Vain pienen mutkan kautta asiaan liittyy myös Demokraatti, sen silloinen päätoimittaja Juha Peltonen ja myös minä itse.

Ehkä tämänkin osan tarinaa voi julkisesti jo kertoa.

Riemua kesti noin kaksi vuotta, kunnes Gustafsson korvattiin muuan Krista Kiurulla. Samalla ovenavauksella ministerinpaikastaan joutui luopumaan myös Maria Guzenina, kun Susanna Huovinen palasi hallitukseen.

Tuolloista kierrätystä perusteltiin muun muassa “rytminvaihdoksella” ja sukupuolijakauman tasoittumisella, kun ministereiksi tuli enemmän naisia.

Taustalla oli ilman muuta myös puheenjohtaja Urpilaisen henkilökohtaista ja puolueen hankalaa asemaa Kataisen sixpack-hallituksessa.

Kuukautta aiemmin SDP:n kannatus oli pudonnut Ylen kyselyssä liki kahdella prosenttiyksiköllä 16,2 prosenttiin. Rahaministeripuolue oli vasta maan neljänneksi suosituin ja perussuomalaistenkin takana.

Puolueella oli ukkoutunut maine, josta haluttiin eroon. Samalla kansantajuinen Timo Soini pääsi roimimaan SDP:tä duunarien ja miesten hylkäämisestä.

DEMOKRAATILLA oli tieto uusista ministerinimistä muuta mediaa aiemmin. Ajastin uutisen menemään ulos päätoimittajan kanssa sovitulla kellonlyömällä.

Pahaksi onneksi kierrätyksestä virallisesti päättänyt SDP:n puoluehallituksen kokous venyi ja tieto nimistä lipsahti ulos ennen kuin oli varsinaisesti tarkoitus.

Olin itse töistä vapaalla ja huomasin asianlaidan vasta kun oli jo myöhäistä.

Tuohon aikaan päätoimittaja ei ollut pahemmin tekemisissä verkkojärjestelmien kanssa. Hän ei olisi yksin päässyt systeemiin sisään, vaikka olisi pyrkinyt. Elettiin vielä aika vahvasti printtimaailmaa.

Tilanteesta syntyi selkkaus, joka johti luottamuspulaan ja päätoimittajan irtisanomiseen viikkoa myöhemmin. Päätoimittaja Peltonen kertoi tuoreeltaan julkisuuteen, että luottamuspulan syyksi hänelle sanottiin ministerinimistä kertominen liian aikaisin.

Puoluesihteeri Reijo Paananen kommentoi puolestaan, että taustalla oli muitakin syitä.

En tiedä osapuolten välisistä keskusteluista, mutta ministereistä uutisoiminen ennenaikaisesti oli joka tapauksessa työtapaturma.

GUSTAFSSON muistelee ministerinpaikkansa menettämistä tuoreessa kirjassaan Sivistyksen asianajaja.

“Puheenjohtaja Jutta Urpilainen soitti minulle 22. toukokuuta vuonna 2013, kaksi päivää ennen valtioneuvoston kokousta, ja ilmoitti päätyneensä ratkaisuun ministeripestini päättymisestä.

Olin pettynyt ja sanoin, mitä ajattelin. Toivoin, että olisin voinut vielä vuoden jatkaa, koska monet työasiani olivat kesken. Olin hyvin tietoinen mediassa käydystä keskustelusta mahdollisista ministerivaihdoksista. Ja kyllä Jutta tiesi, että olin tehnyt työni hyvin.Se ei riittänyt, eikä siitä ollutkaan kysymys. Puolueen politiikassa nähtiin voitavan tehdä tällä tavalla ”rytminvaihdos”.

Monet näkivät asian julkisuutta varten tehtynä manööverinä, eikä se puolueväen keskuudessa hirveitä taputuksia saanut. Sain myös kritiikkiä puolueen jäseniltä siitä, että olin liian pehmeä suhteessa puoluejohtoon.

Itsekunnioitukseni ei kuitenkaan antanut myöten, että rupean taistelemaan ministeripaikastani. Protokolla on sellainen, että ministeri pyytää eroa, ja hän sen saa, ja sitten valitaan uusi. Krista Kiuru siirtyi opetusministeriksi.”

Sen pituinen se.