Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Kommentti: Paavo räjäytti juhannuspommin – joko pian nähdään Väyxit?

Nyt se tuli. Odotettu tieto siitä, että keskustan kunniapuheenjohtaja ja kansalaispuolueen isä Paavo Väyrynen harkitsee presidenttiehdokkuutta.

Uutiseksi Väyrysen harkinta taipuu huonosti, koska Väyrysen ajatellaan yleisesti harkinneen ehdokkuuttaan päivittäin, koko poliittisen ja mahdollisesti myös sitä edeltävän elämänsä ajan.

Sanakirjassa on opportunismin kohdalla Paavo Väyrysen kuva.

Viimeisin käänne, jonka perusteella uutista saattoi jo pitää varmana, oli Väyrysen ilmoitus, jolla hän veti pois tukensa presidentti Sauli Niinistöltä. Kun ei Niinistö, parhaan on pyyteittä uhrauduttava. Ja Paavohan se taas olikin. Jos yllätyitte, antakaa lääkärin tutkia poliittinen muistinne.

Kun keskustan ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen kirjoitti Väyrysen vallan tavoittelusta kirjan, liki 800-sivuiselle teokselle kertyi painoa yli kilo. Vähempi ei olisi Väyrysen valtakuntaan riittänytKorhosen mukaan poliittiselle uralle pyrkineellä nuorella Väyrysellä on luultavasti hallussaan pikku-Fiatilla ajon maailmanennätys.

Todella pätevät ihmiset ovat todella päteviä ennen muuta omasta mielestään. Väyrynen on heitä pätevämpi.

Ajourakka johtuu paitsi Lapin vaalipiirin pitkistä etäisyyksistä myös Väyrysen halusta vaikuttaa yhteisiin asioihin. Halun liekki palaa puhtaana ja niin kuumana, että jos se tahtomisesta olisi kiinni, Paavo olisi jo polttoleikannut itsensä presidentin panssarimersun takapenkille.

Lisää aiheesta

Taustalla on usko omaan asiaan. Todella pätevät ihmiset ovat todella päteviä ennen muuta omasta mielestään. Väyrynen on heitä pätevämpi.

Paavo on poliittinen trickster, omituisilla älynlahjoilla varusteltu peluri, jonka seuraavaa siirtoa olisi vaikea ennakoida, ellei tietäisi sen liittyvän tavalla tai toisella seuraaviin presidentinvaaleihin.

Kun keskusta tuomitsi pikaoikeudenkäynnillä presidenttiehdokkaaksi Matti Vanhasen, oli ajankysymys milloin Paavo tulee mutkassa rinnalle.

Työnsä touhussa Väyrynen on tarvittaessa kreikkalaisille kreikkalainen. Viime presidentinvaaleissa hän oli ironia-Paavo, joka suhtautui presidenttikampanjaansa leikillisenä kuningashaaveena. Jos joku kuvitteli mukikaupan olevan huumoria, hän erehtyi.

Väyrynen on käsitellyt takavuosien poliittisia pettymyksiään myös tekemällä näytelmiä edesmenneistä presidenteistä. Ensin Kekkosesta ja nyt Mauno Koivistosta. Kekkosta kolmikymppisenä ministeriuransa aloittanut Väyrynen näytteli itse, kuinkas muuten.

Kun emopuolue keskusta veti maton Väyrysen alta ja tuomitsi pikaoikeudenkäynnillä presidenttiehdokkaaksi Matti Vanhasen, oli ajankysymys milloin Paavo tulee mutkassa rinnalle. Keskustalle kunniapuheenjohtaja Väyrysen ehdokkuus on kiusallinen asia.

Maailma on nähnyt poliittisia minivallankumouksia, jotka ovat uhmanneet mielipidemittauksia. Ensin oli brexit, sitten Trump. Joko nyt nähdään Väyxit?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE