Politiikka

”Kun henkilö palaa uudelleen työttömäksi, on menetetty suuri satsaus” – työpankit onnistuivat työllistämään, mutta monen ura jäi lyhyeksi

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

Työpankit ovat selvästi edistäneet pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tänään julkistaman tutkimuksen mukaan erityisen onnistuneesti työpankit tukivat työttömien nuorten paluuta työelämään ja koulutukseen.

Myös palkkatukea onnistuttiin myöntämään juuri niille, jotka sitä eniten tarvitsivat työllistyäkseen. Monen työpankin kautta työllistyneen työura on kuitenkin Etlan mukaan jäänyt valitettavan lyhyeksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama työpankkikokeilu käynnistyi vuonna 2009 ja päättyi vuoden jatkoajan viime vuoden lopussa.

Etlan tutkimusjohtaja Rita Asplund, tutkimuspäällikkö Antti Kauhanen ja tutkimussihteeri Pekka Vanhala arvioivat, että monilla työpankin asiakkaaksi siirtyneillä työttömillä olisi ollut olennaisesti huonommat mahdollisuudet työllistyä – ja myös pysyä työllisenä – jos he eivät olisi turvautuneet työpankkiin.

Parinkymmenen yrityksen kokemuksia tulisi hyödyntää.

Toisaalta tutkimuksen tulokset osoittavat myös, että työpankin välityksellä työllistyneistä monen työura jäi varsin lyhyeksi ja henkilö palasi työpankkiasiakkuutta edeltävään tilaan eli ensisijaisesti työttömyyteen.

Pahimmassa tapauksessa hän vetäytyi kokonaan työvoiman ulkopuolelle.

– Kun henkilö palaa uudelleen työttömäksi, on tavallaan menetetty varsin suuri satsaus, johon on panostanut niin työpankki, koko yhteiskunta kuin myös henkilö itse. Tästä huolimatta pitää muistaa, että pitkittyvää tai toistuvaa työttömyyttä kokeneet henkilöt ovat kuitenkin työpankin kautta työllistyneet, edes lyhyeksi ajaksi, Asplund muistuttaa.

Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että työpankkimallin toimenpiteitä voitaisiin vielä tehostaa.

– Kun ongelmana oli vaikeimmin työllistettävien työssä pysyminen ja työsuhteen keston jääminen keskimääräistä 1,5 vuotta lyhyemmäksi, ehdotettiin lääkkeeksi työllistämisbonuksen porrastamista työsuhteen keston perusteella. Työpankkikokeilun parinkymmenen yrityksen kokemuksia tulisikin hyödyntää ja luoda entistä tehokkaampi valtion hankintasopimukseen perustuva tulospohjainen työpankkimalli, johtaja Aarne Kuusi Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omniasta ehdottaa.

Omnia vastasi työpankkikokeilun koordinoinnista ja johtamisesta.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat