Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Kalmarin saunasta alkanut saaga päättyy Jyväskylän Paviljonkiin

Puheenjohtajaehdokas Jussi Halla-aho (oik.) ja perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila perussuomalaisten puoluekokouksessa Jyväskylässä

Saarijärveläisessä saunassa syntynyt perussuomalaiset on lauantaina historiansa vakavimman paikan edessä. Kalmarin saunan lauteilla puoluetta perustanut SMP-veteraani Timo Soini lopettaa uransa perussuomalaisten puheenjohtajana.

Kaksikymmentä vuotta puoluejohdossa istunut Soini on ollut virallinen perussuomalainen ja puolueensa ehdoton auktoriteetti. Yksi puhe Jyväskylän Paviljongissa, 75 kilometriä Kalmarin saunasta etelään, ja saaga on ohitse.

Uudeksi puheenjohtajaksi on kaksi mahdollista vaihtoehtoa, molemmat suurin piirtein yhtä todennäköisiä, jyrkän maahanmuuttovastaisena pidetty europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ja hänen salonkikelpoinen nuiva toverinsa kulttuuriministeri Sampo Terho.

Maisterisjätkä-kirjassaan Soini tulkitsi hillinneensä radikaalia, maahanmuuttovastaista liikehdintää ottamalla heidät mukaan perussuomalaisiin. Näin toimiessaan Soini on luonut Suomeen hallituspuolueen, joka on vuoden 2015 eduskuntavaalien tuloksen perusteella maan toiseksi suurin.

Samalla Soini on leikkinyt tulella. Jos Halla-aho valitaan lauantaina puheenjohtajaksi, on mahdollista, että Soini on tullut pian polttaneeksi koko talon.

Puheenjohtaja Halla-aho olisi vaikea pala erityisesti suurten kaupunkien ykköpuolueelle kokoomukselle.

Jyväskylän puoluekokous on merkittävä myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kannalta. Hallitus, jossa perussuomalaiset istuu, voi kaatua. Jussi Halla-aho ei ole ollut varauksettoman innoissaan hallitusyhteistyöstä. Sampo Terho, eliitittömän puolueen “eliitin” ehdokas, olisi turvallisempi vaihtoehto. Myös hän luultavasti vaatisi hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan kiristyksiä. Hän on myös nostanut esiin suomalaista politiikkaa kuohuttaneen vaihtoehdon EU-kansanäänestyksestä.

Puheenjohtaja Halla-aho olisi vaikea pala erityisesti suurten kaupunkien ykköpuolueelle kokoomukselle. Helsingissä kokoomus kamppailee kaupungin herruudesta vihreiden kanssa. Kaupunkiliberaaleille kokoomuslaisille samassa kuvassa Halla-ahon kanssa poseeraava kokoomusjohtaja Orpo olisi todennäköisesti myrkkyä.

Hallituksen kaatuminen jättäisi ikävän sivumaun Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhliin.

Jos hallitus kaatuisi, saattaisi kaatua myös lähihistorian kunnianhimoisin hallintoreformi sote- ja maakuntauudistus. Jo toiseen kertaan kaatuva sote ei ainakaan lisäisi kansalaisten luottamusta poliittiseen päätöksentekoon. Hallituksen kaatuminen jättäisi ikävän sivumaun myös Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhliin.

Uhkat ja mahdollisuudet alkavat toteutua muutaman tunnin kuluessa, kun Jyväskylään kokoontuneet pari tuhatta perussuomalaista aloittaa kokoustamisen. Osanottajamäärä saattaa hätyytellä keskustapuolueen kokousten lukemia. Keskustan on sanottu neljän tuhannen edustajan ennätyksellään olleen Kiinan kommunistisen puolueen kokouksen jälkeen maailman toiseksi suurin puoluekokous.

Jyväskylään on tulossa lämmin päivä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE