Politiikka
2.10.2024 07:13 ・ Päivitetty: 2.10.2024 07:13
Kumpula-Natri tekoälystä: ”On tiedostettava, että sitä käyttävät myös haitallisen propagandan levittäjät”
Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa keskusteltiin eilen raportista ”Propaganda and freedom of information in Europe”.
Raportin taustalla on Venäjän propaganda, joka aiheuttaa huolta sekä maan naapurivaltioissa että Länsi-Euroopassa.
Kansanedustaja, Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) varoitti, että tekoälyä voidaan hyödyntää haitallisen propagandan tuottamisessa ja levittämisessä, mutta tekoäly voi olla myös osa ratkaisua.
– Tekoälyteknologian kehittyessä meidän on tiedostettava, että sitä käyttävät myös haitallisen propagandan levittäjät. Meidän on siis oltava aina askeleen edellä, hän muistutti tiedotteen mukaan.
Raportissa vaaditaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa teknologialla ja tekoälyllä on tärkeä rooli, mutta ne ovat vain yksi osa ratkaisua.
KUMPULA-NATRI huomautti, että tekoälyllä on myös rajoitteensa.
– Koska tekoäly on määritelmän mukaan puolueellinen, meidän on varmistettava ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden mukaiset tavat opettaa tekoäly erottamaan todellisen tiedon ja haitallisen propagandan ja väärien kertomusten välillä.
Kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) puolestaan painotti puheenvuorossaan lehdistönvapautta ja luottamusta.
– Lehdistönvapauden ja sananvapauden merkitys korostuu Euroopassa ja ympäri maailmaa sitä uhkaavien uhkien vuoksi. Medialla ja toimittajilla on oma osansa taistelussa propagandan levittämistä vastaan.
MIKKONEN totesi, että yhteisiä arvoja on syytä vaalia vahvistamalla luottamusta demokraattisiin instituutioihin. Se lisää koko yhteiskunnan kestävyyttä.
Eduskunnasta syysistuntoon osallistuvat Kumpula-Natrin ja Mikkosen lisäksi varapuheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok.), Tuula Haatainen (sd.), Petri Honkonen (kesk.) ja Mikko Polvinen (ps.).
Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on maanosan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö.
Jäsenmaiden kansanedustajista koostuva yleiskokous tekee aloitteita ja antaa suosituksia, joiden pohjalta ministerikomitea päättää asioista.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.