Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntaministeri kuittaa pääkaupunkiseudun sote-murheet ylimitoitetuiksi: “Ei tässä nyt niin sanotusti aivan kuuroja ole oltu”

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginvaltuustot linjasivat eilen hätäkokouksessaan, ettei hallituksen sote- ja maakuntauudistus toteuta riittävästi sille asetettuja tavoitteita. Hallituksen esittämässä muodossa sitä ei pidä kaupunkien mukaan hyväksyä.

Harvinaisen yhteislausunnon mukaan uudistuksella on paljon vahingollisia vaikutuksia kasvavien kaupunkien taloudelle, palveluille ja investointikyvylle. Sen ei nähdä huomioivan pääkaupunkiseudun erityispiirteitä.

– Jos hallituksesta löytyy puolue joka vähänkin samaistuu 1,2 miljoonan ihmisen pääkaupunkiseudun sielunmaisemiin, tämä uudistuu kaatuu, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on tviitannut.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on leimannut STT:llä pääkaukiseutujen valtuustojen kokouksen olevan protestointia.

– Lausunnothan on jo saatu, nämä lausunnot eivät enää tähän prosessiin tule, Sipilä sanoi STT:lle tänään.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman muistutteli tänään Ylen Ykkösaamussa, että pääkaupunkiseudun kunnat ovat jo kauan esittäneet korjauksia hallituksen sote-uudistukseen.

– Esimerkiksi Vantaa on lausunut lähes 20 kertaa sote-uudistuksesta eri vaiheissa. Maaliskuussa 2017 varoitettiin, että tämä markkinamalli johtaa palveluiden pirstoutumiseen ja eriarvoistumisen kasvuun. Nyt on niin käymässä. Viime kesäkuussa kannettiin huolta kaupunkien investointikyvystä. Nyt nämä huolet ovat käymässä toteen. Viime joulukuussa todettiin, että uudistuksen alkuperäiset tavoitteet eivät toteudu, Lindtman sanoi.

“Pitäisi ymmärtää jo nyt.”

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen kommentoi pääkaupunkiseudun valtuustojen edesottamuksia tänään Demokraatille eduskunnassa. Viesti on samansuuntainen kuin Sipilän:

– Hallituksen esitys on jo eduskunnan käsittelyssä ja suurin osa lainsäädännöstä on ollut jo yli vuoden niin en pidä kyllä realistisena sitä, että tulisi pykälämuutoksia nyt kaupunkien kannanoton vuoksi, Vehviläinen kuittaa.

Hän sanoo, että valtuustojen argumentteihin verrattuna hallituksen arvio ja virkamiesarvio uudistuksen vaikutuksista on erilainen.

– Minun mielestäni kaupunkien yhteisissä kannoissa oli liioiteltu ja ylimitoitettu huolia. Se on hyvin erilainen lähtökohta kuin mitä hallituksella on. Jos meillä on kuudes hallitus ja viides (sote-)malli, pitäisi ymmärtää jo nyt, että sellainen ajatus, että meillä olisi monia erilaisia uudistusmalleja, suurilla kaupungeilla omansa ja maakunnilla omansa, ei ole kyllä perustuslakivaliokunnan viime vaalikauden lopun lausuntojen vuoksi mahdollista. Meillä pitää olla kansallinen ratkaisu, Vehviläinen sanoo.

Kun Vehviläiselle toteaa, että pääkaupunkiseudulla on 1,2 miljoonaa asukasta ja että heillä on huoli, hän sanoo, että näillä neljällä kaupungilla oli mahdollista 2016 tehdä oma esityksensä.

– He tekivät silloin oman esityksensä sotesta, joka oli että perusterveydenhuolto ja sote järjestettäisiin pääkaupunkiseudulla kuntayhtymänä. Erikseen olisi jäänyt erikoissairaanhoito HUS:lle. Se ei ollut mahdollista.

– Sitten kannattaa ehkä muistaa, että kasvupalveluissahan on erillisratkaisu pääkaupunkiseudulle, että ei tässä nyt niin sanotusti aivan kuuroja ole oltu, mutta lähestymistapa taitaa olla aika erilainen nyt näissä valtuuston kokouksissa kuin hallituksen esityksessä.

“Talven aikana on tullut minusta myös asiallista keskustelua.”

Muutoskustannuksista aiheutuvaa huolta Vehviläinen sanoo ymmärtävänsä. Uusimaa on suuri alue. Sen osalta on puhuttu jopa 300 miljoonan euron muutoskustannuksista sote- ja maakuntauudistuksen vuoksi.

– Totta kai tällaisia huolia ymmärretään sekä virkakunnassa että hallituksessa. Kehysriihessähän otimme kantaa, että meillä on valmiutta tehdä rahoituslakiin muutos, jossa muutoskustannuksia huomioitaisiin, Vehviläinen sanoo.

Tämän lisäksi Vehviläinen toteaa, että maakuntien rahoituslaissa otetaan väestönkasvu ja palvelutarvemuutokset huomioon.

– Sillä tavalla tässä talven aikana on tullut minusta myös asiallista keskustelua ja siitä on löytynyt yhteistä näkemystä.

– Pidän ylimitoitettuna enkä voi yhtyä esimerkiksi siihen, että investointikyky vaarantuisi. Ovathan jokaisessa kaupungissa myös sote-kulut valtavan suuret, puolet kuluista kaiken kaikkiaan, nyt ne vastuut lähtevät pois kaupungeilta, Vehviläinen toteaa hallituksen sote-esitykseen viitaten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE