Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

17.2.2019 17:14 ・ Päivitetty: 17.2.2019 17:14

Kokoomus jatkaa selittelyään tienvarsimainoksistaan: ”Osa vastustaa autoja, me päästöjä”

Kokoomus ajaa kunnianhimoisia ilmastotavoitteita, mutta tekee sen realistisesti ja eri elämäntilanteet tunnistaen, sanoo puolueen varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie kannanotossaan. Talvitie sanoo, että suuressa osassa Suomea auto on nyt ja tulevaisuudessa välttämätön.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kokoomuksen ”Autot kuuluvat teille” -iskulauseella varustetut tienvarsimainokset ovat viikonlopun aikana herättäneet kysymyksiä puolueen ilmastolinjasta. Mainokset ovat herättäneet sekä ihmetystä että ilkeilyä esimerkiksi Twitterissä.

Talvitie toteaa kokoomuksen sitoutuneen puolueiden yhteisiin 1,5 asteen ilmastotavoitteisiin ja on julkaissut myös oman ympäristöohjelman.

– Tulevaisuudessa meidän tulee löytää keinot, joilla vähennetään liikenteen päästöjä ja rakennetaan päästötöntä Suomea. Osa vastustaa autoja, me kokoomuksessa vastustamme päästöjä, Talvitie sanoo kannanotossaan.

Talvitien mukaan kokoomus torjuu ilmastonmuutosta leikkaamalla autoilun päästöjä, ei kieltämällä autoja tai autoilua. Kokoomus on linjannut, että viimeistään vuonna 2030 suomalaisille olisi edullisempaa ostaa muu kuin polttomoottoriauto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU