Englanniksi laulavalla suomalaisella Mikko Joensuulla ja suomeksi laulavalla ruotsinsuomalaisella Markus Krunegårdilla oli livenä lopulta melko vähän yhteisiä nimittäjiä, vaikka levyjensä perusteella heitä saattoikin yrittää tunkea samaan sing/song-fakkiin. Huvilassa Joensuu kuusihenkisine bändeineen tarjoili etupäässä monumentaalisia rock-sinfonioita, ja Krunegård taas pysytteli lähempänä sitä oletettua sångare-låtskrivare -genreä, vaikka ihan reipassointinen bändi hänelläkin oli matkassa.

Miehiä erotti vahvasti myös lavapresenssi. Joensuu oli vähissä spiikeissään lähinnä ujon hämmentynyt, Krunegård taas avoin ja retee seuramies, joka sydän auki kertoi taustoistaan ja elämästään linjalla Norrköping-Pello.

VIIME VUONNA ilmestynyt albumi Long Ark oli Mikko Joensuun setin vankka kivijalka, vaikka runsaasti ammennettavaa olisi ollut Teosto-palkitusta Amen-levytrilogiastakin. Nyt siltä kuultiin vain Amen 2:lta löytyvä hyvin tähän suurisointiseen livesettiin solahtanut Drop Me Down.

Mikko Joensuu teki Amen-trilogialla pesäeroa lapsuuteensa, jota leimasi niin sanotun karismaattisen helluntailaisuuden ahdas ilmapiiri. Nykyisin ateistiksi itseään kutsuvan Joensuun lauluissa kuulee silti yhä gospeliaanisia sävyjä, ja Huvilassa uusimmat biisit kasvoivat kahden lyömäsoittajan, kahden kosketinsoittajan kahden kitaran ja basson instrumentaatiolla messuiksi, joita voisi esittää vaikka neworleansilaisissa hautajaissaatossa. Ei hengellistä, mutta henkevää musaa.

NORRKÖPINGISSÄ vuonna 1979 syntynyt suomalaisen äidin ja ruotsalaisen isän jälkikasvu Markus Krunegård on tehnyt kotimaassaan Ruotsissa kohtalaisen isosti noteerattua musiikkiakohta jo neljännesvuosisadan ajan, ensin bändivirityksissä, sitten sooloartistina. Täällä itänaapurissa Krunegård huomattiin vasta viime vuonna, kun hän julkaisi yhdeksännen ja samalla ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa Nokia & Ericsson, joka jo nimellään kertoo siitä, mistä moni sen biisikin: elämästä kahden maan ja kielen välissä.

Markus Krunegård viihtyi ja viihdytti Huvilassa.

Krunegärdin äidinkieli on siis ruotsi, mutta Pellossa Tornionjokilaaksossa syntyneen äidin kieli suomi, jonka Markus itse myös hyvin hallitsee pienellä meänkielen aksentilla sävytettynä.

Huvilan setissä kuultu laulu Hyvää yötä Pellonkylä kertoi hirtehisen hauskasti Krunegårdin suomalaisjuurista, ja vielä hauskempi oli polveileva välispiikki – todellakin biisin säkeistöjen välissä posotettu – Pellon ja Ruotsin-puolen Pajalan välisestä “Poikkinainti”-traditosta.

Vähän epätasaisen Nokia & Ericsson -albumin sisältö tuli Huvilassa soitettua käytännössä läpi. Joukossa oli muutampia löysempiä popiskelmiä, kuten Ihana ihmeellinen ihminen ja Lentoon, mutta vauhti kiihtyi ja musiikki tanakoitui loppua kohden, ja setin loppuu vedetty biisikolmikko Miss Joensuu– Maybe/Mayday – Suomi-Ruotsi 0-0 viimeistään villitsi ei ihan täpötäyden Huvilan. Tuo 0-0 -biisi kiteyttää hyvin Krunegårdin pohdintaa paikastaan naarmuja saaneissa pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa: “Suomi-Ruotsi nolla-nolla, mitt emellan, tää on mitä ollaan.”

Juhlaviikkokeikka viestitti samaa, mitä on kuulunut Krunegårdin muutamilta viime kesän festari- ja klubikeikoilta Suomessa: vuorovaikutus meikäläisten yleisöjen ja artistin välillä todella toimii.

Torstain Huvilaillan varsinainen erityskuriositeetti oli se, että Markus Krunegärd on kertonut nimenneensä Miss Joensuu -hittinsä Mikko Joensuun tuotannon innoittamana. Vastaako suomalainen? Kuulemmeko tulevilla levyillään ehkä Norrköping-, Pello- tai poikkinaintiaiheisen kappaleen? Markusevangeliet on jo varattu, sillä se oli Krunegårdin esikoissooloalbumin nimi.