Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kun ei muuta enää keksitty, alettiin lyödä nuoria” – Demarinuoret älähtivät hallituksen ruoskan viuhuessa

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kehysriihessä päättämät muutokset ovat Demarinuorten mielestä epäreiluja ja syrjiviä nuoria kohtaan, jotka ovat työelämässä ja uriaan aloittamassa.

Demokraatti

Demokraatti

Demarinuoret varoittavaa, että perusteettomat määräaikaiset työsuhteet ja helpompi irtisanominen luovat kohtuutonta epävarmuutta työpaikoille.

– Alle 30-vuotiaiden työsuhteiden määräaikaisuuden perusteiden poistaminen on märkä rätti vasten nuorten ja erityisesti nuorten naisten kasvoja, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi arvostelee.

Hän muistuttaa, että tälläkin hetkellä nuoret naiset saavat saman ikäisiä miehiä todennäköisemmin määräaikaisia työsuhteita. Syynä on jo se, että heitä pidetään mahdollisina synnyttäjinä.

–Tämä hallituksen päätös tekee etenkin nuorten naisten asemasta työelämässä todella hankalan.

“Eriarvoisuutta vähentävät veropoliittiset avaukset loistavat poissaolollaan.”

Demarinuorten mielestä työelämän epävarmuus ja nuorten luottamus tulevaisuuteen eivät näillä toimilla parane. Se tuskin nostaa historiallisen alhaista syntyvyyttä, kun samaan aikaan hallitus leikkaa lapsiperheiden palveluista ja tuesta.

Lisää aiheesta

Järjestö muistuttaa, että sitä paitsi Suomen perustuslaki kieltää syrjinnän iän perusteella.

– Tältä hallitukselta jäi tekemättä työllisyyttä merkittävästi edistävä perhevapaiden uudistus eikä miljardien yritystuista muka löytynyt mitään korjattavaa, Näkkäläjärvi ihmettelee.

Hän huomauttaa, että lisäksi kehysriihessä eriarvoisuutta vähentävät veropoliittiset avaukset loistavat poissaolollaan.

– Näköjään kun ei mitään saada aikaan ja muuta ei enää keksitty, päätettiin alkaa lyödä nuoria, Näkkäläjärvi päättelee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE