Politiikka

”Kuinka näin pääsi käymään?” – Paavo Väyrynen syyttää Laura Huhtasaarta ja ”Kike” Elomaata

Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen arvostelee perussuomalaisten kansanedustajia Laura Huhtasaarta ja Ritva Elomaata. Väyrynen muistuttaa tehneensä kansalaisaloitteen vuonna 2015 kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Väyrynen kokee, että ps-edustajat ovat käätäneet kelkkansa.

Väyrynen kirjoittaa blogissaan, että terävimpiä puheenvuoroja asian lähetekeskustelussa eduskunnassa käyttivät perussuomalaisten Simon Elo, Elomaa ja Huhtasaari. Syksyllä 2016 perustuslakivaliokunta aloitti valiokuntaneuvos Matti Marttusen laatiman mietintöluonnoksen käsittelemisen.

”Marraskuun lopulla valiokunta yllättäen päätti, että mietintöä ei laaditakaan. Minulle kerrotun mukaan perussuomalaiset jäsenet ajoivat innokkaimmin aloitteen hautaamista valiokuntaan.”

”Ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja kuitenkin lähes kaikki perussuomalaisten eduskuntaryhmään valitut ehdokkaat olivat Ylen vaalikoneessa olleet sitä mieltä, että Suomen olisi parempi olla euroalueen ulkopuolella. Ja jo ennen eduskuntakäsittelyn aloittamista sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho lupasivat, että puolueen kansanedustajilla on eduskuntakäsittelyssä vapaat kädet.

Väyrynen kysyy, voisivatkohan hallitusvastuusta vapautuneet Huhtasaari ja Elomaa kertoa, kuinka näin pääsi käymään? Miksi petitte meidän kansalaisaloitteen allekirjoittaneiden luottamuksen?”

Väyrysen mielestä kysymys Suomen jäsenyydestä euroalueessa on juuri nyt polttavan ajankohtainen.

”Euroopan komissio on tehnyt ehdotuksia taloudellisen yhteisvastuun lisäämiseksi euroalueella ja sen kehittämiseksi ylikansallisen liittovaltion suuntaan. Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron on antanut niille täyden tukensa. Yleisesti odotetaan, että Ranska ja Saksa ryhtyvät viemään komission ehdotuksia eteenpäin.”

Väyrysen mukaan komission ehdotukset ovat täydellisessä ristiriidassa Suomen nykyisen hallituksen ohjelman kanssa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat