Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Komentaja Kivinen Reutersille: “Ukraina on ollut kova pala purtavaksi, ja niin olisi Suomikin”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Puolustusvoimien komentaja, kenraali Timo Kivinen.

Suomi antaisi Venäjälle kovan vastuksen, jos itänaapuri päätyisi hyökkäämään Suomeen, kertoo Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen uutistoimisto Reutersille. Suomi on Kivisen mukaan valmistautunut vuosikymmenten ajan sellaiseen sotaan, mitä Venäjä käy nyt Ukrainassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomen kerrotaan kasanneen merkittävää asekalustoa, mutta kenraali Kivisen mukaan tärkein tekijä on kuitenkin suomalaisten motivoituneisuus taistelussa.

-  Kaikkein tärkein puolustuslinja kulkee korvien välissä, kuten sota Ukrainassa tällä hetkellä osoittaa, Kivinen sanoo uutistoimiston haastattelussa.

Reutersin jutussa Suomen painotetaan lisäksi pitäneen toisen maailmansodan jälkeen yllä korkeaa sotilaallista valmiutta.

-  Me olemme kehittäneet sotilaallista puolustustamme järjestelmällisesti juuri tällaista sodankäyntiä vastaan, jota siellä (Ukrainassa) nyt käydään, Kivinen sanoo Reutersille.

Kenraali tarkentaa sotaa käytävän Ukrainassa kovalla tulivoimalla sekä panssarijoukkojen ja ilmavoimien avulla.

-  Ukraina on ollut kova pala purtavaksi (Venäjälle), ja niin olisi Suomikin, hän sanoo.

Nato-jäsenyydestä etuja, päävastuun puolustuksesta kantaa silti Suomi

Aiemmin sotilaallisesti verrattain sitoutumattomana pysynyt Suomi on hakenut Ukrainan sodan jälkeen sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Suomen kanssa Natoon haki myös länsinaapuri Ruotsi. Maat käyvät neuvotteluja Turkin kanssa, joka on vastustanut maiden jäsenhakemuksia.

Reutersin haastattelussa Kivinen toivotti Suomen päätöksen Nato-jäsenyyden hakemisesta olleen tervetullut. Hänen mukaansa sotilasliiton jäsenyys voisi auttaa Suomea parantamaan varhaisen vaiheen hälytyskapasiteettiaan, kun maa pääsisi osaksi Naton yhteistä ilmatilaa. Suomi voisi komentajan mukaan myös hyötyä sotilasliiton mukanaan tuomasta pelotevaikutuksesta.

-  Päävastuun Suomen puolustuksesta tulee silti kantamaan Suomi, Kivinen kuitenkin lisää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE