Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kritiikki vaikutti: entisestään kyykyttävä aktiivimalli 2 meneekin ihan uusille jengoille?

Hallituksen omaehtoisen työnhaun malli eli niin sanottu aktiivimalli kakkonen on edelleen valmistelussa ja tulee eduskuntaan aikaisintaan syksyllä. STT:n tietojen mukaan malli on muuttunut alkuperäisestä niin paljon, että se menee uudelle lausuntokierrokselle kesän aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mallin ensimmäinen versio sai edellisellä lausuntokierroksella runsaasti kritiikkiä ja hallitus päättikin huhtikuun kehysriihessä pistää esityksen jatkoselvitykseen.

Malli olisi velvoittanut työttömät hakemaan vähintään yhtä työpaikkaa viikossa välttääkseen 60 päivän karenssin. Työtön olisi ilmoittanut aktiivisuudestaan työvoimaviranomaisen verkkopalvelussa vähintään kerran viikossa. Työnhaun aktiivisuutta olisi arvioitu 12 viikon tarkastelujaksoissa.

Lausunnoissa mallia pidettiin muun muassa liian tulkinnanvaraisena ja epäselvänä. Sen arveltiin myös kuormittavan merkittävästi virkailijoita ja työnantajia, jos työhakemuksia olisi tehty ainoastaan säädöksen täyttymisen ja sanktioiden välttämisen takia.

STT:n tietojen mukaan esimerkiksi karenssijärjestelmään on uudessa mallissa tehty muutoksia. Ehtoja on selkeästi muokattu lausuntokierroksen kritiikin perusteella.

Kehysriihen päätökset syksyllä eduskunnan käsittelyyn.

Aiemmin keväällä työministeri Jari Lindström (sin.) sanoi, että omaehtoisen työnhaun malli tuodaan eduskuntaan ennen kesää. Malli lähti lausuntokierrokselle jo viime vuoden keväällä. Eduskuntaa on kevään aikana ruuhkauttanut sote- ja maakuntauudistuksen käsittely.

Lisää aiheesta

Työ- ja elinkeinoministeriön on tarkoitus saada kesäkuussa lausunnoille myös kovaa arvostelua herättäneet alle 30-vuotiaiden työttömien työsopimusten määräaikaisperusteiden muuttaminen ja pieniä yrityksiä koskeva yksilöllisen irtisanomisen kriteereiden keventäminen.

Niidenkin on määrä tulla syksyllä eduskunnan käsittelyyn. Hallitus päätti näistä keinoista kevään kehysriihessä, vaikka Lindström on suhtautunut muutoksiin vastahakoisesti.

STT–SANNA NIKULA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE