Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Politiikka

Kuntavaaleissa nukuttiin urakalla – näitä syitä tarjottiin: politiikkaan ei voi luottaa, ei viitsinyt, ei löytynyt sopivaa ehdokasta

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Epäluottamus politiikkaan vaikutti päätökseen jättää äänestämättä noin kolmella neljästä kuntavaaleissa nukkuneista, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön kysely.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kahdella kolmesta äänestämättä jättäneestä päätökseen vaikutti vaikeus löytää sopivaa ehdokasta. Äänestämättä jättämiseen vaikutti kahdella kolmesta se, että riittävää syytä äänestää ei ollut.

Yli puolella kuntavaaleissa nukkuneella syitä jättää äänestämättä olivat, että äänestämällä ei pysty vaikuttamaan kotikunnan asioihin ja että puolueet eivät kyenneet tarjoamaan selkeitä vaihtoehtoja nykyiselle meiningille.

Lisäksi yli puolella oli vaikeuksia löytää puolue. Yli puolen päätökseen jättää äänestämättä vaikutti myös, ettei viitsinyt käydä äänestämässä tai kokenut siitä olevan itselleen hyötyä.

Kesäkuussa järjestetyissä kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 55,1. Alhaisempi äänestysprosentti kuntavaaleissa oli viimeksi vuonna 1945, jolloin äänestämässä kävi 54,9 prosenttia äänioikeutetuista.

Kesäkuun kuntavaaleissa äänestämättä jättämisestä päätettiin lähempänä vaaleja kuin aiemmin.

Kaksi viidestä nukkuneesta äänestäjästä ilmoitti päättäneensä jättää äänestämättä jo kuukausia ennen vaaleja, kun vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen näin ilmoitti joka toinen.

Vaaliuurnille lähtemiseen vaikutti kokemus kansalaisvelvollisuudesta.

Kuntavaaleissa äänestäneistä yli neljä viidestä kertoi, että vaaliuurnille lähtemiseen vaikutti kokemus kansalaisvelvollisuudesta. Myös tunne äänen vaikuttavuudesta kotikunnan asioihin ja kuntavaalien tulokseen olivat merkittäviä syitä äänestää.

Perussuomalaisia äänestäneissä vaaliuurnille ajoi muita enemmän puolueiden viimeaikainen toiminta esimerkiksi EU:n elpymistoimissa tai kehysriihessä ja halu vastustaa hallitusta.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS. Kuntavaaleissa äänestäneiltä tiedusteltiin syitä käydä äänestämässä kuudellatoista eri tekijällä. Kuntavaaleissa nukkuneilta äänestämättä jättämistä selvitettiin esittämällä 19-kohtainen lista mahdollisista syistä.

Kysely tehtiin kesäkuun puolivälissä yhteensä 1  027 vastaajalle. Vastaajat edustavat kyselyn mukaan 18–79 vuotta täyttänyttä Suomen väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE