Suomi on maailmanlaajuisesti ollut koronan torjunnan mallimaa. Saamme kiittää etuoikeudestamme sijaintia Pohjolan perukoilla, harvaan asuttua maatamme, kuuliaista kansanluonnettamme, tehokasta terveydenhuollon systeemiämme sekä tietysti tehokkaasti toiminutta hallitusta. Väkisinkin tulee mietittyä, millaista olisi elää tiheissä väestön keskittymissä keskellä Eurooppaa tai esimerkiksi Etelä-Amerikkaa, jossa pandemian torjuntatoimet ovat tehottomia tai jäävät kansalaisilta noudattamatta.

Vaikka media ja kahvipöytäkeskustelut täyttyvät valitusvirsistä ja meidänkin koronatoimiamme kritisoidaan kaikkialla, tilanne ei ole tasa-arvoinen myöskään Suomen rajojen sisällä. Täällä Etelä-Pohjanmaalla on saatu elää varsin turvassa koko ajan, vaikka pelko tulevasta onkin ollut jatkuvasti läsnä. Lapuallakin on suljettu kouluja ja rajoitettu muun muassa vapaa-ajan toimintoja. Silti asemamme on meillä ja monella muulla Suomen pitäjällä etuoikeutettu.

Suomessakin on raportoitu taudin nopeaa leviämistä maahanmuuttajayhteisöissä tai hoitokodeissa. Vaikka tunteekin empatiaa muiden puolesta, on helpompi seurata paikoin lohdutontakin uutisointia, kun on perusterve ja kolmissakymmenissä oleva nuori perheellinen aikuinen. Lapset ovat nykytiedon mukaan suhteellisen turvassa, vaikka oleskelevatkin päivät vieri vieressä päiväkodissa ja koulussa. Pelko iäkkäämpien läheisten tilanteesta tai yksinään elävien tuttavien jaksamisesta on jatkuvasti olemassa, mutta tilanteeseen on helpompi suhtautua, kun viikatemies ei ole ihan heti koputtelemassa omaan kotioveen.

Koronatilanteessa tuntuu unohtuneen, että Suomi oli jo ennen pandemiaa varsin kahtiajakautunut maa. Sosioekonomiset haasteet ovat kasaantuneet alueittain ja synnyttäneet köyhyyden, syrjäytymisen, eriarvoisuuden ja pahoinvoinnin pysyvän uhan. Lisäksi julkisessa keskustelussa on viime vuosina esiintynyt paljon tapauksia, jossa yksilöt kokevat häirintää, syrjimistä ja kiusaamista ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai uskontoon liittyen. Meneillään oleva kriisi iskee lujaa suurelta osin juuri näihin väestöryhmiin, jotka olivat jo ennen koronaa heikossa asemassa. Siksi kriisin kohtaaminen valkoihoisena, nuorena, perusterveenä ydinperheen äitinä on syytä tehdä kiitollisuutta tuntien.

Kun virus joskus selätetään, lähdetään rakentamaan uutta, parempaa ja vahvempaa Suomea. Ja meidän, koronakriisin hyötyjien, on silloin kannettava vastuumme.

Kirjoittaja on erityisopettaja, rehtori ja neljän lapsen äiti Lapualta.