Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Talous

Koronan seuraus: valtaosa yrityksistä on muuttanut pysyvästi toimintaansa – työvoimapula leikkaa kuitenkin kasvua

iStock

Valtaosa yrityksistä on uusiutunut ja muuttanut pysyvästi toimintaansa koronan vuoksi, ilmenee Suomen Teollisuussijoituksen (Tesi) tutkimuksesta. Sen mukaan pienet ja keskisuuret yritykset ovat lähdössä myönteisin kasvuodotuksin uuteen vuoteen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työvoimapula leikkaa kuitenkin kasvua ja on jo lähes 30 prosentille yrityksistä este normaalitoiminnalle. Ongelmana on myös materiaalien ja raaka-aineiden saatavuus, sillä korona aiheuttaa edelleen laajoja häiriöitä toimitusketjuissa.

Suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten kasvuodotukset johtuvat maailmantalouden yleisestä kasvusta.

-  Erityisen vahvaa kasvuhakuisuus on pääomasijoitetuissa yrityksissä, ja niissä myös investointien kasvuodotukset ovat korkeimmalla, kertoo Tesin toimitusjohtaja Jan Sasse tiedotteessa.

Toimialoista kasvuhakuisuus on erityisen suurta informaatio- ja viestintäalalla sekä teollisuudessa. Kasvuhakuisuus näkyy myös investoinneissa sekä tutkimus- ja kehitystoiminnassa.

Kaksi kolmannesta yrityksistä on kasvuhakuisia

Tesin tutkimuksen mukaan kasvuhakuisia on lähes kaksi kolmasosaa kaikista yrityksistä. Pääomasijoituksia saaneista yrityksistä peräti 95 prosenttia on kasvuhakuisia. Investointien kasvua ennakoi yli kolmannes yrityksistä.

Työvoimapulasta kärsii 58 prosenttia kaikista ja 69 prosenttia pääomasijoitetuista yrityksistä. Työvoimapula on yli neljännekselle normaalitason ylläpitämisen este ja kolmelle neljäsosalle kasvun este.

Suomen Teollisuussijoitus on valtion omistama pääomasijoitusyhtiö. Taloustutkimuksella teetettyyn kyselyyn osallistui lähes 1  600 yritystä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE