Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomuksen ex-mepin mitta täyttyi, luopuu kuntavaaliehdokkuudesta – “Se on vastuunkannon välttelyä”

EU:n elpymispakettia vastaan kampanjoinut entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola ilmoittaa blogissaan luopuvansa kuntavaaliehdokkuudesta. Korhola kirjoittaa lupautuneensa alkuvuonna lähteä ehdolle Helsingissä, koska halusi edesauttaa kokoomuslaisen pormestarin valintaa Helsingissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Korhola kirjoittaa, ettei voi olla keräämässä kannatusta vaaleissa sille ajatukselle, että kokoomus sitoisi kansanedustajansa hyväksymään elpymispaketin. Korhola sanoo varmistaneensa ennen ehdokkuuttaan, ettei puolue häiriinny siitä, että hän ottaa voimakkaasti kantaa pakettia vastaan.

Keskustelu elpymispaketista tuotti Korholalle pettymyksen, koska hän sanoo toivoneensa, että kokoomuksessa olisi nähty elpymispaketin ongelmat.

–  Tyhjän äänestämistä, mikä käytännössä varmistaa elpymispaketin läpimenon, minun on näin painavassa asiassa vaikea kunnioittaa. Se on vastuunkannon välttelyä. Sellaista käytöstä on vaalikentillä vaikeaa puolustaa, Korhola kirjoittaa.

Korhola katsoo kokoomuksen tekevän nyt suuren virheen, joka maksaa Suomelle paljon.

–  Voin olla väärässä mutta en voi vaihtaa moraalista kompassiani. Odotan parempia aikoja ja parempia vaaleja.

Korhola valittiin europarlamenttiin vuoden 1999 vaaleissa kristillisdemokraattien listoilta, mutta hän loikkasi vuonna 2003 kokoomukseen ja uusi paikkansa kahdesti. Hän ei päässyt läpi enää vuoden 2014 eikä 2019 eurovaaleissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE