Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Kuka maksaa palkan? – Lakko voi sulkea työpaikan vaikka ei olisi lakossa

Toimituksen kommentit

Heikki Sihto

Kirjoittaja on Demokraatin toimituspäällikkö

Ensi maanantaina alkava kahden viikon poliittinen lakko kohdistuu erityisesti Suomen tavaraliikenteeseen, mutta vaikuttaa nopeasti myös aloihin, joiden työntekijät eivät ole lakossa mukana.

Heikki Sihto

Demokraatti

Tuotantovaikeuksia voi aiheutua esimerkiksi raaka-aineiden loppumisesta tai varastojen täyttymisestä. Esimerkiksi joissain paperitehtaissa voivat varastot täyttyä jo ensi viikolla.

Edessä voi olla mielenkiintoinen juridinen vääntö siitä, miten toimitaan, jos toisella alalla oleva poliittinen lakko sulkee lakon ulkopuolella olevan työpaikan. Lähtökohta on, että työnantajalla pitäisi tällaisessa tilanteessa olla seitsemän vuorokauden palkanmaksuvelvollisuus, jonka jälkeen työntekijä saisi työttömyyskorvausta ilman karenssia.

Maanantaina alkavan poliittisen lakon tulkinta voi kuitenkin osoittautua vaikeaksi, jos työnantajat tulkitsevat, että heillä ei olisi velvollisuutta maksaa palkkaa siltä seitsemältä päivältä, minä tuotanto seisoo.

Tulkintaa voi aiheuttaa myös se, missä vaiheessa ja millä syillä tuotanto mahdollisesti lopetetaan.

DEMOKRAATTI soitti kahdelle työlainsäädäntöön perehtyneelle oikeusoppineelle. Kumpikaan ei halunnut suoraan ottaa kantaa kyseiseen tapaukseen.

Näkemys oli, että asiaa mahdollisesti vielä ratkotaan työtuomioistuimessa, sillä oikeuskäytännössä ei ole mallia vastaaville tapauksille.

Lisää aiheesta

Ongelmalliseksi oikeusoppineet näkivät myös sen, voidaanko maanantaina alkava poliittinen lakko tulkita sellaiseksi, että sillä on välillinen vaikutus, riippuvuussuhde, myös niiden alojen työehtosopimuksiin tai työoloihin, joiden työntekijät eivät ole lakossa itse mukana.

SAK:n ammattiliitoista tällä tietoa ensi maanantaina alkavassa poliittisessa lakossa ovat mukana Teollisuusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ja Sähköliitto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE