Politiikka
28.8.2019 16:28 ・ Päivitetty: 28.8.2019 16:57
Kiuru: Esitys 7 päivän hoitotakuusta tulossa jo eduskunnan syysistuntokauden lopulla
Rinteen hallitus on parantamassa perusterveydenhuollon hoitotakuuta. Jatkossa kiireettömässä tapauksessa hoitoon pääsisi viikon eli seitsemän päivän sisällä hoidon tarpeen arvioinnista.
Tällä hetkellä jopa yli puolet suomalaisista ei pääsee hoitoon viikossa. Joillakin alueilla jonotusaika saattaa venyä jopa kuukausiin.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoo, että hoitotakuun valmistelu on jo käynnissä.
– Esitys tullaan antamaan nopealla aikataululla syysistuntokauden lopuksi, Kiuru kertoo Demokraatille.
”Kehittämällä moniammatillisia sosiaali- ja terveyskeskuksia, joissa hyödynnetään digitalisointia sekä tuodaan vastaanottotoimintaan uudella työnjaolla eri ammattilaisten työpanosta ja erityistason konsultaatioita, voidaan tavoite nopeammasta hoitoon pääsystä saavuttaa noin 1 000 yleislääkärin lisäyksellä”, hallitusohjelmassa lukee.
Hallituksessa hoitotakuu kuuluu kokonaisuuteen, jota kutsutaan ”Tulevaisuuden sote-keskusten kansallliseksi kehittämisohjelmaksi 2019–2022”.
– Ohjelman keskeinen ajatus on se, että saamalla lisää lääkäreitä vastaanottotoimintaan sekä työnjaon kehittämisellä eri ammattiryhmien välillä parannetaan palveluiden saavutettavuutta, Kiuru sanoo.
Perustason erikoissairaanhoitoa lisää sote-keskuksiin.
Hallitus pyrkii tekemään sote-keskuksista houkuttelevempia työympäristöjä muun muassa tuomalla sinne lisää tutkimus- ja kehittämistoimintaa.
– Tärkeää on myös, että saataisiin madallettua kynnystä erikoissairaanhoidon palveluihin niin, että erikoislääkärien konsultaatiot liitetään osaksi sote-keskustoimintaa. Tällöin luodaan myös perusterveydenhuollon tueksi matalan kynnyksen perustason erikoissairaanhoidon palveluita, Kiuru sanoo.
Samalla tämä toteuttaisi sote-uudistuksen tavoitetta perusterveydenhuolloin ja erikoissairaanhoidon nykyistä paremmasta integraatiosta.
Kiuru uskoo, että muun muassa näillä toimin ammattihenkilöstön kuten lääkärien kiinnostus julkisessa terveydenhuollossa työskentelyyn vahvistuu.
Myös sosiaalityö aiotaan integroida yhä vahvemmin sote-keskuksiin.
Valtiovarainministeriön ensi vuoden talousarviossa hoitotakuun parantamiseen on varattu 60 miljoonaa euroa.
”Tämä kierre pitäisi saada katkaistua.”
Kiuru katsoo, että tuhat uutta lääkäriä terveyskeskuksiin yhdistettynä muihin hallituksen kaavailemiin kehittämistoimiin riittäisi takaamaan sen, että kansalainen pääsee viikossa perusterveydenhuoltoon.
Hallitusohjelman mukaan 300 lääkärin lisäys on saatavissa pitkään auki olleiden virkojen täyttämisellä ja tilapäisten vuokralääkäriostojen korvaamisella vakinaisilla lääkäreillä.
Kiuru uskoo, että lääkärien koulutusmäärien oltua jatkuvassa kasvussa, tulevina vuosina päästään hyötymään myös näistä hedelmistä.
– Lisäksi on kansainvälinen väylä. Yhä enemmän myös suomalaisia ulkomailla opiskelleita lääkäreitä tulee saada houkuteltua kotimaahan töihin.
– Viimeisen 10 vuoden aikana lääkärien määrä julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa on merkittävästi lisääntynyt. Lääkärit ovat enenevissä määrin päätyneet erikoissairaanhoitoon, johon on rekrytoitu viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 3700 uutta lääkäriä. Samaan aikaan perusterveydenhuoltoon on tullut vain 300 lääkäriä. Tämä kierre pitäisi saada katkaistua.
Kiuru kuitenkin painottaa monta kertaa, ettei hoitotakuun toteuttamisessa ole kyse vain lääkäreistä vaan myös kaikista muista sote-keskuksessa työskentelevistä ammattiryhmistä ja heidän työnsä kehittämisestä.
– Kaiken kaikkiaan julkisen sektorin ja perusterveydenhuollon kunnianpalautus ei tule onnistumaan, jolleivat tulevaisuuden sote-keskukset houkuttelu kaikkia eri ammattiryhmiä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.