persoonat. Kriittisyys ei yleensä Harrin ja Pasin vuodatuksissa ulottunut herroihin itseensä, vaan veikot purkivat ahdistuksensa muihin ihmisiin, erityisesti naisiin. Näin tuumin 80-luvun puolivälissä ja jätin Salaman tauolle.

Muutama vuosi siinä meni, mutta 90-luvun puolivälissä otin Finlandia-sarjan uudestaan esille. Koska kokonaisuus oli jo tiedossa osasin suhtautua tekstiin uudella tavalla. Nyt jo aikaisempaa valppaampana lukijana huomasin, että huipputaitava sanankäyttäjä Salama todella vedätti välillä lukijaa tehdyn löysällä, provosoivalla ja sekavalla tekstillä, näin varsinkin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa.”

Veli-Pekka Salminen ei ole moista rehabilitaatiota tehnyt.

“Hannu Salama sai jo nuorena Juhannustanssi-jupakan myötä lentävän lähdön kulttimaineeseen. Jotkut näyttävät pitävän häntä suorastaan sotienjälkeisen kirjallisuutemme terävimpänä kärkenä.

Minäkin olen Salamaani lukenut, mutta en voi aivan yhtyä tuollaisiin arvioihin. Esimerkiksi nyt esillä oleva Finlandia-sarja on jokseenkin tunkkaista tavaraa.

Salamalla on toki kirjalliset ansionsa eikä hän ole mikään silottelija. Haastatteluista kuitenkin parhaiten paljastuu, miten auttamattomasti hänen maailmankuvansa on juuttunut jonnekin menneisiin juoksuhautoihin ja lahonneisiin arvoasetelmiin.”

* * *

Näin lukukokemuksiaan muistelee Pertti Vuorela:

“Minä, Olli ja Orvokki vuonna 1967 oli samanlainen merkkitapaus kuin Juhannustanssit. Se poikkesi proosan valtavirrasta edelleen rajulla kielenkäytöllään ja kirjailijan omakohtaiselta tuntuvalta kuvauksellaan. Tuon ajan lukukokemuksiin kuului myös Siinä näkijä, missä tekijä (1972). Teos suututti vasemmistolaisia, sillä sen henkilöt eivät täyttäneet kommunistien ihannekuvaa.

Näiden lukukokemusten jälkeen luin Hannu Salamaa vain satunnaisesti eikä tekstin veto ollut enää samanlainen kuin aiemmin. Sen sijaan Hannun tyttären Laura Salaman kirjan ‘Kommarikakaran Helsinki’ luin juuri äskettäin. Siinä oli välähdyksiä Salaman perheen elämänmenosta mm. vappumarsseista, joihin lapsetkin vietiin aina mukaan.”

Markku Tuomalan ajatukset vievät “Työvikseen” ja “Ryhmikseen”.

“Kysyttyä teosta en ole lukenut enkä itse asiassa mitenkään järjestelmällisesti Salaman tuotantoa muutenkaan. Opiskeluiässä “Minä, Olli ja Orvokki” viehätti, Siinä näkijä missä tekijä piti lukea, kun sen tarpeeksi monta kertaa näin Tampereen Työväen Teatterissa työskennellessäni. Ja teatterin kautta tutustuin myös Finlandia-sarjaan, kun ammoin kävin katsomassa siihen pohjanneen Finlandia -esityksen Ryhmäteatterissa. Uudempaa kosketusta Salamaan edustaa sitten hänen näkemisensä ja kuulemisensa joku vuosi sitten Tampereella, Annikin runofestivaaleilla, missä hän luki meille kuulijoille runotuotantoaan saksofonisti Hepa Halmeen ja hänen Vapaat Radikaalit -yhtyeensä tarjotessa sanataiteelle musiikillisen taustan.”

Teatteriversio on muistissa Raila Rinteellä.

“Aikoinaan Helsingin kaupunginteatterissa nähtiin suurenmoinen tulkinta romaanista Siinä näkijä missä tekijä. Aikanaan kiisteltykin kirja on hyllyssäni ainoa Salama. Luen sen aika ajoin miettiessäni Suomen historiaa. Näytelmä oli vahva, muistaakseni Jouko Turkan ohjaama.”

Salamansa vähintään perusoppimäärän verran ovat lukeneet myös muut viikon tietäjät eli Veikko Huuska, Juhani Niemi, Antti Parkkonen, Sirpa Taskinen ja Unto Vesa.

Annetaan palkinto nyt sitten ensikertalaiselle, Salama-soturi Timo Harakalle. (rb)

Viikon 42 sitaatti

Tämän viikon kirjailija sopii hyvin juhlavuoden kattaukseen, sillä hän ei ole kovin monta vuotta Suomea nuorempi. Ensimmäisen kirjansa yhä elossa oleva kirjailija julkaisi 60 vuotta sitten ja vielä liki ysikymppisenäkin häneltä ilmestyi novellikokoelma. Paljon on matkalle mahtunut, monen lajin romaaneja, novelleja, erätarinoita, runoja, näytelmiä, kuunnelmia… ja kyseessä oleva teos on sitten vielä ihan omassa luokituksessaan.

Kuka on tämä pitkän linjan kertoja, mikä teos? Vastaukset viimeistään 25.10. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“Veikkailen sitä sun tätä lähestyessäni Kirakkakönkään maisemia. Olen juuri päätymässä sellaiseen johtopäätökseen – paremman puutteessa – että olivatpa nuo hurjapäät mitä tahansa, niin ainakaan sillä vauhdilla ne eivät patoksitta selviä Inariin asti, sikäli kurvikuuluisa tämä liki neljäkymmentä kilometriä pitkä tienpätkä on, niin siinä…
Enkös sitä jo arvannut?
Koko letka, kolme autoa, jumissa tien laidassa.”