Kolumnit
23.2.2016 22:03 ・ Päivitetty: 18.3.2016 08:42
Kummastelen – kulujen säästäminen lähes jumalaisia tavoitteita
”On monta ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa”, laulavat lapset avoimin mielin ja kirkkain silmin. Tuskin tahraan lopullisesti jo kolhiintunutta imagoani, kun elämää jo pitkän pätkän nähneenä ukkona hyräilen täysin sydämin lapsikuoron mukana.
On todellakin monta kulkijan kummastusta herättävää juttua nykyisessä vauhtisokeassa menossa.
Ihmettelen valtion tuottavan omaisuuden harkitsematonta myyntiä, TTIP-sopimuksen ajamista kuin käärmettä salaojaputkeen, maakuntahallinnon ja soten pakkoavioliittoa, kilpailukykypaketiksi ristittyjä sanktiolakeja, halpoja heittoja nakerre… ei ku rakenneuudistuksista ja muuta onttoa sanaretoriikkaa. Jo Harri Holkerin sinipunakabinetti julistautui hallitun rakenneuudistuksen hallitukseksi.
Ällistelen, miten suomalaiset eivät osaa myydä ja markkinoida tuotteitaan, kuten esimerkiksi ruotsalaiset tai saksalaiset. Kummastelen, että saneeraus ja kulujen säästäminen ovat liki jumalaisia tavoitteita. Eikö viisaampaa olisi sijoittaa tulevaisuuteen ja korkean koulutukseen, pitää taloudellista aktiviteettia yllä, suunnata uuteen sekä tehostaa myyntiä ja markkinointia?
Oudoksun, että valittaminen on maan tapa. Voi voi voi!
Päivittelen voittojen siirtämistä veroparatiiseihin, poliittisen vastuun vähäisyyttä ja taloudellisen vallan epädemokraattisuutta.
Vierastan sitä päällekäypää arvostelua, jonka presidentti Sauli Niinistön maahanmuuttopuhe eduskunnan avajaisissa sai osakseen. Ei kai presidentin odotettu pitävän ajankohtaishistoriallista ylätason peruskurssia Suomen ulkopoliittisesta ja geopoliittisesta asemasta sekä hyvistä naapuruussuhteista? Ehkä olisi pitänyt pitää.
”Älä sinä ihminen hermostu, ihmettele vaan”, Veikko Lavi rallatti kupletissaan. Noudatan kuplettilaulajan ohjeita.
Suuntaan pappatarmoni valtakunnan tilan kommentointia vähäisempiin, minulle ajankohtaisempiin ja mieluisampiin juttuihin, joilla vetreytän harmaita aivosolujani. Treenaan vähäpätöistä luovaa ajatteluani ja toivottavasti ehkäisen lopullista höppänöitymistäni. Kurssitan itseäni dekkarin, draaman ja novellien raapustajaksi. Riemuitsen kuin lapsi oppiessani uutta kirjoittamisen teorian ja käytännön hallitsevilta opettajiltani. Nämä ovat minua monta vuosikymmentä nuorempia ja osaavampia.
Yksi pulma harrastukseni jatkolla on: Dekkarikyhäelmäni alku on niin hiuksia pystyyn nostattava ja selkäpiitä karmiva, että hirvittää.
Uskallankohan kirjoittaa sen loppuun?
Vai keskittyisinkö pusaamaan hyväntahtoisia lyhyen proosan tekeleitäni pöytälaatikkooni eli muistitikulle? Itseni iloksi.
Pappakin nuortuu kuin lapsi leikkiessään.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.