Eikä mitään hätää, jos asiasta järkytytään, sillä kaiken saa anteeksi, kun vain ilmoittaa, että “huumoriahan tämä vain on”. Ja oikean käden lapasta erehdyttävästi muistuttava pääministerimme siunaa kumppaniensa toimet vilpittömiksi.

Niitä 17 000 köyhyyteen syöksyvää lasta, itsestä riippumattomista syistä työttömäksi tai lomautetuksi joutuneita perheenisiä ja -äitejä, sairaanhoitajaksi kouluttautumisesta haaveilleita lähihoitajia tai tavallisia, matalapalkka-aloilla työskenteleviä asumistuen saajia tuskin naurattaa Riikan ja kumppanien kylmääkin kylmempi “huumori”. Kokoomus sen sijaan myhäilee partaansa ja säilyttää jälleen asemansa puolueena, joka kuorii kermat päältä kaikessa hiljaisuudessa.

Politiikan ja hyvinvointiyhteiskunnan perustana on laaja ymmärrys erilaisista ihmisistä ja erilaisten elämänmuutosten vaikutuksista heidän tilanteisiinsa. Oletusarvoisesti ylimpien päättäjien olisi hyvä osata asettua toisen ihmisen asemaan ja kuvitella, millaista olisi elää ja taistella päivästä toiseen täysin erilaisilla korteilla, kuin itselle on jaettu.

Mitä jos ei olisikaan itsestään selvää, että on työtä, johon mennä tai työkykyä, jolla sitä tehdä? Tai mitä jos työstä saatu palkka ei riitä elämiseen, eikä voikaan syödä joka päivä?

Vaaleja edeltävissä hallituspuolueiden ehdokkaiden puheissa vilisi ymmärrystä vaikeimpiinkin elämäntilanteisiin. Suorastaan kieltäydyttiin tekemästä heikennyksiä ja poseerattiin kuvissa lapsien, ikäihmisten ja köyhien kanssa.

Alle vuosi aikaa vaaleista ja yksi yhteiskunnan heikompi ryhmä kerrallaan on hallituksen toimesta heitetty junan alle. Samalla rikkaampien tuloveroa keventäen.

Työmarkkinat ovat kaaoksessa. Työttömiä on enemmän kuin viime vaalikaudella. Yrityksiä on haettu konkurssiin enemmän kuin vuoden 2009 talouskriisin aikaan.

Moni suomalainen karsii kaikesta ylimääräisestä ja tarpeellisestakin tiukentuvassa tilanteessa. Mielenterveysongelmien määrä jatkaa kasvuaan, oppimistulokset heikentyvät. Hallitus ei peräänny tavoitteissaan, vaikka näkymät ja arviot vaikutuksista antavat synkkää dataa päätösten seurauksista.

Otetaan hyppäys tavalliseen keskiviikkoaamuun: minä itken autossa työpaikkani parkkipaikalla, kun tajuan, että jatko-opintoni jäävät luultavasti haaveeksi aikuiskoulutustuen lopettamisen vuoksi, koska en enää yksinkertaisesti jaksa opiskella suurperheellisenä itselleni tutkintoa jälleen kahta työtä tehden.

Ja kun itkun makuun kerran päästiin, niin samalla itken myös kyyneleitä niiden puolesta, joihin hallituksen toimet iskevät huomattavasti pahemmin ja kovemmin. Sellaista on empatia ja vaikka Riikka Purra muuta väittääkin, ei politiikkaa voi tehdä ilman sitä.

Minulla onkin vain yksi viesti hallitukselle: Lakatkaa teeskentelemästä! Sanokaa suoraan, että teitä ei kiinnosta, miten heikommille käy. Kertokaa kiemurtelematta ja suoraan aikeenne ja antakaa suomalaisten sitten päättää, onko mandaattinne yhä “vahva”.

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Ähtäristä.