Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kokoomus uhkailee välikysymyksellä – Orpo: “Meno on kuin Irwin Goodmanin rallissa”

Lehtikuva

Kokoomus ilmoittaa tekevänsä välikysymyksen poliisin määrärahoista, jos hallitus ei korjaa poliisin toimintaa vaarantavaa budjettiesitystään tällä viikolla.

Demokraatti

Demokraatti

Talousarvion lähetekeskustelussa kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron pitänyt kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo arvostelee hallituksen valintoja.

”On aivan käsittämätöntä, että samaan aikaan kun miljardit viuhuvat, hallitus ei löydä rahaa yhteiskunnan tärkeisiin perustoimintoihin, tutkimukseen ja turvallisuuteen. Poliisin ilmoitus yt-neuvotteluista on pysäyttävä. Jos hallitus ei tällä viikolla korjaa poliisin rahoitusta, kokoomus tekee asiasta välikysymyksen”, Orpo sanoo tiedotteessa.

Kokoomus on huolissaan hallituksen “holtittomasta velanotosta”.

”Meno on kuin Irwin Goodmanin rallissa: ”kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan”.”

Kokoomus huomauttaa, että valtiovarainministeriön tuoreen talousennusteen mukaan talouskasvun vahvin vaihe on ohi tänä vuonna. Orpo korostaa, että nyt pitäisi tehdä ratkaisuja, jotka kantavat kasvupyrähdyksen jälkeenkin.

”Nyt hallituksen pitäisi osata painaa jarrua ja kaasua samaan aikaan. Velalle jarrua, kasvulle kaasua.”

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE