Toimituksen kommentit
28.6.2017 18:04 ・ Päivitetty: 29.6.2017 08:43
Kommentti: Harkimo ja Yle löysivät ongelman ay-liikkeen varallisuudesta
Tavoite poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus on kokoomuksen puoluehallituksen esittämä ja puoluekokouksen vahvistama.
Ei siis pitäisi olla enää kenellekään uutinen, että kokoomuksen kansanedustajat säännöllisin väliajoin esittävät ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoa. Suorastaan profiloituvat sillä.
Kampanjointia ei käynnistänyt asiasta rumpua pitkin vaalikautta lyönyt kansanedustaja Harry Harkimo (kok.). Paljon ennen Hjallista, jo vuonna 2014, olivat samalla agendalla kokoomuksen kansanedustajat Sampsa Kataja ja Lasse Männistö. Muitakin löytyy.
Viime vuonna Harkimo jätti lakialoitteen työmarkkinajärjestöjen tilinpäätösten julkistamisvelvollisuudesta ja keräsi sille eduskunnasta satakunta allekirjoittajaa.
Häneen asian esillä pitäminen henkilöityy. Julkisuuden hallitseva kokoomusedustaja sai Yleisradion avaamaan tv-studion ovet missiolleen tänä iltana. Jopa kello 20.30 pääuutiset lämmitteli saunaa.
Julkisen rahoituksen varassa toimiva Yle lupasi ennakkotiedoissa A-studionsa ottavan työmarkkinajärjestöjen kukkarot syyniin.
Nostetta A-studiolle se haki julkaisemalla aiemmin tänään oman ”selvityksen” työmarkkinajärjestöjen omaisuudesta. Suuri, kovin suuri se kuulemma on. Palataan tähän varallisuuteen myöhemmin.
Lisää aiheesta
SK: Mitä muita vaihtoehtoja ay-liikkeellä on kuin pelata markkinatalouden pelisäännöillä?
Ammattiliitot käyttävät sijoituksensa toimintansa pyörittämiseen ja jäsenmaksujen nousun hillitsemiseen. Ja, kyllä, myös lakkokassan kartuttamiseen, jos työtaisteluun joudutaan, muistuttaa Suomen Kuvalehti tänään.
Se onkin juttu, joka on niin sanotusti median valtavirrasta poikkeava.
– Yleishyödyllisyys toteutuu tässä tapauksessa jäsenistön etujen turvaamisen kautta. Toiminta on ollut yleistä kaikissa länsimaissa jo vuosikymmeniä, kirjoittaa SK:n Mikko Niemelä uutisanalyysissaan.
Mitä muita vaihtoehtoja ay-liikkeellä on kuin pelata markkinatalouden pelisäännöillä? hän kysyy.
Niinpä.
Lisää kysymyksiä:
Eikö ole järkevää sijoittaa rahat tuottavasti? Myös työntekijöiden edunvalvonassa. Vai olisiko arvostelijoiden mielestä jäsenten kannalta parempi maattaa varoja nollakorkotilillä?
Entä ay-liikkeen huiman massiivinen varallisuus? SK on laskenut sen per capita. Suurimmassa liitossa (Metalli) on rahaa noin 1 500 euroa jäsentä kohti. Eipä sillä herranhuonetta rakenneta.
Se pitää paikkansa, että työmarkkinajärjestöt eivät yleishyödyllisinä yhteisöinä maksa tuotoistaan veroa. Usein keskustelussa tuppaa unohtumaan, että sama koskee myös työnantajapuolen järjestöjä.
Asiaan ei ole tulossa muutosta. Tämän kertoi viimeksi tänään kokoomuksen puheenjohtaja, ei kukaan ay-pomo.
– Ei ole nyt hallituksessa ajankohtainen, valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi keskiviikkona eduskunnassa Demokraatille. Kysyimme ministeri-puheenjohtajalta työmarkkinajärjestöjen asemasta yleishyödyllisinä yhteisöinä.
Kuuleeko samassa ryhmässä istuva Harkimo?
Orpo Demokraatille: Ei ole nyt hallituksessa ajankohtainen.
– Yhteiskunnassa on varmaan tahoja, jotka haluavat musertaa ay-liikettä ja kaapata vallan itselleen. Sitten palataan sopimusyhteiskunnassa hyvinkin pitkälle ajassa taaksepäin, Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo kommentoi tänään Yle Uutisille.
– Varsinkin ne, jotka näitä asioita nostavat esiin, kokevat ammattiyhdistysliikkeen jollain tavalla vihollisena tai haluavat vaikuttaa siihen, että sen toimintaedellytykset heikkenevät, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo samassa jutussa.
Suomalaiset ammattiliitot edustavat reilua kahta miljoonaa palkansaajaa. Jäsenistössä on tiettävästi paljon myös kokoomuslaisia aktiiveja ja puolueen äänestäjiä.
– Koko ammattiyhdistysliike on vanhanaikainen systeemi, Harry Harkimo sanoo. Ilmeisesti myös heille.
Suunnitellulta vaikuttava ammattiyhdystysliikkeen vastainen vyörytys nostaa ilmaan kysymyksen, onko palkansaajan asema todellakin liian vahva nyky-Suomessa?
Työmarkkinajärjestöt eivät yleishyödyllisinä yhteisöinä maksa tuotoistaan veroa. Lisäksi niiden jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.