Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Lisää säröä Suomi-areenaan

Kirjoittajan mukaan Suomi-areena kaipaisi lisää särmää. Kuva nuorten kansanedustajien paneelista.

On taas se aika heinäkuusta, kun poliitikot, viestintäalan ihmiset, järjestöjyrät ja kaikki muut käyntikorttien jakajat tungeksivat Porin torilla ja raivostuttavat paikallisia autoilijoita tasa-arvoisissa risteyksissä. Käsillä on siis politiikan kesän superviikko eli Suomi-areena. Kuten kansanedustaja Antti Lindtman totesi SDP:n puoluepäivänä, ajatus pitää keskustelutilaisuuksia keskellä kesää huonojen liikenneyhteyksien Porissa tuntui alussa vähintään absurdilta. Nyt tapahtuma on paisunut joka vuosi, ja noussut melkein Pori Jazzeja suositummaksi festariksi.

Tänä vuonna Suomi-areena -otsikoihin ovat päätyneet muun muassa kansanedustajan suusta tullut kakka, pakaran vilkkuminen paneelissa ja kohahduttava yllätysesiintyjä Ulvilasta. Toimittajat ilmoittautuvat pressikeskuksessa cocktail-tilaisuuksien jonotuslistoille ja joillain politrukeilla ilmaisen skumpan tilaisuuksien kiertäminen muistuttaa opiskelijoiden approbatur-pubikierroksia.

Suomi-areena tuo esille maamme pienuuden, mutta toisaalta häivyttää eroavaisuudet pikkutakkimereen

Suomi-areenaa kritisoidaan eliitin Tinderiksi, mutta toisaalta täällä voi lähestyä suoraan asiantuntijoita, virkamiehiä ja kansanedustajia, joita on yrittänyt tavoittaa kuukausikaupalla. Päättäjät eivät pääse pikkukaupungissa kauas, ja on tavallaan liikuttavaa, kuinka kaikki sulahtavat yhtäkkiä samaan kuplaan, jossa kaikki ovat kavereita keskenään.

Suomi-areena tuo esille maamme pienuuden, mutta toisaalta häivyttää eroavaisuudet pikkutakkimereen, jossa kaikki näyttävät samalta. Monissa paneeleissa toistettiin samoja mantroja työttömyydestä ja digitalisaatiosta, mutta uusia ratkaisuja ei juuri keksitty.

Voisiko Suomi-areenassa olla lisää tilaa seitinohuen harmonian rikkomiselle ja erilaisille, massasta erottuville ihmisille, jotka edustavat vaihtoehtoja, alakulttuureja tai vähemmistöjä?  Suomi-areenassa olisi tuhannen taalan paikka antaa ääni myös niille, jotka eivät sitä muuten mediassa saa kuuluviin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE