Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Kumpula-Natri: ”Ihmisiä on hyvä kuulla eri tavoin vaalien välilläkin” – EU kutsuu kansalaiset mukaan tulevaisuustyöhön

Lehtikuva / Mikko Stig

EU on käynnistämässä Euroopan parlamentin johdolla tulevaisuuskonferenssin toukokuussa ja kutsuu eurooppalaisia mukaan EU:n tulevaisuustyöhön.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on ollut mukana valmistelemassa konferenssia parlamentin perussopimus- ja tulevaisuusvaliokunnassa. Hän muistuttaa eurooppalaisten osoittaneen kasvavaa mielenkiintoa EU-asioihin eurovaaleissa. Vaaleissa äänesti yli 200 miljoona kansalaista ja äänestysprosentti nousi erityisesti nuorten kasvaneen äänestysinnon myötä.

– On tärkeää, ettei Euroopan tulevaisuutta suunnitella suljettujen ovien takana, vaan yhteisistä päämääristä keskustellaan ja sovitaan avoimin ovin ja virallisen kaavan mukaan, Kumpula-Natri sanoi parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa eilen.

Kumpula-Natri totesi uskovansa, että moni haluaisi Euroopan olevan vahvempi toimija turvallisuuden ja ulkopolitiikan saralla.

– Monia kiinnostaa vahva sitoutuminen ilmastonmuutokseen ja moni rakastaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja inhoaa veronkiertoa. Aiheita ei rajoiteta etukäteen, mutta eurovaalien yhteydessä käyty kärkiehdokasmenettely tulee selkiyttää hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja, hän linjasi.

– Ihmisiä on hyvä kuulla eri tavoin vaalien välilläkin. Kansalaiset voisivat nostaa myös käytännöllisiä asioita esiin, jotka helpottaisivat heidän arkeaan. Nykyisin liian usein esimerkiksi yhteisen eurooppalaisen lainsäädännön puuttuminen estää sen.

Kansalaisten foorumissa tekemiä esityksiä otetaan konferenssin täysistuntoon.

Europarlamentti äänesti keskiviikkona kannastaan esitykseen Euroopan tulevaisuuskonferenssin toteuttamisesta parlamentin perussopimus- ja tulevaisuusvaliokunnan esityksen pohjalta. Parlamentti esittää, että eri puolilla EU:ta järjestettäisiin aihekohtaisia kansalaisfoorumeita.

Kussakin keskustelufoorumissa olisi 200-300 eri ikäisiä ja eri taustaisia osallistujaa, ja vähintään kolme kansalaista jokaisesta jäsenmaasta. Lisäksi nuorille järjestetään erikseen omat fooruminsa.

– Ensin kuullaan kansalaisia. Kansalaisten foorumissa tekemiä esityksiä ja ajatuksia otetaan konferenssin täysistuntoon. Täysistuntoon nimetään meppejä, kansanedustajia ja ministereitä jäsenmaista, vastaavat komissaarit sekä alueidenkomitean ja talous- ja sosiaalikomitean edustajat, Kumpula-Natri kertaa.

Seuraavaksi parlamentti neuvottelee kannastaan Euroopan komission ja jäsenmaiden hallitusten kanssa. Konferenssin on tarkoitus käynnistyä Eurooppa-päivänä 9.5.2020 ja sen on tarkoitus kestää kaksi vuotta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
25.9.2020
Tänään kuultiin murheellista tietoa koronarokotteen aikataulusta – THL:n ylilääkäri torppaa nyt väitteen Demokraatille
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE