Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Kun poliitikot saivat Veikkauksen pelikentäkseen, johtajien palkkaamisesta tuli yhtiölle ryöstöviljelyksen kohde

Rion olympiakisojen jälkipyykki on laantunut hiljaisuuden tasolle. Ei ole näkynyt kaikestaolympiaurheilusta ja muustakin suomalaisesta liikuntaelämästä vastaavan Olympiakomitean puheenjohtajan Risto Niemisen ulostuloa. Ei analyysia eikä tulevaisuuden hahmotusta.

Toivottavasti hiljaisuus johtuu siitä, että asioihin todella paneudutaan ja tuodaan esille välkkyjä parannushehdotuksia. Näitähän on tarjottu jo herroille tulvakaupalla. Samalla on ahkerasti analysoitu mitkä ovat pieleen menon aiheuttajat. Niitä on löytynyt paljon.

***

Peliyhtiö Veikkaus on oleellisin osa tuettaessa urheilua rahallisesti. Tämän yhtiön perustamissuunnitelman toi 1930-­luvun aivan lopussa esille Suomen Sosialidemokraatin urheilutoimittaja Lauri Nurmi, joka istui Työväen Urheiluliiton johtokunnassa. Esimerkkinä oli Ruotsissa toimiva Tipstjänst. Sota­-ajan alkuvaikeuksien jälkeen on vuonna 1940 perustetusta firmasta Tippaustoimisto muodostunut miljardiyritys. Sen tuotto pelkästään urheilulle loppui 1951 opetusministeri Johannes Virolaisen (maalaisliitto) aikakaudella.

Urheilujärjestöt omistivat yhtiön aina vuoteen 1975 asti. Jolloin valtio osti sen itselleen Veikkauksen rahoilla. Vedonlyönti numeroiden kesken eli lotto tuli peliohjelmistoon vuonna 1970 Sveitsin esimerkin (6/40) mukaan.

***

Silloin kun urheilujärjestöt valitsivat omiaan peliyhtiön johtoon, niin johtajapalkat olivat normaalin kohtuulliset. Valtion palkkaluokat olivat kaikessa ohjenuorana. Mutta kun poliitikot saivat yhtiön pelikentäkseen, niin johtajien palkkaamisesta tuli yhtiölle ryöstöviljelyksen kohde edunsaajien, kuten urheilu, tappioksi.

Lisää aiheesta

Kun nykyhallitus (SOS) palkkaa peliyhtiöön kokoomuslaisen johtajan 32 000 euron kuukausipalkalla plus bonukset päälle, niin summa on yli nelinkertainen aikaisempiin urheiluväen palkkaamiin johtajiin verrattuna. Bonukset tulivat kuvaan mukaan vasta valtion siirryttyä omistajaksi.

Nämä mittavat euromäärät ovat poissa urheilulta. Muun muassa Rion kisamenestykseltä.

***

Suomi ja Saksa valmistautuivat MM-­futiskarsintoihin keskinäisellä pelailullaan, jonka Saksa voitti 2-­0. Pelissä olivat kaikki herrasmiestavat käytössä. Kunnia molemmille. Leppoisa tunnelma ja katsojiakin 30 000.

Tapahtuman henkeen kuului myös yhden fanin kipaisu kentälle ottamaan kesken pelin itsestään ja maajoukkuetehtävistä luopuvasta Schweinsteigerista selfien. Katsomo taputti eivätkä järjestysmiehet poistaneet ”häirikköä”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE