Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kumpula-Natri kärkijoukossa EU-listauksessa: “Ilahduttavaa, että työni huomioidaan ja naama näkyy kovassa joukossa”

Jukka-Pekka Flander / SDP
SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri.

Tunnettu EU-sivusto EU Matrix rankkasi jälleen, jo 15. kertaa vaikutusvaltaisimpia europarlamentaarikkoja eri kategorioissa.

Demokraatti

Demokraatti

Demokraatti uutisoi listauksista ja suomalaisten sijoituksista jo aiemmin tänään.

SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri sijoittui suomalaisittain korkeimmalle sijalle 7 viestintä- ja digiasioissa.

– On ilahduttavaa, että työni huomioidaan ja naama näkyy kovassa joukossa, Kumpula-Natri kommentoi Facebook-sivuillaan.

– Tällä kaudella EU otti valtavia askeleita kaksoissiirtymässä, digitalisaation ja vihreän siirtymän edistämisessä. Olemme tehneet uraauurtavaa digilainsäädäntöä, jolla on vaikutuksia maailmanlaajuisesti, hän jatkaa.

Kumpula-Natri onnittelee myös suomalaiskollegoitaan.

– Onnea myös kollegoille 10 parhaan joukkoon sijoittuneille omassa politiikkalohkossaan: Eero Heinäluoma Finanssipolitiikassa, Nils Torvalds ympäristöasioissa, Petri Sarvamaa budjettipolitiikassa ja Sirpa Pietikäinen sosiaali- ja terveysasioissa, sekä muut hyvin listoille sijoittuneet! hän kirjoittaa.

Heinäluoma on SDP:n, Torvalds RKP:n ja Sarvamaa sekä Pietikäinen kokoomuksen meppejä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE