Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kohuttu liikenneverkkoselvitys lähtee laajalle lausuntokierrokselle

Paljon keskustelua herättänyt liikenneverkkoselvitys julkaistaan tänään.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan ehdotus lähtee laajalle lausuntokierrokselle. Liikenne- ja viestintäministeriö on selvittänyt mahdollisen liikenneverkkoyhtiön perustamista.

Yle kertoi eilen, että liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan uusi liikenneverkkoyhtiö myisi ensi vuoden alusta lähtien aikaan perustuvaa tienkäyttöoikeutta. Kiinteä maksu voisi tarkoittaa viikko-, kuukausi- tai vuosimaksua. Keskimääräinen vuosimaksu olisi 539 euroa, mutta se määräytyisi auton hiilidioksidipäästöjen mukaan.

Samalla nykyinen autovero poistuisi kokonaan. Ajoneuvoveron perusveroa sekä polttoaineveroa laskettaisiin. Liikenteen veroja alennettaisiin kaikkiaan 1,6 miljardia euroa.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajan Ari Jalosen (ps.) mukaan ammattiautoilijat ja muut paljon ajavat hyötyisivät aikaan perustuvasta tienkäyttöoikeudesta. Polttoaineveron lasku hyödyttäisi paljon autoa käyttäviä.

Vasta liikenneministeriön selvitys, VM ei mukana.

Kysymys on vasta Anne Bernerin (kesk.) johtaman liikenneministeriön käynnistämästä selvityshankkeesta. Valtiovarainministeriöstä kommentoitiin eilen, ettei se ei ole ollut mukana valmistelemassa autoveron poistamista. Vastuu veromuutosten esittämisestä kuuluu valtiovarainministeriölle.

Lisää aiheesta

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ei halunnut kommentoida selvitystä ennen sen julkaisua.

SDP:n kansanedustajan Krista Kiurun mielestä liikenneministeri Bernerin kaavailema esitys väyläyhtiömallista ei toisi mitään uutta nykytilanteeseen verrattuna.

Kiurun mukaan yhtiöittäminen ei toisi lisärahoitusta väylille, sillä malli laskisi liikenteen verotusta sen verran kuin siihen investoidaan.

Kiurun totesi eilisessä tiedottessaan, että todellinen muutos, jota ministeriön selvitys ehdottaa, on liikenteen verotuksen muutos. Tämä voitaisiin tehdä hänen mukaansa ilman väyläyhtiötäkin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE