Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

10.12.2021 12:33 ・ Päivitetty: 10.12.2021 12:34

Koronan jälkihoitoa, väyläverkon parantamista, osaamisen edistämistä… – valiokunta lisäsi budjettiin menoja noin 40 miljoonan euron edestä

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä valtion ensi vuoden talousarvioesityksestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Talousarvion loppusumma on noin 65 miljardia euroa. Budjetti on noin seitsemän miljardia euroa alijäämäinen, mikä on tarkoitus kattaa lisävelanotolla.

Valtiovarainvaliokunta lisäsi budjettiin menoja noin 40 miljoonan euron edestä. Lisämenoilla pyritään muun muassa tukemaan koronan jälkihoitoa, parantamaan väyläverkon kuntoa sekä edistämään osaamista ja kansalaisjärjestöjen toimintaa.

Liikenneturvallisuutta, elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja pyöräilyä parantaviin väylähankkeisiin osoitetaan noin 19 miljoonan euron lisäys.

Oppimisen ja kulttuurin edistäminen sai lisärahaa noin 10 miljoonaa euroa sekä ympäristönhoito ja luontokohteiden ylläpito 2,7 miljoonaa euroa.

Valiokunnan mukaan julkisen talouden isoimmat riskit liittyvät yhä yleiseen talouskehitykseen. Valiokunta toteaa mietinnössään, että epävarmuus on jälleen viime viikkoina lisääntynyt muun muassa koronatapausten määrän kasvun sekä uuden virusmuunnoksen myötä.

Valiokunta on tyytyväinen siihen, että hallituksen talouspolitiikka oli koronakriisin ja sitä seuranneen taantuman aikana nopeaa, etupainotteista ja voimakkaasti elvyttävää. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena, että hallituksen linjaamilla toimilla vauhditetaan taloudellista aktiviteettia myös ensi vuonna.

-  Lisäksi on edelleen varauduttava tukitoimien lisäämiseen, mikäli koronatilanne pitkittyy ja vaikeutuu, mietinnössä sanotaan.

Valtiovarainvaliokunnan mietintöön jätettiin kolme vastalausetta. Oppositiopuolueiden perussuomalaisten, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien edustajat jättivät vastalauseensa mietintöön.

Mietinnön käsittely täysistunnossa alkaa ensi viikolla. Tavoitteena on, että eduskunta hyväksyy talousarvion lopullisesti vielä ennen joulua.

Sopimus junien ostoliikenteestä on tarkoitus allekirjoittaa ensi vuoden alussa.

Valtiovarainvaliokunta hyväksyi budjettimietinnössään rahoitusvaltuuden, joka on edellytyksenä uudelle sopimukselle matkustajajunien ostoliikenteestä.

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) kertoi perjantaina, että se on päässyt rautatieyhtiö VR:n kanssa alustavaan neuvottelutulokseen junien ostoliikenteestä. Sopimus kattaisi vuodet 2022-2030.

Uusi sopimus koskee Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen lähijunavuoroja, säännöllistä Lapin yöjunaliikennettä, sähköistämättömien rataosien kiskobussiliikennettä sekä yksittäisiä intercity- ja Pendolino-vuoroja.

Valtion maksama liikennöintikorvaus sopimuskaudella 2022-2030 olisi enintään noin 314 miljoonaa euroa. Vuosittainen lisärahoitus olisi siten enintään 2,7 miljoonaa euroa.

LVM:n mukaan pitkittynyt koronakriisi on vähentänyt matkustajaliikenteen kysyntää ja kasvattanut julkisen tuen tarvetta.

Sopimus junien ostoliikenteestä on tarkoitus allekirjoittaa ensi vuoden alussa. Nyt voimassa olevan sopimuksen mukaisten junavuorojen liikennöinti jatkuu siihen asti ilman katkoja

Ministeriön mukaan uuteen ostoliikennesopimukseen sisältyy mahdollisuus laajentaa palvelutarjontaa myöhemmin. Alueiden kanssa jatketaan keskusteluja junaliikenteen kehittämismahdollisuuksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU