Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

Koronakevään aikana soitettiin aiempaa ahkerammin nettipuheluja – etätyötä tekevien määrä kasvoi melko maltillisesti

Istock
Netin puhe- ja videopalvelujen käyttö ylestyi koronakevään aikana.

Suomalaisista yli puolet käyttää viikottain internetin puhe- ja videopalveluja, selviää liikenne- ja viestintävirasto Traficomin teettämästä kuluttajatutkimuksesta.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Traficomin mukaan suomalaisten rajoitettua lähikontakteja ja niihin liittyvää vuorovaikutusta kevään aikana, on erityisesti ääni- ja videopuhelujen soittaminen Teamsin, Skypen ja WhatsAppin kaltaisilla sovelluksilla yleistynyt huomattavasti. Puhe- ja videopalvelujen käyttö kasvoi viime keväästä 16 prosenttiyksikköä.

Toiseksi eniten on yleistynyt pikaviestien lähettäminen. Pikaviestimillä, kuten WhatsApp ja Facebook Messenger -sovelluksilla, viestejä lähetti viikottain 82 prosenttia suomalaisista. Kasvua oli viime vuoteen verrattuna viisi prosenttiyksikköä.

Viikottain etätyötä nettiyhteyden välityksellä tekevien osuus kasvoi viime vuoden keväästä kuudella prosentilla. Etäopiskelijoiden osuus taas kasvoi neljä prosenttiyksikköä.

– Etätyötä tekevien määrä kasvoi siis melko maltillisesti, vaikka etätyön määrä sitä tekevillä onkin saattanut moninkertaistua, sanoo Traficomin asiantuntija Marja Heinonen tiedotteessa.

Suomalaisista kotitalouksista noin 90 prosentilla oli käytössä matkaviestinverkon nettiyhteys. Kiinteä nettiyhteys oli kotona käytössä noin puolella suomalaisista.

Traficomin IROReasearch Oy:llä teettämään tutkimukseen haastateltiin puhelimitse huhti-kesäkuussa kahtatuhatta suomalaista, jotka olivat iältään vähintään 15-vuotiaita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
22.9.2020
Ministeri Kiuru sanoo suoraan Demokraatille: ”Kyllä tämä tilanne on erittäin huolestuttava”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE