Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Politiikka

Komissiolta odotetaan tänään keinoja energian hintojen suitsimiseen – hinnat ennätyskorkealla Euroopassa

LEHTIKUVA / AFP Jean-Francois Badias
EU:n energiankomissaari Kadri Simson puhuu parlamentille Strasbourgissa 6. lokakuuta.

Euroopan komissio aikoo esitellä tänään keinoja, joilla voidaan puuttua kohoaviin energian hintoihin. Energiakomissaari Kadri Simson on kertonut, että keinoilla on tarkoitus tukea niin kansalaisia kuin yrityksiä, erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ripeästi nousseet energian hinnat ovat herättäneet huolta ympäri maailmaa. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan sähkön hinta on kohonnut Euroopassa korkeimmalle tasolle yli vuosikymmeneen.

Viime vuonna koronapandemian iskettyä energian kulutus ja monien polttoaineiden hinnat laskivat alhaisimmille tasoille vuosikausiin.

Korkealla huitelevat energian hinnat vaikuttavat yrityksiin ja kotitalouksiin. Suomessakin kuluttajia on kehotettu varautumaan tulevana talvena suuriin sähkölaskuihin.

Tutkimus- ja konsultointiyhtiö Wood Mackenzien apulaisjohtaja Massimo Di Odoardo kommentoi uutistoimisto AFP:lle, että tulevan talven säällä tulee olemaan keskeinen rooli siinä, miten kysyntään pystytään vastaamaan.

-  Normaalien talviolosuhteiden vallitessa pohjoisella pallonpuoliskolla Euroopalla ei tule olemaan ongelmia kysynnän täyttämisessä, Di Odoardo sanoi AFP:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE