Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Niin kuivui hillotolppa – “propellipäät” tuhosivat Soinin hallitusunelman

Timo Soinin unelma smp:läisen unohdetun kansan puolueesta, joka nousi Saarijärven saunan lauteilta hallitukseen, on päättynyt. Perussuomalaisten hallituskumppanit kokoomus ja keskusta ovat todenneet, ettei yhteistyö viikonloppuna valitun puheenjohtaja Halla-ahon kanssa ole mahdollista.

Soinille herätys oli karu. Unohdettu kansa ei ollutkaan puoluetelttojen makkaroita syövää, turhautunutta, mutta rehtiä työväkeä. Seassa oli some-natiiveja nuoria miehiä, jotka nostivat perinteiselle julkisuudelle tuntemattoman kielentutkijan ensin kaupunginvaltuustoon, sitten eduskuntaan.

Toisin kuin muiden poliitikkojen Jussi Halla-ahon ei tarvinnut uhrata poliittiseen nousuunsa liiemmin omia varojaan. Hänen ei tarvinnut myöskään taistella julkisesta näkyvyydestä. Blogit ja some-päivitykset riittivät.

Polttoaineena oli maahanmuuttokriittisyydeksi ristitty ilmiö, jonka taustalla on myös useampaan kertaan oikeudessa tuomittua rasismia. Mitä kiihotuspykälän perusteella annettuihin tuomioihin tulee, perussuomalaiset on niiden suhteen tehnyt politiikan Suomen ennätyksen.

Perussuomalaiset on tänään uusi puolue, joka pyrkii kääntämään hallitusyhteistyön päättymisen voitokseen.

Halla-ahon nousun varmistaneissa kirjoituksissa vilisi ilmauksia kuten Afrikan Sarven ihmissaasta ja kuvauksia islamin uskosta ja muslimeista, jotka johtivat tuomioon. Halla-aho antoi blogissaan ymmärtää myös toivovansa turvapaikanhakijoita puolustaneiden naisten tulevan raiskatuiksi.

Timo Soinille tekstit, niiden sävy ja sisältö olivat myrkkyä. Hän yritti kuitata puolueensa käenpojat horisevina propellipäinä, joista voisi kasvattamalla saada puoluekelpoisia. Soini piti heidät mukana, koska tarvitsi heitä menestyäkseen.

Olisi kiinnostavaa tietää missä vaiheessa, jos missään, Soini aavisti, että on käymässä päinvastoin. Kesyyntymisen sijaan nuivat perivät hänen valtakuntansa ja hillotolppien aika on ohi.

Perussuomalaiset on tänään uusi puolue, joka pyrkii kääntämään hallitusyhteistyön päättymisen voitokseen. Pian nähdään millaista kannatuspotentiaalia heille oppositioasemassa löytyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE