x

Kolme kuoli Suomen hiekoitusvastuulla olevalla tiellä Venäjällä

Ainakin kolme ihmistä kuoli liikenneturmassa torstaiaamuna Nuijamaan rajanylityspaikalle johtavalla tiellä Venäjällä. Suomen ja Venäjän välinen rajaliikenne oli raivaustöiden vuoksi pysähdyksissä useita tunteja.

Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan onnettomuus sattui, kun linja-auto kaatui runsaan kymmenen kilometrin päässä Suomen rajalta. Uhrit olivat tiettävästi venäläisiä.

Venäjän pelastusviranomaisten mukaan kyseessä oli Lahteen matkalla ollut turistibussi ja kuolleet olivat naisia, kertoi venäläinen uutistoimisto Tass. Sen mukaan lisäksi loukkaantui 27 ihmistä, jotka toimitettiin sairaalaan.

Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kerrotaan, ettei rajanylityspaikan sulkeminen aiheuttanut ainakaan Suomen puolella jonoja.

– Tieto on mennyt hyvin asiakkaille ja rajanylittäjät ovat käyttäneet muita rajanylityspaikkoja, sanoi rajatoimiston päällikkö Tomi Tirkkonen.

Suunniteltu huoltotieksi.

Tie oli onnettomuushetkellä jäinen. Vaikka Viipurista Nuijamaalle menevä tie sijaitsee Venäjän puolella, sen kunnossapito on Suomen vastuulla, kertoo Kaakkois-Suomen ely-keskuksen liikennevastuualueen johtaja Jyrki Karhula.

Suomi on vuokrannut alun perin Saimaan kanavan huoltotieksi rakennetun tien Venäjältä.

Karhulan mukaan suomalainen tienhoitaja oli käynyt edellisenä päivänä poistamassa tieltä lunta ja sohjoa. Urakoitsija oli Karhulan mukaan palannut tarkistamaan tilanteen onnettomuusaamuna ennen kahdeksaa ja hälyttänyt hiekoittajan.

– Onnettomuus tapahtui viisi minuuttia sen jälkeen, Karhula sanoo.

Karhulan mukaan urakoitsija vaikuttaa toimineen oikein, mutta asia tutkitaan. Onnettomuuden syyt tutkitaan puolestaan Venäjän puolella.

Tie on Karhulan mukaan mäkinen ja mutkainen. Nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa.

– Olemme kokeneet tien haasteelliseksi, koska sitä ei ole suunniteltu yleiseksi tieksi, vaan huoltotieksi. Toivoisimme, että vuokra-alueen ulkopuolelle saataisiin uusi valtatie.

Keskustelua aiheesta

Kaksi YK-asiantuntijaa surmattiin Kongon demokraattisessa tasavallassa

YK on vahvistanut, että Kongon demokraattisessa tasavallassa on löydetty surmattuina kaksi YK:n asiantuntijaa.

Aiemmin siepatuiksi joutuneista uhreista toinen on ruotsalainen nainen ja toinen amerikkalainen mies. Ruotsalaisnainen löydettiin mestattuna.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres lupasi tiistaina, että järjestö tekee kaiken mahdollisen, jotta surmien tekijät saataisiin selville.

– Luotan siihen, että kongolaiset viranomaiset tutkivat tapauksen perin pohjin. YK tekee myös oman tutkimuksen, Guterres sanoi.

YK:n tehtävissä ollut kaksikko ja heidän mukanaan olleet neljä kongolaista siepattiin Keski-Kasain maakunnassa 12. maaliskuuta.

Keski-Kasai ja sen lähimaakunnat ovat ajautuneet väkivallan kierteeseen. Poliisi sanoi maanantaina, että seudun kapinalliset olivat surmanneet 39 poliisia.

Kirje käynnisti Britannian eron Euroopan unionista

Kuva: Lehtikuva-AFP

Britannian ero Euroopan unionista on käynnistymässä tänään. Britannian hallitus ilmoitti puoliltaöin Suomen aikaa, että pääministeri Theresa May on allekirjoittanut kirjeen, joka käynnistää brexitin eli Britannian eroprosessin EU:sta.

Mayn odotetaan välittävän kirjeen Brysseliin Eurooppa-neuvostolle tänään. Eroilmoituksesta on säädetty Lissabonin sopimuksen 50. artiklassa.

Eroilmoituksen jättäminen tarkoittaa sitä, että tänään käynnistyy kahden vuoden neuvotteluaika. Erosopimuksen tekeminen voi kestää pidempään vain, jos jäsenmaat päättävät siitä yksimielisesti.

27 jäljelle jäävää jäsenmaata vastaavat ilmoitukseen lyhyesti jo tänään. Neuvottelupöytään Britannia ja EU pääsevät todennäköisesti vasta kesällä. EU-maat sopivat ensin neuvottelutavoitteistaan ja antavat komissiolle neuvottelumandaatin.

Kysely: Nyt jopa Donald Trump on suositumpi Britanniassa kuin Jeremy Corbyn

Kuva: Lehtikuva-AFP

Tuoreen kyselyn mukaan Britannian työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn on tällä hetkellä epäsuositumpi Britanniassa kuin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Tiistaina julkaistusta kyselystä uutisoi Politico-lehti. Vastaajista vain 17 % on sitä mieltä, että Corbyn on onnistunut työssään. Noin kahdestatuhannesta vastaajasta 18 % arvioi, että Trump on tehnyt kelpo työtä.

 

Politico kertoo, että Labour on menettänyt viimeisen kuukauden aikana yli 10 000 jäsentä. Syyksi mainitaan puolueen Brexit-näkemykset.

Corbyn on ollut erittäin kiistelty henkilö koko puheenjohtajakautensa ajan.

Britannian pääministeri Theresa Mayn toimia piti onnistuneena 46 % vastaajista.

Skotlannin uusi kansanäänestys itsenäisyydestä nytkähti eteenpäin

Kuva: AFP PHOTO/Andy Buchanan

Skotlannin alueparlamentti on äänestänyt uuden itsenäisyyttä koskevan kansanäänestyksen puolesta.

Näin Skotlannin pääministeri on saanut luvan pyytää äänestystä Britannian hallitukselta.

Keskustelua aiheesta

”Normaalia bisnestä” – Kreml kommentoi Trumpin vävyn ja venäläispankkiirien tapaamisia

Kuva: AFP PHOTO/Mandel Ngan

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vävyn Jared Kushnerin ja tämän yhtiön tapaamiset venäläispankin edustajien kanssa viime vuonna olivat ”normaalia bisnestä”, ilmoitti Kremlin tiedottaja tiistaina.

Kushner on Trumpin tärkeimpiä avustajia ja toimi välikätenä ulkomaiden hallitusten kanssa presidentinvaalikampanjan aikana. Kushner on kutsuttu senaatin turvallisuuskomitean kuultavaksi. Kuuleminen liittyy komitean tutkimukseen Venäjän epäillystä sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

– Kyse oli normaalista bisneksestä, sanoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov.

Peskov lisäsi, ettei Kreml tiennyt näistä tapaamisista valtiollisen Vneshekonombankin (VEB) kanssa. Pankki vahvisti tiistaina Kushnerin tavanneen sen johtajia vuonna 2016. Asiasta oli aiemmin kertonut New York Times.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta