Päätoimittajalta
19.12.2024 14:01 ・ Päivitetty: 19.12.2024 14:13
Tässä puolustusselonteko petti monen odotukset: Suomea puolustetaan yhä vain viimeiseen mieheen asti
Valtioneuvoston uuden selonteon perusteella hallitus yrittää sitkeästi puolustaa Suomea viimeiseen mieheen asti, vaikka tämä olisi kuinka haluton ja rapakuntoinen. Eihän nyt naisia voi miesten tilalle käskeä.
Torstaina julkistettu puolustusselonteko on monessa mielessä huomattavasti rohkeampi, kunnianhimoisempi ja realistisempi kuin aiemmat vastaavat selvitykset.
Siinä puhutaan kiitettävästi oikeilla nimillä Venäjän uhasta, informaatiopuolustuksen uudelleenjärjestelyn tarpeesta ja varoitetaan vuosikausiakin kestävistä konflikteista, jotka vaativat kaikilta kansalaisilta venymistä.
TÄMÄN VASTAPAINOKSI selonteosta löytyy yllättäviä kohtia, joissa tuoksahtaa 1950-luvun asennemaailma.
Maata puolustavat meidän poikamme maalla, merellä ja ilmassa. Siviilinaisten rooli on hoitaa kotirintamaa ja olla korkeintaan mukana vapaaehtoisissa tukitoiminnoissa – heidän varaansa ei kannata laskea mitään pysyvää maanpuolustusvastuuta.
Selonteossa harmitellaan (aivan perustellusti), että liian moni nuori mies keskeyttää varusmiespalveluksensa. Siksi heidän mukana pitämistään tulee edistää erilaisilla helpotuksilla ja tukitoimilla, koska muuten miehiä ei riitä sotilaiksi tarpeeksi paljon.
Kaikissa muissa yhteiskunnan toiminnoissa ja yritysmaailmassa vastalääke tälle olisi looginen ja helppo: jos miehiä ei ole tarpeeksi tai heillä ei ole motivaatiota, otetaan mukaan muiden sukupuolten edustajia.
Lisää aiheesta
Jos asepalvelukseen käskettäisiin parhaimmisto koko ikäluokasta, määrällinen ja varmasti myös laadullinen ongelma poistuisi. Mutta tähän ei ole puolustusministeri Häkkäsen (kok.) mielestä nyt tarvetta.
Joten puolustusselonteko antaa tahattomasti viestin: lasketaan mieluummin rimaa miehiltä kuin määrätään tilalle pätevämpiä naisia, koska miesten hommiahan nämä ovat.
Kokonaispuolustus ehkä vähän kärsii, mutta saadaanpa sotaväki pidettyä miesten maailmana.
OSITTAIN nämä joustamattomat linjaukset voivat johtua hallituspuolueille tärkeästä sukupuoliroolien politiikasta, mutta selontekotyötä parlamentaarisessa seurantaryhmässä valvonut oppositiokin voi katsoa peiliin ja pohtia omia hyssyttelysyitään.
Lasketaan mieluummin rimaa miehiltä kuin otetaan tilalle pätevämpiä naisia.
Kenraalikunnassakin on tässä asiassa jännää jäykkyyttä. Puolustusvoimat on yhä korostanut, ettei se juuri nyt pystyisi kouluttamaan koko ikäluokkaa eikä kasarmeilla olisi tilaakaan siihen.
Selitys ei kovin pitkään enää kestä merivettä. Jo parin vuosikymmenen kuluessa ikäluokat ovat huomattavasti nykyistä pienemmät, ja pelkkien miesten varassa suuren reservin joukkotuotantoa ei silloin enää saada täyteen.
Puolustusselonteon pitää aina katsoa tulevaisuuteen, tässä tapauksessa 2030-luvun yli, ja valmistautua väistämättä tulevaan muutokseen ennen kuin se iskee tuulettimeen.
SUOMEN LAIN mukaan maanpuolustusvelvollisuus koskee kaikkia kansalaisia. Valtion tehtävä on sitten osoittaa kaikille, mitä juuri he voivat tehdä kotimaan auttamiseksi.
Selontekoon kirjattu linjaus lisätä naisten vapaaehtoisen asepalveluksen houkuttelevuutta muun muassa ”viestinnällisin keinoin” kuulostaa laimealta, ja ikävä kyllä myös naisten maanpuolustusmerkitystä vähättelevältä.
Ikään kuin tätä ennakoiden Varusmiesliitto jätti viikko sitten kansalaisaloitteen asevelvollisuuden laajentamiseksi kaikkia sukupuolia koskevaksi.
Lähes kaikkien suurpuolueiden nuorisojärjestöt ovat tukeneet ajatusta tasa-arvoisesta asevelvollisuudesta, ja monet nuoret itse pitäisivät sitä oikeudenmukaisempana kuin nykyjärjestelmää.
Jos nuoret, naiset ja tasa-arvon ystävät aidosti haluavat muuttaa nykysysteemiä, kansalaisaloite on siihen hyvä keino. Saatiinhan sillä Ottawan miinasopimuskin taas nousemaan vakavasti maanpuolustuskeskusteluun.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.