Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kiuru: Soten rahoitusta korjattu – kommentoi lyhyesti myös esitystä epäluottamuslauseesta

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) osallistui SDP:n Toimintapäivä -tapahtumaan Helsingissä tänään. Päivän aikana SDP:n aktiivit pääministeristä kuntavaaliehdokkaisiin tapaavat ihmisiä ympäri Suomea.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää epäluottamusta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle (sd.).

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kansanedustaja Mia Laiho (kok.) esitti eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen (kok.) kannattamana epäluottamusta eduskunnan täysistunnossa perjantaina.

– Koronakriisi saattaa jatkua vielä pitkään. Sen onnistunut hoitaminen edellyttää, että eduskunta ja Suomen kansa voivat järkähtämättä luottaa kriisinhoitoa johtavaan vastuuministeriin. Nyt näin ei ole. Tapahtuneen valossa suomalaiset eivät enää voi luottaa vastuuministeri Kiurun ja hänen johdollaan toimivan ministeriön tekevän linjauksensa parhaan tiedon valossa ja esittävän kaikissa tilanteissa niille rehelliset perustelut, Laiho perusteli epäluottamusesitystä.

Kokoomuksesta on muun muassa väitetty, että sosiaali- ja terveysministeriöstä olisi ohjattu keväällä poliittisesti maskeista tehtyä tutkimusta. Tutkimuksen tekijä on tyrmännyt Uudessa Suomessa väitteet poliittisesta ohjauksesta.

Kiuru kuittaa kokoomuksen väitteet “sellaiseksi oppositiopolitiikaksi”.

– Me olemme hallituksessa kaikessa toiminnassamme nojanneet epidemiologiseen ja asiantuntijatietoon. Epidemian edetessä myöskin tieto on lisääntynyt ja eri maista kokemukset ovat kasvaneet. Kaikissa epidemian vaiheissa olemme pyrkineet parhaalla kyvyllämme tekemään päätöksiä nojaten kulloinkin saatavilla olevaan asiantuntijatietoon ja epidemiologiseen tilanteeseen, Kiuru kommentoi asiaa tänään lyhyesti Demokraatille.

Hallituksen sote-ministerivaliokunta sai eilen valmiiksi korjaukset sote-uudistukseen. Korjauksia tehtiin runsaan lausuntopalautteen pohjalta.

Lisää aiheesta

– Saimme eilen poliittiset linjaukset valmiiksi, mutta virkatyö jatkuu koko viikonlopun. Alkuviikkoon jää uudistuksen laittaminen arviointineuvoston arvioitavaksi, Kiuru kertoo.

Kiuru kertoo, että muun muassa soten rahoitusmalliin on tehty muutos.

– Sosiaali- ja terveydenhuollossa mennään tällä hetkellä sellaiselle rahoituspohjalla, että missään ei ole ylimääräistä rahaa. Se puhuttaa ympäri Suomea, puhuttavin teema on se millä tavalla jaetaan oikeudenmukaisesti tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuvat voimavarat. Olemme korjanneet lakiehdotuksessa lausuntokierroksen palautteen pohjalta myöskin rahoitusta, hän sanoo.

Sote-esityksen yksityiskohtiin Kiuru ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa mene.

Hallituksen esitys sotesta valmistuu alkuviikosta.

– Kun se laitetaan arviointineuvostoon, siitä tulee julkinen. Silloin on tarkoitus, että ministeriryhmä tulee esittelemään poliittiset linjaukset.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE