Kolumnit
16.11.2025 06:30 ・ Päivitetty: 15.11.2025 10:05
Lopulta meille jää vain aito tyhmyys
Me haluamme nojata tekoälyyn ja kiivetä sen pelastavaan, kylmään syliin.
Lapsuudessa uskoin, että tulevaisuus olisi uskomaton ja upea: robotit tekisivät kaikki tympeät hommat, ilmansaasteita ei olisi ja siellä kauniin raikkaassa ilmassa lentäisivät autot, joista kuuluisi korkeintaan ”putputputput”, maailmassa olisi rauha ja ihmisillä hyvä tahto, tai edes se toinen noista.
Vaikka vain välillä.
Ehkä siellä 1990-luvun lama-ajassa olikin parasta uskoa tulevaisuuden miltei kliiniseen kirkkauteen. Uutiskuvissa markka kellui ja kaljut pukumiehet olivat huolestuneita.
Valitettavasti mikään lapsuuteni tulevaisuuskuvista ei ole käynyt toteen: ei ole minkäänlaista rauhaa, ei lentäviä autoja, ei saasteista puhdistunutta maailmaa, eikä juuri hyvää tahtoakaan. Robotteja meillä on, tavallaan.
Tunnumme nyt elävän samankaltaisessa synkkyyden ytimessä kuin silloin. Maailma on merkillisessä vintturassa, jossa kaikki on kansalaisten syytä: emme käy lounasravintoloissa, osta autoja, asuntoja, osta osta.
Kuka uskaltaa käyttää rahaa, kun tulevaisuus on epävarma niillekin, joilla vielä toistaiseksi on työpaikka?
SIINÄ missä kuluttamista on liian vähän, työttömyyttä on liikaa.
Koska työttömät ovat yhteiskunnassa jostain syystä järjestelmällisesti pahoja, on työttömien tukia entisestään leikattava. Ehkä ne sitten älyävät mennä töihin.
Työttömien määrään ei tietenkään vaikuta se, että leikkaukset ovat vaikuttaneet työllistäviin yrityksiin, vaan syy on ihan jokaisen työttömän oma.
Koska myös työntekijät ovat jostain syystä pahoja ja kai jonkinlainen työnantajan kiusa, pitää irtisanomista tietenkin helpottaa. Tämä jos mikä on omiaan lisäämään ihmisten luottamusta tulevaan!
MEHÄN emme myöskään tee tarpeeksi lapsia, mikä on kai oikeastaan siunaus, kun julkinen terveydenhuolto on ajettu tilanteeseen, jossa ihmiset synnyttävät lapsia tuulikaappeihin ja autoihin maanteiden varsille.
Hoitohenkilökuntaa tarvittaisiin lisää, mutta koska kenelläkään ei ole rahaa, hoitajien määrää pitää vähentää.
Lukutaito heikkenee, luottamus mediaan rapautuu ja tässä tilanteessa on tietenkin järkevää leikata kulttuurista ja mediatalojen irtisanoa toimittajia, joiden työ voidaan paikata kuormittamalla toimituksiin jääviä ja tilkitsemällä aukkoja tekoälyllä.
Se lukee radiouutiset, tarjoaa uutistiivistelmät, pakottautuu käyttämiimme laitteisiin kuin U2 iPhoneen jo vuonna 2014.
Sen sijasta, että robotit hoitaisivat esimerkiksi tiskaamisen, kaupassakäynnin ja muun arkisen tympeän, on meillä tekoäly, jolta ihmiset kysyvät lähikaupan aukioloaikoja, ihmissuhdeneuvoja ja käyttävät sitä terapeuttinaan.
EI OLE yllättävää, ettei ihmisillä ole tutkimusten mukaan uskoa Suomen tulevaisuuteen, eikä liioin ihmiskunnankaan.
Tietenkin me haluamme nojata tekoälyyn ja kiivetä sen pelastavaan, kylmään syliin, kun kaikkialla muualla meitä ympäröi vain ehta, rehevä tyhmyys.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
