Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomus käy nyt voimalla vihreiden kimppuun – tämä Maria Ohisalon kommentti nostettiin historiasta esiin

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.).

Iltalehti kirjoitti tänään lähteisiinsä viitaten poliittisista virkanimityksistä. Sosiaalisessa mediassa jutusta on noussut esiin erityisesti lehden tieto, jonka mukaan sisäministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo esittää taustaltaan vihreää Kirsi Pimiää sisäministeriön kansliapäälliköksi.

Demokraatti

Demokraatti

Sisäministeriön kansliapäällikön paikkaa on hakenut myös suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari. Iltalehden mukaan kokoomuslaisella Pelttarilla on merkittävästi painavampi CV kuin hänen vihreällä kilpahakijallaan Pimiällä.

Kokoomuslaiset ovatkin tarranneet sosiaalisessa mediassa tiukkaan kiinni kuvioon.

Esimerkiksi kokoomusmeppi Petri Sarvamaan avustaja Tuomas Tikkanen jakaa Twitterissä laajan sarjan vihreitten monia kannanottoja, joissa viitataan siihen, että poliittiset virkanimitykset olisi lakkautettava.

Hän viittaa esimerkiksi nykyisen vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan tiedotteeseen vuodelta 2012. Siinä kerrotaan, että “vihreiden mielestä on avoimempaa, että poliittisista virkanimityksistä luovutaan”. Tikkanen on tarkastellut myös vihreitten puoluekokousaloitteita ja puolueohjelmia.

– Lähteitä varmasti löytyy vielä paljon enemmän. Kyse on siitä, että #Vihreät ovat itse vuosien saatossa kritisoineet poliittisia virkanimityksiä enemmän kuin yksikään muu puolue, ja varmasti saaneet tästä myös hyötyä sekä mainetta likaisten pelien vastustajana. Totuus on toinen, Tikkanen myös kirjoittaa.

– Muistatteko kuinka ennen @Vihreat puheenjohtajaksi nousua juuri #Ohisalo arvosteli poliittisia virkanimityksiä? #Vihreät sivuuttaa supon päällikön Antti Pelttarin härskillä poliittisella virkanimityksellä, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen arvostelee.

Kansanedustaja Wille Rydman puolestaan nimeää vihreät “Suomen ylivoimaisesti tekopyhimmäksi puolueeksi” ja linkittää Iltalehden artikkeliin.

Kokoomuslaiset jakavat Twitterissä myös silloisen köyhyystutkijan Maria Ohisalon haastattelua Uudessa Suomessa vuodelta 2016.

–Poliittiset virkanimitykset on yksi ongelma. Sitten toisaalta yritysten hallituksissa nähdään, miten valta tässä maassa kasautuu. Meillä on paljon tunnettuja hallitusammattilaisia, joiden nimet pyörivät monessa firmassa. Heillä on usein kytköksiä myös toisiinsa, saatetaan pelailla kavereille bonuksia ja muuta tällaista. Tältä asia helposti näyttää ulospäin, Ohisalo sanoi tuolloin.

Noihin aikoihin käsiteltiin poliitikkojen siirtymistä terveysbisnekseen. Entinen kansanedustaja Lasse Männistö (kok.) siirtyi vuonna 2015 Mehiläiseen ulkoistusten johtajaksi. Entinen ministeri, apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok.) siirtyi samana vuonna Terveystaloon töihin. Kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustaja Joonas Turunen puolestaan siirtyi 2016 Mehiläisen liiketoiminnan kehityspäälliköksi.

Iltalehden artikkelissa spekuloidaan laajasti myös muiden ministeriöiden virkanimityksiä ja sitä, minkä hallituspuolueista tausta kullakin olisi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE